|
Haastattelu
Ilveksen nuoret MM-mitalistit kärkkyvät paikkoja liigajoukkueesta
(27.4.2006)
Ilveksen vuosi sitten lanseeraama Poika & Ilves -ohjelma on hyvässä vauhdissa. U18 -MM-kisoista palasi kentällisen verran 1988-ikäluokan pelaajia. Poikien tunnelmia on jotakuinkin turha kysyä, sillä kokemus oli silminnähden mahtava.
- Kyllähän se nostaa kovasti itseluottamusta, kun huomaa pysyvänsä vaudissa mukana tuolla tasolla, kertoo laitahyökkääjä Juuso Antonen. Sentteri Jan-Mikael Järvinen säestää: - Täytyy vaan mennä kovempaa, samaa leipää ne vastustajatkin syövät, kertaa taskuraketti tunnelmiaan. - Oma kiekkovarmuus kasvoi koko ajan turnauksen loppua kohti, kun huomasi, etteivät ne vastustajatkaan mitään ihmemiehiä ole.
Junnupeleissäkin pakkiparina toiminut Joonas Lehtivuori-Jarkko Näppilä on samoilla linjoilla.
- Kyllä se auttoi, kun oli tuttu pakkipari. Onnistunut turnaus antaa valtavasti virtaa ja itseluottamusta tulevaan kauteen, selvittää Näppilä.
MM-joukkueen ykkösvahdiksi noussut Riku Helenius kertoo olleensa turnauksen alussa varsin hermostunut. Tämä näkyi Rikun mukaan myös hänen otteissaan. - Etukäteen ei ollut sovittu ykkösvahtia. Sitten kuulin, että saan aloittaa, joten kyllä alkupeleissä pikkaisen puristusta oli, minuuttia vaille koko turnauksen pelannut Helenius kertoo.
Nuoret kertovat olevansa erittäin tyytyväisiä Ilveksessä. Menneellä kaudella tapahtunut 1987-ikäluokan vahva rynnistys liigajoukkueeseen ei ole jäänyt huomaamatta. Pojat korostavatkin kuin yhdestä suusta, että tilanne on juniorille hyvä silloin, kun kehittymiselle ei aseteta turhia paineita.
- Se antaa roimasti lisäpotkua, kun tietää että omilla näytöillä on mahdollisuus ottaa paikka liigajoukkueesta, kommentoi Järvinen.
Edustusjoukkueen harjoituksiin osallistuu tulevana kesänä 12 juniori-ikäistä pelaajaa. Kaikki mitalistit ovat listassa mukana. - Kaikki saavat näyttöpaikkansa kesällä, osa sitten myös syksyn harjoituspeleissä, kertoo vastuuvalmentaja Kari Eloranta.
Ilveksen riveissä on erittäin paljon nuoria lahjakkuuksia. Vastuuta jaetaan näyttöjen mukaan paljonkin, mutta nuorten vahva esiinmarssi aiheuttaa myös kokoonpano-ongelmia talvella. - Esimerkiksi U20 -MM-kisojen aikaan vuodenvaihteessa tulee meillä olemaan aika tyhjää rosterissa, kun nuoria pelaajiamme lähtee sinne todennäköisesti iso ryhmä, Eloranta muistuttaa.
Ilveksessä ei kuitenkaan haluta rajoittaa maajoukkue-edustuksia. - Yritämme tosin ehdottaa liigalle, että meillä olisi kisojen aikaan vaikka muutama peli vähemmän, kertoo toimitusjohtaja Esa Honkalehto.
Poika & Ilves -ohjelman mukaisesti nuorille annetaan paitsi näyttöpaikkoja, heitä myös pyritään peluuttamaan sopivissa rooleissa. Penkinpäässä istuminen tai taitopelaajan peluuttaminen muutaman minuutin ottelussa rikkovassa roolissa ei kehitä ketään. Mestikseen nousseessa KOO-VEE:ssa saatetaankin nähdä muutama Ilves-peluri tulevalla kaudella.
- On siitä ollut puhetta, ja todennäköistä on, että jonkinlaista yhteistyötä on tulossa, vinkkaa urheilupäällikkö Juha Hautamaa.
Mikko Helin
|
|
|