|
Kuvia: Ilves-Jokerit 7.12.2006

Seitsemän kotipelin tappioputki katkesi komeasti, kun poikkeuksellisesti valkoisissa nutuissa Hakametsässä esiintynyt Ilves äityi maali-iloitteluun Jokereiden kustannuksella. Ottelun alkupuolen suuri sankari oli Radek Duda, joka syötti kotijoukkueen ensimmäisen maalin ja teki itse kaksi seuraavaa.

Tässä syntyy Dudan ensimmäinen osuma mv. Ari Ahosen hienoisella avustuksella - laukaus oli kyllä tarkka, mutta aika löysä. Kaikkiaan Ilveksen ylivoimapeli oli pitkästä aikaa varsin tuloksellista.

Mainio tsekkihyökkääjä on kerännyt 10 SM-liigaottelussa pisteet 4+8=12. Hän on Ilveksen plusmiinus-tilaston kärjessä teholuvulla +5.

Illan toinen tähtipelaaja oli Toni Koivisto, joka laukoi kolme peräkkäistä maalia eli puhtaan hattutempun.

Ensimmäisen osumansa (kuvassa) Koivisto teki Perttu Lindgrenin laukauksen reboundista. Sitä ennen Koivistolla oli ollut jo kaksi mainiota maalintekotilaisuutta.

Tämän fiestan aiheena on illan komein täysosuma. Toni Koivisto vei Ilveksen 5-2 -johtoon taitavan luikertelun päätteeksi.

Määttäsen tiikerinhyppy. Noin 15 sekuntia ennen ottelun loppua Pasi Määttänen pääsi hyvään vetopaikkaan, mutta perässä luistellut Tomek Valtonen nykäisi Määttäseltä jalat alta juuri laukaisuhetkellä. Tästä tilanteesta peliväline ei vielä mennyt maaliin. Kutia seuranneen rebound-kiekon Toni Koivisto niittasi Jokeri-maalin alanurkkaan.

Hattutempun jälkeen on helppo hymyillä, vaikka iltaan mahtui myös tuhrittu rangaistuslaukaus. Koiviston pistesaldo on Jokerit-ottelun jälkeen 12+8=20.

Perttu Lindgren on löytämässä sen juonikkuuden, jolla hän viime talvena hallitsi kiekkokaukaloita. Lindgrenin tili näyttää nyt lukemia 1+12=13. Jokereita vastaan tuli kolme syöttöpistettä.

Kolme syöttöpistettä kirjattiin myös Mikko Peltolan sarakkeeseen. Kultakypärään oikeuttavat tehot ovat 9+16=25.

Mikä helpotus! Päävalmentaja Sakari Pietilän olo oli ainakin kymmenen kiloa kevyempi vapauttavan kotivoiton jälkeen.

Dekuji, Hakametsä!
Kuvat ja teksti: Jouni Valkeeniemi
|
|
|