Raportti
Rankkarivoitto Porista
(7.10.2006)
Ilves voitti lauantaina Porissa Ässät rangaistuslaukauskilpailun myötä numeroin 3-2. Voittomaalin laukoi Tomas Kurka. Sekä Mikko Peltola että Vesa Viitakoski keräsivät tehot 1+1. Ilves sai ottelussa peräti 14 kaksiminuuttista Ässien kuutta vastaan, mutta Ässät yllätti Ilves-vahti Tuukka Raskin ylivoimalla vain kerran.
Tutkapari Peltola-Viitakoski tehokkaana
Ilves tuli otteluun hyvällä jalalla ja hallitsi ottelun alkua melko selvästi. Jo neljän sekunnin pelin jälkeen tupsukorvat pääsivät pelaamaan ylivoimaa, mutta vaarallisiin maalipaikkoihin ei B.J. Crombeenin istuessa jäähyllä kuitenkaan päästy. Jäähyn jälkeenkin Ilves vei peliä, ja ottelun avausmaali nähtiin viiden minuutin pelin jälkeen. Vesa Viitakoskelta karannut kiekko jäi Ässä-maalin kulmalle, josta hyvävireinen Mikko Peltola nappasi sen. Porilaisten maalia tänään vartioinut Eero Kilpeläinen jähmettyi jostain syystä maalin tolpalle, ja Peltola kiersi maalin ja löi kiekon vanhanaikaisella maaliin ja vieraat 0-1 –johtoon.
Pari minuuttia avausmaalin jälkeen Tommi Huhtala komennettiin jäähypenkille, ja pian jäähyn päätyttyä Toni Niemi komennettiin istunnolle. Jäähyjen aikana Pasi Peltonen pääsi laukomaan kaksi kertaa vaarallisesti, mutta ensimmäisen edessä oli Tuukka Raskin kilpikäsi ja jälkimmäisen eteen heittäytyi näyttävästi puolustaja Mikko Kuukka. Kotijoukkue sai jäähyjen myötä hienoisen otteen, mutta selkeitä maalipaikkoja porilaiset eivät kyenneet luomaan.
Kesken Ässä-painostuksen tehohyökkääjä Kristian Kuusela komennettiin jäähylle, ja Ilves ei jättänyt tällä kertaa mahdollisuuttaan käyttämättä. Jussi Pesonen pelasi vahvalla taistelulla kiekon Mikko Peltolalle, jonka syöttö alivoimaneliön keskelle tavoitti Vesa Viitakosken. Lähes suoraan Peltolan syötöstä lähtenyt laukaus ei jättänyt Kilpeläiselle juurikaan mahdollisuuksia ja näin Ilves karkasi ajassa 14.48 jo kahden maalin karkumatkalle.
Ässät sai oman mahdollisuutensa kavennusmaaliin erän lopulla, kun Perttu Lindgren ja Marko Anttila komennettiin viiden sekunnin välein jäähyaitioon. Ässät pyöritti ylivoimaa näyttävästi Marko Kivenmäen ja Kristian Kuuselan johdolla, ja kavennusmaali roikkui ilmassa. Lopulta Pasi Peltosen laukaus yllätti Tuukka Raskin, ja kotijoukkueen tasoitus oli tosiasia. Näin ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Ilveksen johtaessa maalein 2-1.
Ässät vie, Ilves vikisee
Toinen erä oli selkeästi Ässien. Kotijoukkue pääsi aloittamaan erän ylivoimalla Pasi Petriläisen saatua jäähyn avauserän lopussa. Ässät ei ylivoimalla onnistunut, mutta pelin hallinta säilyi patapaidoilla koko erän ajan. Ilves joutui jyrän alle, mutta puolusti taistellen ja pystyi pitämään Ässien toisen erän maalisaldon yhdessä.
Kotijoukkueen tasoitus nähtiin ajassa 33.59, kun ex-ilves Tapio Sammalkangas merkittiin maalintekijäksi. Tilanne sai alkunsa paria minuuttia aikaisemmin, kun ottelun päätuomarina toiminut Reijo Ringbom passitti syyttömän Marko Anttilan jäähypenkille Ässä-vahti Kilpeläisen estämisestä. Anttila pelasi hyökkäyspäässä tilanteen loppuun asti ja ajautui Ässä-maalille. Puolustaja Mika Rontti työnsi Anttilan Kilpeläisen päälle, eikä kolossimaisella hyökkääjällä ollut mahdollisuutta välttää kaatumista Kilpeläisen päälle. Tilanteen jälkeen Rontti ja tilanteeseen hätiin tullut Kristian Kuusela rusikoivat jäässä makaavaa hyökkääjää, mutta koko tilanteen syylliseksi Ringbom löysi Anttilan. Seuranneen ylivoiman juuri päätyttyä Tapio Sammalkankaan siniviivalaukaus löysi tiensä yläkulmaan, ja ansaittu tasoitusmaali oli tosiasia.
Tasoitusmaalista entisestään painetta lisännyt kotijoukkue oli lähellä johtomaalia erän loppupuolella useampaankin kertaan, mutta avopaikkoihin päässeet Kuusela, Toni Häppölä ja Matti Kuparinen saivat kukin vuorollaan todeta Tuukka Raskin torjuntavireen olevan kunnossa. Näin toiselle erätauolle tasatilanteessa 2-2.
Kurkasta illan kurko
Ässät pääsi kokeilemaan ylivoimalla heti kolmannen erän alussa, kun Lauris Darzins komennettiin istunnolle. Ylivoiman aluksi porilaisten lupaava ruotsalaishyökkääjä Tom Wandell luikerteli vaarallisesti kohti Ilves-maalia, mutta horjahti ja porilaisyleisö intoutui vaatimaan jäähyä. Tilanteeseen selin ollut Ringbom nosti kätensä pystyyn ja lähetti tilannetta näkemättä Pasi Petriläisen jäähylle. Ässät pyöritti vaarallisesti, mutta Rask oli edelleen mies paikallaan ja piti Ilveksen edelleen mukana pelissä. Petriläisen jäähyn päätyttyä B.J. Crombeen kaatoi Jussi Pesosen takaapäin, mutta Ringbom ei tilanteessa rikettä nähnyt, ja viiden peräkkäisen Ilves-jäähyn putki ei katkennut.
Ilves sai Ässien pyörityksen jälkeen selkeästi paremman otteen peliin, ja pystyi itsekin luomaan maalipaikkoja ja painamaan hyökkäyksiä Ässä-päätyyn. Peli aaltoili päästä päähän, ja kummallekin joukkueelle aukesi muutama maalipaikka, mutta verkkoon asti kiekkoa ei onnistuttu saamaan. Ilveksen Pasi Määttänen ja Ässien Marko Kivenmäki pääsivät lähimmäksi johtomaalia.
Ilvekselle tarjottiin mahdollisuus voittomaalin tekemiseen päätöserän puolivälin jälkeen, kun patapaitojen B.J. Crombeen komennettiin jäähypenkille väkivaltaisuudesta. Ilves ei kuitenkaan kyennyt maalia muutamasta hyvästä laukauksesta huolimatta tekemään, ja peli kääntyi varsinaisen peliajan viimeiselle viidelle minuutille tasatilanteessa. Kun kumpikin joukkue tyytyi pelaamaan erän lopun melko varmasti häviötä vältellen, siirryttiin kuudenkymmenen peliminuutin jälkeen jatkoajalle lukemista 2-2.
Myös jatkoaika oli melko varovaista pelailua viimeiselle minuutille asti, kun Jussi Pesonen komennettiin jäähypenkille 22 sekuntia ennen jatkoajan päätöstä. Ilves kesti kuitenkin lyhyen alivoiman ja näin ratkaisua jouduttiin hakemaan rangaistuslaukauskilpailusta. Ratkaisu nähtiin kolmannessa laukaisijaparissa, kun Ässien Marko Kivenmäki ei onnistunut yllättämään Tuukka Raskia, ja heti perään Tomas Kurka laukoi kylmän viileästi läheltä Eero Kilpeläisen hanskakäden yläkulmaan. Ennen Kurkaa ilvesläisistä kävi yrittämässä ratkaisua Toni Koivisto ja Mikko Peltola.
Seitsemän pisteen viikko
Ilveksen liigaviikko oli todella myönteinen. Kolmesta pelistä napatut seitsemän pistettä nostivat joukkueen sarjataulukossa seitsemänneksi, ja ero kolmossijaa hallussaan pitävään Pelicansiinkin on enää kolme pistettä. Neljä päästettyä maalia koko viikolla on erinomainen saldo, mutta seitsemän tehtyä maalia varsinaisella peliajalla ainoastaan välttävä. Puolustuspeli siis toimii, mutta hyökkäyspelissä aina puolustajien avauksista hyökkääjien laukauksiin on todella paljon parannettavaa. Ilves pelaa seuraavan kerran vasta viikon päästä lauantaina, silloin Helsingissä Isojen Punaisten, HIFK:n, vieraana. Viikon aikana valmennusjohdolla on aikaa keksiä lääkkeet niin ontuvaan avauspeliin sekä kuluneen viikon aikana yhden askeleen eteenpäin menneeseen ylivoimapelaamiseen. Toivotaan, että lääkkeet löytyy.
Iloinen Ilves-viikko on hyvä päättää mukavaan perhetapahtumaan. Juha Alénin perheeseen syntyi lauantain vastaisena yönä terve tyttölapsi. Ilves.com ja koko Ilves-perhe onnittelee!
Mika Rosenberg
Ässät-Ilves 2-3 rl. (1-2, 1-0, 0-0, 0-0, 0-1)
|
| I erä |
| Maalit |
| 4.59
Mikko Peltola 0-1 (Vesa Viitakoski) |
| 14.48
Vesa Viitakoski 0-2 (Mikko Peltola, Jussi Pesonen) YV |
| 19.08
Pasi Peltonen 1-2 (Kristian Kuusela, Marko Kivenmäki) YV |
| Rangaistukset |
| 0.04
Ässät Brandon Crombeen Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 2min |
| 6.42
Ilves Tommi Huhtala Koukkaaminen 2min |
| 9.22
Ilves Toni Niemi Estäminen 2min |
| 13.32
Ässät Kristian Kuusela Koukkaaminen 2min |
| 16.02
Ässät Toni Häppölä Huitominen 2min |
| 17.06
Ilves Perttu Lindgren Mailasta kiinnipitäminen 2min |
|
17.11
Ilves Marko Anttila Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 2min |
| 19.41
Ilves Pasi Petriläinen Estäminen 2min |
| II erä |
| Maalit |
| 33.59
Tapio Sammalkangas 2-2 (Toni Häppölä, Tom Wandell) |
| Rangaistukset |
| 22.11
Ilves Mikko Kuukka Estäminen 2min |
| 29.43
Ässät Marko Kivenmäki Huitominen 2min |
| 31.57
Ilves Marko Anttila Estäminen 2min |
| 35.39
Ilves Tuukka Rask Kampitus 2min |
| 36.45
Ilves Joonas Lehtivuori Korkea maila 2min |
| III erä |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| 42.02
Ilves Lauris Darzins Kampitus 2min |
| 42.42
Ilves Pasi Petriläinen Koukkaaminen 2min |
| 52.48
Ässät Brandon Crombeen Väkivaltaisuus 2min |
| 59.29
Ilves Perttu Lindgren Estäminen 2min |
| 59.29
Ässät Mika Rontti Poikittainen maila 2min |
| Jatkoaika |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| 64.38
Ilves Jussi Pesonen Korkea maila 2+2min |
| Rangaistuslaukauskilpailu |
| Maalit |
| Tomas Kurka 2-3 |
| Maalivahdit |
|
Eero Kilpeläinen, Ässät 11+5+8+1=25 torjuntaa |
|
Tuukka Rask, Ilves, 7+12+9+4=32 torjuntaa |
| Jäähyt |
| Ässät 6 x 2 min |
| Ilves 14 x 2 min |
| Yleisömäärä |
|
4598 katsojaa |
| Tuomaristo |
| Reijo Ringbom
(Antti Hämäläinen-Hannu Sormunen) |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Tuukka Rask, Ilves |
| Kaksi tähteä: Eero Kilpeläinen, Ässät |
| Yksi tähti: Tomas Kurka, Ilves |
| Ottelun Vakuuttaja: Kristian Kuusela, Ässät |
| Ilveksen
kentälliset |
| Koivisto-Lindgren-Kurka, Lehtivuori-Petriläinen |
| Darzins-Määttänen-Anttila, Kuukka-Alén |
| Viitakoski-Peltola-Pesonen, Jääskeläinen-Niemi |
| Korhonen-Huhtala-Sandell (Järvinen), (Näppilä) |
| Rask (Laitinen) |
|