|
Kuvia: Ilves-SaiPa 31.10.2006

Ei ollut Ilveksen ilta. Kotitappio SaiPaa vastaan otti koville,
sen havaitsi mm. Kristian Kudrocin ja Pasi Määttäsen ilmeistä ja
eleistä ottelun päätyttyä.

"Et sää voi hyväksyä tollasta maalia!" Mikko Peltolan kommentti
päätuomari Jari Levoselle kolmannen erän puolivälissä kuvasti
Ilves-leirissä vallinnutta hämmennystä, kun kiekko lirui kotijoukkueen
maaliin siirretyn rangaistuksen aikana. Nykysääntöjen mukaan
tilanteesta syntyi maali, vaikka tuskin kukaan Hakametsässä paikalla
ollut uskoi moiseen ihmeeseen ennen tuomarin käsimerkkejä ja
kenttäkuulutusta. Harvinainen sattuma oli Ilvekselle kohtalokas,
onnenkantamoinen jäi ottelun voittomaaliksi.

Jii-haa! Tommi Huhtala laukoi hienosti lappeenrantalaismaalin
ylänurkkaan avauserässä.

Jussi Pesonen pääsi ensimmäisellä kolmanneksella nokikkain mv.
Mikko Strömbergin kanssa, mutta veto epäonnistui pahasti.

Ex-saipalainen Kristian Kudroc ei epäonnistunut toisessa erässä,
kun miehelle avautui maalintekopaikka. Slovakki on nyt tehnyt neljä
maalia yhtä monessa peräkkäisessä ottelussa.

Ilves siirtyy 3-2-johtoon. Mv. Strömbergin kurotus ei auttanut,
kun Juha Alén (kuvan ulkopuolella) latasi kiekon varmasti verkkoon.

Juha Alén taisteli itsensä hyvään maalintekopaikkaan jo
avauserässä. Ex-ilves Joonas Rönnberg kuitenkin esti Alénia jäähyn
arvoisesti.

Ilveksen riveissä viiletti uusi pelaaja, David Barabruck. Hänet
merkittiin toiseksi syöttäjäksi Alénin osumaan.

A-junioreista kesken kauden liigajoukkueen sentteripulaa
helpottamaan nostettu Lassi Mattila jatkoi hyviä otteitaan.

Maalivahti Pasi Häkkinen saanee tulikasteensa Ilves-paidassa
torstaina Hämeenlinnassa. Näin voisi päätellä valmentaja Kari
Elorannan mietteistä ottelun jälkeen. Hyvän syyskauden pelannut Tuukka
Rask ei ollut aivan parhaimmillaan Saipaa vastaan.
Kuvat ja teksti: Jouni Valkeeniemi
|
|
|