Haastattelu

Tuomanen odottaa avausta kuin joulua

(11.9.2006) Ilvekseen TuTosta siirtynyt puolustaja Teppo Tuomanen on uuden tilanteen edessä. Mies lähtee ensimmäistä kertaa mukaan avausotteluun liigajoukkueen paidassa. Ilmankos hän tunnustaakin odottaneensa jo avausottelua kuin joulua. - Melkein on päiviä laskettu. Olisi voinut alkaa vaikka aikaisemminkin. En ole näin innolla odottanut sarjakauden alkua koskaan, Tuomanen naureskelee.

Myös kesä oli Tuomaisella erilainen kuin ennen. - Olen sopeutunut Ilvekseen mielestäni loistavasti. Ensimmäistä kertaa urallani olen voinut keskittyä pelkästään jääkiekkoon ja harjoitella hyvin. Mitään ongelmia ei ole ollut. Aikaisemmin oli aina jotain pieniä vammoja riesana, selvittää Tuomanen.

Mitään erikoista tekemistä ei valmennusjohto Tuomaselta odota. - Roolista ei ole vielä niin paljon puhuttu, kun on miehiä ollut treeneistä jatkuvasti pois. Viisikkoharjoittelu on jäänyt vähän niukaksi. Hyvää peruspelaamista odotan itse. Varmasti tulee myös yli- ja alivoimaakin.

Tuomanen on harjoitusotteluissa tehnyt kaksi maalia, mutta mies kuittaa ne lyhyesti: - Hyvässä viisikossa tulee väkisinkin paikkoja joskus roiskaista maalia kohti.

Tuomanen puhkuu hyvän kesäharjoittelun jälkeen peli-intoa.
Tuomanen puhkuu hyvän kesäharjoittelun jälkeen peli-intoa.

Vaikka Ilveksen viisikkoharjoittelu on ollut vielä odotettua vähäisempää, ei se Tuomasen mielestä ole suuri ongelma. - Kyllähän se pieni kysymysmerkki voi olla, mutta toisaalta kuviot ovat kyllä selvät ja ne ovat kaikkien tiedossa. Muutamassa harjoituspeleissä olemme kuitenkin jo pelanneet tiivistä viisikkopeliä, joten kyllä se varmasti siitä lähtee, uskoo Tuomanen.

Tuomanen on itse huomannut kehittyneensä selvästi. - Kiekko pysyy paljon paremmin lavassa kuin pari vuotta sitten. Osaan käyttää myös kroppaani nykyisin paremmin ja suojata kiekkoa. Muutoin pyrin peruspelaamiseen ja oman ruudun täyttämiseen niin hyvin kuin mahdollista.

Harjoituspeleissä on pakkipari rinnalla välillä vaihtunut, mutta se ei Tuomasen mielestä ole ongelma. - Ovat kaikki olleet niin hyviä, ettei heidän kanssaan ole ongelmia. Varsinkin Kuukan Mikko on niin lahjakas kaveri, että hänen parinaan on helppo onnistua, kehuu Tuomanen.

Tuomasella on edessä olevalta raskaalta kaudelta päällimmäisenä toive pysyä terveenä. - Aina jaksaa pelata, kun ei ole vammoja. Pienetkin vammat tekevät heti pelaamisen raskaaksi. Joukkueena lähdetään siitä, että ilman muuta playoffeihin menemme. Yritämme saada heti syksystä hyvän rumban päälle.

- Tampere Cup antoi vähän suuntaa näistä Tampereen paikallispeleistä, mutta eiköhän torstaina mennä pari pykälää kovempaa. Mielenkiintoista siitä tulee. Vanhemmat pelaajat ovat kertoneet, että näissä peleissä kannattaa varautua ihan mihin vain.

Tarkki Hurskainen


 
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute