Haastattelu

Ilves ei luovuta tavoitteista

(10.11.2006) Ilveksen urheilupäällikkö Juha Hautamaa ja päävalmentaja Kari Eloranta ovat pettyneitä Ilveksen sijoitukseen sarjataulukossa. Molemmat ovat kuitenkin tehneet täysillä töitä kurssin muuttamiseksi. Eloranta kiteyttää: - Ei tässä jäädä tuleen makaamaan, vaan jatketaan sinnikkäästi työntekoa. On uskottava, että tulosta alkaa syntyä.

Hautamaa puolestaan etsii kuumeisesti Ilvekselle hyökkääjää Tomas Kurkan tilalle. Hakukenttänä on koko jääkiekkomaailma. - Yhteyksiä on jatkuvasti niin Ruotsiin, Keski-Eurooppaan, Tsekkiin kuin Pohjois-Amerikkaankin. Pelaajan kansalaisuudella ei ole väliä, kunhan pystymme varmistumaan siitä, että hän olisi juuri sellainen, mitä tarvitsemme, muistuttaa Hautamaa.

Kari Eloranta uskoo joukkueen pelisysteemiin. Piri sanoo, että kyse on joukosta pieniä asioita, jotka on saatava kohdalleen. - Tilastojen mukaan meillä on ollut keskimäärin 50 laukausta ottelussa. Riittävästi on ollut myös ykkössektorin maalintekopaikkoja, mutta maalinteosta ovat puuttuneet rentous ja maltti sekä määrätietoisuus. Meidän laukauksiamme blokataan aivan liian paljon, Eloranta summaa.

Eloranta muistuttaa, että pelitavan toimivuudesta on esimerkkinä monta hyvää erää, jolloin Ilves on hallinnut peliä selvästikin ja luonut maalipaikkoja. - Minun mielestäni se on osoitus pelitavan toimimisesta. Kunhan saamme sen pakettiin täydeksi 60 minuutiksi. Joukkueen työmoraali on kuitenkin myös harjoituksissa koko ajan ollut hyvä.

Pirin mielestä parannettavaa on edelleen juuri niissä asioissa, mitkä hän toi esiin ennen kauden alkua. - Listasin silloin parannettaviin asioihin ylivoimapelin, nopeamman pelin kääntämisen sekä hyökkäysalueen kiekon riistot. Näissä on edelleen parannettavaa. Kun saamme joukkueen taas kokoon, niin harjoittelemme myös uuden variaation hyökkäyksiin lähdöille. Myös kiekon riisto oman sinisen tuntumassa on pystyttävä hyödyntämään nopeampaan lähtöön. Aivan kaikki pelaajat eivät ole vielä sisäistäneet pelitapaa, miettii Eloranta.

Materiaalista enemmän irti

Eloranta on varma, että joukkueen materiaalista on saatavissa enemmän irti. - Meillä on hyvä materiaali. Siinä on riittävästi liikettä, kiekollista osaamista ja aggressiivisuutta. Toki taklauksia voisi olla enemmänkin, mutta kaikkihan eivät ole luontaisesti taklaajia. Kova taklauspeli on kuitenkin erittäin kuluttavaa. Kestämme sen kyllä, kun pääsemme pelaamaan tasaisesti neljällä ketjulla, mutta jos otamme paljon tyhmiä jäähyjä, niin siinä muutamien pelaajien kuorma kasvaa liian suureksi, muistuttaa Piri.

Eloranta aikookin kiinnittää erityisestä huomiota siihen, että tyhmät jäähyt saadaan karsituksi pois. - Vastustaja on tehnyt meille voittomaalinsa 10 ottelussa ylivoimalla ja neljässä niistä 5-3-ylivoimalla. Tämä on ihan liikaa. Muistaakseni yksikään noista 3-5-alivoimaan johtaneista jäähyistä ei ollut ns. perusteltu jäähy. Tyhmät koukkaukset, poikittaiset ja kiinnipidot täytyy saada karsituksi, Eloranta vaatii.


Kari Elorannan Ilves pitää tavoitteistaan kiinni.

Eloranta huomauttaa, että joukkueen ylivoima on tilastollisestikin parantunut alkukaudesta. - Alussa ylivoimamme oli todella huonoa, mutta se on parantunut. Olemme nyt pystyneet tekemään keskimäärin yhden maalin ottelussa ylivoimalla, mutta ainakin kahteen maaliin nykyisillä keskiarvominuuteilla pitäisi päästä. Ylivoimassa on haettu liian hätäisesti ratkaisuja. Yksi hyvä syöttö lisää olisi usein avannut paremman tekopaikan. Yksi syy tähän on ollut viisikon huono liike, mistä on kyllä paljon puhuttu, arvioi Piri.

- Alivoima on muuten mennyt hyvin, mutta olemme joutuneet aivan liikaa pelaamaan 3-5 -alivoimaa. Meille on tehty yhdeksän maalia 3-5 -alivoimalla. Tässä juuri korostuu tyhmien jäähyjen merkitys. Annamme liikaa tasoitusta, Eloranta sanoo.

Rikkonainen alkukausi

Eloranta muistuttaa myös siitä, että kausi on ensimmäisistä jääharjoituksista lähtien ollut erittäin rikkonainen. - Jos joku katsoo tämän selittelyksi, niin katsokoon. Faktaa on kuitenkin se, että loukkaantumiset ja muut poissaolot ovat rassanneet koko syksyn. Runkosenttereistä Perttu (Lindgren) on pelannut 13 ottelua, Raipe (Raimo Helminen) yhdeksän ottelua eikä Tomi Hirvonen ole pelannut yhtään. Lisäksi Vesku (Vesa Viitakoski) ja Allu (Juha Alén) ovat puurtaneet osittain puolirampoina, luettelee Piri.

- Maaottelutauko kuvaa hyvin tätä syksyä. Miehiä on nytkin maajoukkueissa, loukkaantuneina ja flunssassa. Meillä on ollut liigaryhmästä harjoituksissa tällä viikolla yksi maalivahti ja 7-9 kenttäpelaajaa. Kaikki loput on sitten otettu A-junnuista, että on päästy treenaamaan, kuvailee Eloranta.

- Totta kai olen pettynyt nykyiseen tilanteeseen ja eivätkä tunnelmat ole kovin korkealla. Joukkueen johtotiimissä on kuitenkin hienoa väkeä, joilta olen saanut paljon tukea. Tähän tekemiseen on vain uskottava - ei tässä mitään poppakonsteja ole.

Tavoite ennallaan, kun joukkue koossa

Eloranta huomauttaa, että kautta ei ole vielä hävitty. - Kun saamme joukkueemme kokoon eli loukkaantuneet runkomiehet takaisin, Sonjan (Jyrki Lumme) kehiin ja vielä Tomas Kurkalle korvaajan, niin tavoitteemme on ennallaan. Mikäli kuitenkin joudumme pelaamaan sellaisella ryhmällä kuin viimeiset ottelut ennen taukoa, niin tavoite ei ole realistinen. Toivottavasti loukkaantumiskiintiömme tältä kaudelta alkaisi olla täynnä, arvioi Piri.

- Nuoret ovat pelanneet hienosti, mutta heille ei voi vielä sysätä liian suurta kuormaa. Ilveksessä on loistavia juniori-ikäisiä pelaajia, joista osa ollut jo liigassa ja A-nuorissa on lisää sellaisia, joita voi aivan hyvin kokeilla liigassakin, jos tarvetta tulee, vakuuttaa Piri.

Eloranta toivoo, että muutamille pelaajille tauko liigaotteluista tekisi hyvää. - Toivon, että Perttu saa nollattua itsensä ja löytää peli-ilon ja -nälän. Kun Perttu pääsee viime kevään tasolleen, hän on joukkueelle erittäin tärkeä pelaaja. Toivottavasti myös Jussi Pesonen onnistuu maaotteluissa ja saisi uutta puhtia myös liigapelaamiseen.

Kari Eloranta haluaa myös leikata siivet julkisuudessa esiintyneiltä viittauksilta hänen ja Juha Hautamaan välisistä tulehtuneista suhteista. - Niissä jutuissa ei ole mitään perää. Totta kai olemme joistakin asioista eri mieltä ja keskustelemme niistä, mutta mitään riitoja ei ole ollut. Kun kommentteja irroitetaan asiayhteydestään ja hiukan väritetään, niin niistähän saa aikaan mitä tahansa, Eloranta sanoo.

Tarkki Hurskainen


 
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute