|
Haastattelu
Alivoimapelaaminen Elorannan suurimpana murheenaiheena
(17.10.2006)
Kari Eloranta kertoo, että toisella erätauolla kopissa korotettiin ääntä. Kolmannessa erässä kaukalossa nähtiinkin hyvää Ilves-kiekkoa.
- Peli muuttui yksinkertaisemmaksi ja suoraviivaisemmaksi. Saatiin painetta vastustajan maalille kaikkien kolmen hyökkääjän kautta eikä niin, että vain yksi tai kaksi kaveria olisi ollut hommissa. Se aiheutti sen muutoksen.
Eloranta toivoo, että kolmannen erän asenne saataisiin mukaan myös seuraavaan otteluun, joka pelataan HPK:ta vastaan torstaina. Parannettavaa tulevaa ajatellen löytyy alivoimapelaamisesta.
- Ei meillä tänään eikä HIFK-ottelussa hirveästi murheita tasakentällisin ollut. Nyt tyhmät jäähyt alkaa kostautua, koska alivoima ei oikein toimi tällä hetkellä. Meille on kahdessa viime pelissä tehty kahdeksan maalia ja seitsemän niistä ylivoimalla. Eivätkä kaikki jäähyt välttämättä ole olleet hyväksyttäviä.
Tapparan onnistumisten syiksi Eloranta Ilveksen heikon liikkeen, jonka kautta tilanteisiin ei ehditty reagoida ajoissa. Eloranta myöntää onnenkin olleen suosiollinen Tapparalle, mutta ei halua piiloutua pelkästään epäonnen taakse.
- Tappara tuli hyvin tilanteisiin maalin eteen, ja sillä lailla se työnteko tänään palkittiin.
- Pääsääntöisesti pelien alut ovat olleet meille hyviä ja ensimmäinen peli on ollut paras. Tänään ottelun alku ei ollut hyvä, vaikka aivan ensimmäisessä vaihdossa nuoret aloittivatkin hyvin ja Huhtalakin sai ajettua hyvän pommin vastustajan päässä. Sen jälkeen ote laantui.
Ylivoimalla Ilves sai tehtyä ottelussa yhden osuman. Eloranta pitää määrää riittämättömänä, kun ottelua kohden ylivoimatilaisuuksia tulee kymmenkunta.
- Ylivoima on ehkä liian passiivista, ja sitä kautta sieltä on kadonnut rohkeus ja selkeys. Aika hyvin saadaan laukauksia, mutta maalin eteen ja paluukiekkoihin ei välttämättä ole miehiä.
- Viime vuonna ylivoima parantui hieman loppua kohden. Nytkin se on ehkä vähän parantunut, mutta ei se ole tarpeeksi hyvää. Kun mietitään, keitä tuolla on pelaamassa, niin kyllä sieltä pitää löytyä taitoa ja kykyä ratkaista ylivoimalla.
Hankintapuolesta puhuttaessa Eloranta toistaa vajaan viikon takaisen näkemyksensä kiekollisen pakin tarpeesta. Lisäksi maalivahtitilanne kaipaa Elorannan mukaan selkiyttämistä jo senkin takia, että Riku Helenius on loukkaantuneena ja vuodenvaihteen jälkeen Tuukka Raskilla on edessä nuorten MM-kisat.
- Maalivahtitilanne olisi voinut olla ongelma, vaikka Helenius olisi ollut tervekin, sillä molemmat olisivat voineet olla nuorten kisoissa. Me yritämme tarkkailla keitä olisi mahdollista saada. Mieluisampi vaihtoehto olisi tietenkin kotimainen maalivahti, mutta ulkomaalainenkin on mahdollinen.
Riku Teiskonlahti
|
|
|