| Haastattelu A-juniorien kapteeni Lassi Mattila:Täydet mahdollisuudet SM-kultaan
(19.1.2007) Ilveksen A-juniorien kapteeni Lassi Mattila uskoo vahvasti, että nuorten SM-liigan mestaruuspytty palaa Tampereelle yhden ”välivuoden” jälkeen. Viime keväänä mestaruutta juhli Jyp, sitä ennen kannua kohotteli Ilves.
- Meillä on täydet mahdollisuudet ottaa poika haltuun. Tietysti se vaatii, että kaikki menee nappiin.
Ilveksen kausi on sujunut mainiosti. Ennen ensi viikonvaihteen Nordea-cupia - jossa pelattavat ottelut kuuluvat nuorten SM-liigaan – Ilves on vankasti mukana sarjan kärkikolmikossa. Mitalipuheet eivät siis ole pelkkää huutoa tuuleen.
A-junnuissa tahtinayli pinna per peli
Kuluvalla kaudella Lassi on esiintynyt sentterinä sekä nuorten että aikuisten SM-liigassa. A-junnuissa hän on pelannut 20 ottelua tehoilla 8+15=23. Edellisessä pelissään viime sunnuntaina Lassi iski HPK:ta vastaan kaksi maalia.
Plusmiinus-tilastossa Lassin lukema on komea +14. Keskittymisestä pääasiaan, pelaamiseen, kertoo jäähysarake. Siihen hänelle on merkitty ”penalttia” 12 minuutin verran.
Tulikasteensa aikuisten liigassa Lassi sai 19. lokakuuta Hakametsässä pelatussa Ilves-HPK –ottelussa. Debyytti meni mukavasti, vaikka naapuri vei kaksi pistettä rankkarikisan jälkeen.
Lassi Mattila - Ei ehtinyt etukäteen jännittää, sillä sain kuulla pelaamisestani edellisenä iltana.
- Onhan SM-liigassa paljon enemmän vauhtia. Silti olen yllättynyt, kuinka hyvin sitä on itse pysynyt tahdissa mukana, Lassi miettii.
Ensimmäinen maaliSM-liigassa piakkoin?
Tätä kirjoittaessa nuorella miehellä on tilillään jo 21 SM-liigapeliä. Avausosuma liigassa on vielä tekemättä, mutta maalisyöttöjä on kertynyt kolme kappaletta.
- Roolini SM-liigassa on paljon puolustavampi kuin nuorissa. A-junnuissa tehtäväni on hyökätä enemmän.
Aikuisten peleissä Lassi heilautti vastustajan verkkoa ensi kerran tammikuun alussa Unkarissa pelatussa Continental-cupissa, kun Ilves nujersi isäntäjoukkueen eli Alba Volanin Szekesfehervarista.
Lassin SM-liigakomennusten aikana A-nuorten kipparin tunnusta kantaa Jaakko Pellinen.
Edessä haastavakiekkokevät
Lassilla on edessään mielenkiintoinen ja haastava kiekkokevät. Täysitehoinen paneutuminen sekä nuorten että aikuisten liigaan on nyt hieman helpompaa, sillä viimeviikon keskiviikkona nuorukainen sai varusmiespalveluksensa päätökseen Parolassa.
- Armeija ei estänyt pelaamista eikä harjoittelemista. Mutta sinne piti aina palata yöksi pelimatkojenkin jälkeen.
Eniten petrattavaa Lassi löytää luistelunopeudestaan ja laukauksestaan. Kaukalossa hänen vahvuuksiaan ovat syöttötaito ja pelin lukeminen.
Lassi aloitti kiekkoilun 3-vuotiaana Lempäälän Kisan riveissä. Ilvekseen hän siirtyi D-juniori-ikäisenä. Nyt hänellä on menossa toinen pelikausi A-junioreissa.
Jouni Valkeeniemi
| | |