Haastattelu

Ratkaisu maalien edessä

Vesa Viitakoski (12.3.2007) Rajusti kahdessa ensimmäisessä play off-ottelussa töitä tehnyt Vesa Viitakoski arvioi, että tiistainen ottelu ratkaistaan kahdella tasolla.

- Mitataan henkistä kanttia ja tekemistä molempien maalien edustoilla. Meidän on pidettävä Lukko pois sellaisilta paikoilta, mitä se sai esimerkiksi perjantaina Raumalla. Sellaisia Strakalle lahjoitettuja paikkoja emme saa antaa. Ja toisinpäin: meidän on luoduista paikoista pistettävä verkkoon, miettii Vesku, joka maanantaina keräsi energiaa ja vetreytti kroppaa kuntoon lenkillä ja rappusissa.

Viitakoskellekin on uusi kokemus pelata play off-sarjaa kahdesta voitosta.

- Enpä ole aikaisemmin tällaista pelannut. Se muuttaa aika paljon pelaamisen luonnetta. Pidemmissä sarjoissa saa vielä hiukan anteeksi virheitä, ja on enemmän mahdollisuuksia niiden paikkaukseen, mutta tässä pitää olla joka hetki todella hereillä, pohtii Vesku.

- Mutta mitäs näitä pohtimaan sen kummemmin. Itse olemme tähän tilanteeseen itsemme pelanneet. Olihan meillä runkosarjassa paljon mahdollisuuksia ottaa pisteitä sen verran enemmän, että olisimme olleet kuuden joukossa, Vesku myöntää.

Viitakoski sanoo, että molemmat pudotuspelit Lukkoa vastaan ovat olleet hengeltään play off-kiekkoa pelaajan näkökulmasta.

- Kyllähän ne aikamoista vääntöä ja punnerrusta ovat olleet. Usein puhutaan jostakin play off-vaihteesta. Sellaisen kun saisikin päälle nappia painamalla, niin eipä olisi mitään hätää, Viitakoski vitsailee.

Ilves-Hockey Oy / th

 
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute