Raportti

A-nuorille toinen puolivälierätappio

(5.3.2007) Ilveksen A-nuoret ovat yhden tappion päässä kesäloman alkamisesta. Tappara voitti joukkueiden kolmannen kohtaamisen ja siirtyi otteluvoitoissa johtoon lukemin 2-1. Ilveksen ainoan osuman viimeisteli Ville Korhonen.

Tappara iskee Ilves-painostuksen jälkeen

Ottelun ensimmäisten kymmenen minuutin aikana Ilves painoi pelin Tapparan päätyyn ja oli hallitseva osapuoli. Lähimmäksi maalia pääsi Tommi Huhtala, joka nosti kiekon tolppaan noustuaan maalin takaa maalin edustalle.

Avausmaalin otteluun onnistui kuitenkin tekemään Tappara. Osuman viimeisteli Niko Kontkanen vastustamattomasti ylänurkkaan uponneella laukauksella. Tilannetta edelsi heikko Ilves-purku. Maalin jälkeen ote siirtyi Tapparalle, joka oli pian lähellä toista maalia, kun Jukka Peltola pääsi ohjaamaan kiekkoa ilmasta. Sekavan tilanteen päätteeksi kiekko ohjautui kuitenkin ohi Ilveksen maalin. Erän lopulla Ilveksen Jaakko Pellinen pääsi vielä laukomaan lähietäisyydeltä, mutta maalilla ollut miesmuuri esti kiekon painumisen verkkoon.

Korhosen tasoitus ei riitä

Ilves pääsi yrittämään toisen erän alussa kahdesti ylivoimalla. Niistä ei maaleja syntynyt, mutta 17 sekuntia jälkimmäisen Tappara-rangaistuksen päättymisen jälkeen Ville Korhonen toi Ilveksen tasoihin. Korhonen nousi alueelle maalivahdista katsottuna oikealta puolelta ja edettyään b-pisteen tietämille, lähetti laukauksen, joka painui helpohkosti Harri Säterin jalkojen välistä maaliin.

Ilveksen ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Alle kaksi minuuttia Korhosen osuman jälkeen puolustus hukkasi kiekon maalin takana. Antti Hölli toimitti pelivälineen maalin eteen yksin unohtuneelle Jukka Peltolalle, joka nosti kiekon rystyltä ohi Juha Metsolan. Maalin jälkeen Tappara sai vielä kaksi ylivoimatilaisuutta, mutta maaliin asti Tapparakaan ei kiekkoa ylivoimalla saanut.

Kolmannessa erässä Ilves pääsi hallitsemaan kiekkoa, mutta maalipaikoille murtautuminen oli työn ja tuskan takana. Ajassa 55.00 Ilves tuuletti osumaa, mutta videotarkastus paljasti, että osumaa ei syntynyt tilanteessa, jossa Tapparan maali siirtyi pois paikoiltaan Tommi Huhtalan liuttua rikkeen jälkeen päin Säteriä. Huhtalaa rikkonut Tommi Ouramo mietti huitomistaan kahden minuutin ajan jäähypenkillä. Ouramon jälkeen rangaistuksen sai Tapparasta myös Jussi Taipale, mutta Ilveksen ylivoimatehot olivat kateissa kolmannenkin erän, joten Tappara korjasi voiton ja yrittää katkaista ottelusarjaa keskiviikon kotiottelussaan.

Hirvonen kaipaa suoraviivaisuutta

Ilveksen valmentaja Sami Hirvonen totesi pelin jälkeen, että osa pelaajista ei tee sovittuja asioita.
- En tiedä jännittääkö vai mikä siinä on. Mutta mitään ei ole hävitty. Täältä me tullaan.

Ilveksen ylivoima on ollut läpi ottelusarjan tehotonta. Tapparalle on vihelletty sarjassa 17 kahden minuutin rangaistusta, mutta niiden aikana Ilves on tehnyt ainoastaan yhden ylivoimamaalin.
- Ei tule laukauksia. Meillä oli iso teema tänään, että ammutaan joka paikasta. Sitten siirretään ja siirretään. Ei pudotuspeleissä tule siirtelemällä mitään. On vain ammuttava joka paikasta.

Jatkossa Hirvonen kaipaa joukkueelta paljon enemmän suoraviivaisuutta.
- Me mennään kulmiin. On vain mentävä maalille ja otettava iskuja vastaan sekä annettava iskuja. Pelattava kiekkoa yksinkertaisesti vaan.

Korhosen kokeilu toi maalin

Ville Korhonen piti peliä tiukkana ja tasaisena.
- Pienestä oli kiinni taas tänään. Liikettä meillä oli hyvin ja saatiin jäähyjä vähennettyä.
- Maalissa ajattelin kokeilla, kun ammuttiin niin vähän. Meni aika helposti sisään. Meidän pitäisi ampua enemmän.

Vastustajaa Korhonen pitää isokokoisena joukkueena, jonka puolustajat auttavat maalivahtiaan hyvin.
- Liikkeellä pystyttäisiin kyllä vääntämään itselle nämä pelit.

Korhoselle päivän peli oli ensimmäinen pudotuspeliottelu tällä kaudella.
- Oli helppo ja mukava tulla joukkueeseen. Kauden aikana olen käynyt pelaamassa ja tunnen kaikki äijät.
- Järvisen ja Pellisen kanssa olen pelannut parissa pelissä tällä kaudella yhdessä. Ihan pienenä kaupunginosissa ollaan pelattu yhdessä.

Korhonen lupaa, että joukkue lähtee keskiviikkona taistelemaan.
- Katkaisupelihän on aina vaikea ja kyllä siihen lähdetään iskemään ja pistetään kaikki likoon.

Riku Teiskonlahti

Ilves A - Tappara A 1-2 (0-1, 1-1, 0-0)
I erä
Maalit
11:42 0 - 1 KONTKANEN Niko (TIERANTA Teppo, PELTONEN Tomi) Tappara
Rangaistukset
18:36 2min SANDVIK Henri Ilves Väkivaltaisuus
18:36 2min KIVIHARJU Matias Tappara Väkivaltaisuus
II erä
Maalit
27:46 1 - 1 KORHONEN Ville Ilves
29:16 1 - 2 PELTOLA Jukka (HÖLLI Antti) Tappara
Rangaistukset
23:21 2min OURAMO Tommi Tappara Kiinnipitäminen
25:29 2min KOISTINEN Matti Tappara Kiinnipitäminen
30:01 2min KORHONEN Ville Ilves Huitominen
33:12 2min MIELONEN Juho Ilves Kiinnipitäminen
39:03 2min OURAMO Tommi Tappara Selästä taklaaminen
39:03 10min OURAMO Tommi Tappara Automaattinen käytösrangaistus
III erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
55:00 2min OURAMO Tommi Tappara Huitominen
58:42 2min TAIPALE Jussi Tappara Koukkaaminen
Maalivahdit
METSOLA Juha, Ilves, 11 + 13 + 3 = 27 torjuntaa (pois 58:42-60:00)
SÄTERI Harri, Tappara, 11 + 7 + 13 = 31 torjuntaa
Jäähyt
Ilves 3 x 2 min
Tappara 6 x 2 min + 1 x 10 min
Yleisömäärä
644 katsojaa
Tuomaristo
BOMAN Antti (LEVÄNEN Mika - VIRTA Pekka)
Palkitut
Kolme tähteä: SÄTERI Harri, Tappara
Kaksi tähteä: KORHONEN Ville, Ilves
Yksi tähti: PELTOLA Jukka, Tappara
Ilveksen kentälliset
21 HUHTALA Tommi - 33 MATTILA Lassi C - 42 TUOMINEN Pasi
5 KAARIO Ville A - 52 FRIMAN Petteri
20 KORHONEN Ville - 17 JÄRVINEN Jan-Mikael - 31 PELLINEN Jaakko A
6 LEHTIVUORI Joonas - 27 MIELONEN Juho
19 SUOMAA Juha - 40 KALLIO Markus - 23 SANDVIK Henri
12 SAVOLAINEN Antti - 32 NÄPPILÄ Jarkko
39 PALOLA Olli - 8 RAJALA Juuso - 15 ROPPO Antti
11 MÄKELÄ Veli-Petteri (H) - 26 HANNULA Niko
87 METSOLA Juha
(35 LAITINEN Jarno)

Ilves Tappara

5.3.2007


© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute