|
Raportti
Tappara ratkaisi ylivoimalla
(17.10.2006)
Liigakauden toinen paikallisottelu ratkesi puhtaasti erikoistilanteisiin. Niissä kotijoukkue Tappara oli selvästi terävämpi ja iski peräti neljä maalia ylivoimalla. Ilves tuli kolmannessa erässä vahvasti peliin mukaan, mutta 3-2 -tilannetta lähemmäs tupsukorvat eivät päässeet. Lopulta Tappara pokkasi täydet kolme pistettä ansaitusti lukemin 5-2 (2-0, 1-0, 2-2). Ilveksen maaleista vastasivat Mikko Kuukka ja Vesa Viitakoski.
Tappara rankaisee ylivoimalla
Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Jo reilun minuutin pelin jälkeen Ilves-maalia vartioinut Tuukka Rask joutui venymään parhaaseensa. Ilves lähti tilanteesta nopeaan vastaiskuun ja pääsikin 2-1 -ylivoimahyökkäykseen. Lauris Darzins päätti laukaista itse, mutta kuti suuntautui suoraan Tappara-kassari Tommi Nikkilän syliin. Kun avauserää oli pelattu kolmisen minuuttia, saivat Tommi Huhtala ja Juha Alén peräkkäiset jäähyt. Näin Tappara pääsi jauhamaan 5-3 -ylivoimaa, eikä se tuntenut armoa. Kiekko pelattiin maalin etukulmalle, josta kotijoukkueen ruotsalaisvahvistus Stefan Öhman pyrki syöttämään takatolpalle. Ilves-puolustaja Kristian Kudroc pääsi mailansa kanssa väliin, mutta ohjasi kiekon epäonnekkaasti omaan maaliin. Osuma merkittiin Tapparan kultakypärää kantavan Öhmanin nimiin ja syöttöpisteet merkittiin Marko Kauppiselle ja Dale Clarkelle.
Noin minuuttia myöhemmin Tapparan taitosentteri Petri Kontiola syötti hienosti Teemu Nurmelle, joka pääsi ohjaamaan suoraan syötöstä maalin edestä, mutta Rask venytti patjansa ohjauksen eteen. Ilvesläisittäin yksi erän harvoista tilanteista nähtiin seitsemän minuutin pelin jälkeen. Perttu Lindgren avasi kiekon hyökkäyssiniselle Toni Koivistolle, joka pääsikin etenemään lähelle maalia, mutta laukaus suuntautui jälleen suoraan Nikkilän syliin. Reilu pari minuuttia tästä ja Marko Anttila pääsi kokeilemaan Nikkilän kestävyyttä pienestä kulmasta, mutta JYP:stä täksi kaudeksi kirvesrintoihin siirtynyt maalivahti oli hereillä.
Ajassa 10.27 Jussi Pesonen otti kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä, eikä kauaa kestänyt, kun kiekko oli toistamiseen Ilves-maalissa. Janne Ojanen kaivoi hyökkäyspään aloituksen 100-0, Teemu Aalto pääsi virittämään suoraan syötöstä siniviivan tuntumasta ja oikeaoppisesti maalille ajanut Teemu Nurmi ohjasi kiekon Raskin jalkojen välistä häkkiin. Jäähyä ehti kulua vain kolme sekuntia. Ilves sai noin 15. peliminuutin kohdalla näennäisen pyörityksen Tappara-päätyyn, mutta kiekko ja pelaajat pyörivät tehottomasti metrin säteellä laidoista, eikä todellisiin paikkoihin päästy. Reilu minuutti ennen erän loppua nuori Ilves-puolustaja Joonas Lehtivuori heitti roikkuavauksen hyökkäysalueelle Pasi Määttäselle, joka syötti maalin eteen rynnineelle Vesa Viitakoskelle, mutta Nikkilä torjui yrityksen helpohkosti patjallaan. Näin ensimmäiselle erätauolle mentiin täysin oikeutetusti Tapparan 2-0 -johtolukemissa.
Ilvekseltä kehno toinen erä
Ottelun toinen erä alkoi Ilveksen kannalta vahvasti. Joukkue pyrki hyökkäysalueelle ja haki taklauksia. Lindgrenin hyökkäysketju sai luotua muutaman maukkaan tekopaikan, mutta sekä Koivisto että Tomas Kurka epäonnistuivat maalintekoyrityksissään hyvissä paikoissa. Tämän jälkeen oli Tapparan vuoro hyökätä, ja se pääsikin helposti peräti 4-2 -vastahyökkäykseen. Rask kuitenkin torjui Mika Viinasen laukauksen. Ilves pääsi yrittämään 5-3 -ylivoimaan, kun toista erää oli pelattu nelisen minuuttia. Surullista kyllä, paras maalintekopaikka avautui Tapparalle. Ilveksen onneksi Tapparan 2-1 -vastaisku päättyi ohilaukaukseen. Ilves sai ylivoimalla vain pari puolittaista tekopaikkaa aikaiseksi. Aluksi Jussi Pesonen laukoi puolustajan paikalta Darzinsin poikittaissyötöstä, mutta kiekko kilahti sivurautaan. Ylivoiman lopussa Lindgren syötti Kurkalle, jonka laukauksen Nikkilä haki vasemmasta alapesästä. Ilveksen ylivoima oli kokonaisuudessaan heikkoa ja ennen kaikkea tehotonta.
Kun erää oli pelattu seitsemän ja puoli minuuttia, haastoi Tapparan Teemu Laine väkevästi Ilves-puolustusta, jonka päätteeksi Teppo Tuomanen joutui ottamaan kahden minuutin jäähyn. Kuten nykykiekossa aina, ratkaisut tapahtuvat ylivoimalla. Niin tälläkin kertaa. Tappara pelasi tarpeeksi yksinkertaista ylivoimaa ja se tuotti tulosta. Tuukka Mäntylä sai kiekon siniviivalla ja vain toimitti kiekon kohti maalia. Väliin pääsi Kontiola, joka ohjasi upeasti kiekon suoraan ilmasta eri suuntaan liukuneen Raskin ohitse. Näin Tappara siirtyi jo illan kolmannella ylivoimamaalillaan selvään 3-0 -johtoon. Osumaan merkittiin syöttöpiste myös Janne Ojaselle.
Ilves sai toisen erän puolivälissä näyttävähkön hallinnan aikaiseksi, kun Lindgrenin ketju pääsi hyökkäysalueelle pyörittämään. Pyöritys päättyi Kudrocin lujaan vetoon, mutta se tärkein - maali - jäi edelleen uupumaan. Kuvaavaa pyörityksessä oli se, ettei Ilves päässyt - eikä edes aktiivisesti pyrkinyt - haastamaan Tapparan puolustusta suoraviivaisesti. Tappara-viisikko ohjasi Ilves-pelaajat helposti kulmiin ja piti vain huolen, että pysyy itse kiekon ja maalin välissä.
Minuutti Ilveksen pyörityksestä oli Tapparan vuoro haastaa - ja se tekikin sen terävästi. Tapparan Sami Venäläinen haastoi ja punnersi Pasi Määttästä vastaan, nousi maalille ja jälkitilanteesta Ilves-puolustaja Tuomanen otti typerähkön jäähyn. Tällä kertaa Ilves kesti Tapparan tulituksen Raskin johdolla, mutta maali roikkui muutamaan otteeseen ilmassa. Rask piti muutenkin Ilvestä pystyssä hyvillä torjunnoillaan. Parhaat Ilves-paikat erän loppupuolella siunautuivat Ville Korhoselle ja Teemu Jääskeläiselle, mutta Nikkilä Tapparan maalilla kesti helpolla. Kahden erän jälkeen Tappara johti lukemin 3-0.
Ilves peliin mukaan - ei palkintoa
Ilves aloitti kolmannen erän vahvasti. Jo puolentoista minuutin pelin jälkeen puolustaja Mikko Kuukka onnistui tekemään Ilveksen avausmaalin Tappara-vahti Nikkilän suotuisalla avustuksella. Kuukka toimitti kiekon maaliviivan takaa maalille, josta Nikkilä ohjasi pelivälineen omaan verkkoon. Syöttöpisteet maaliin saivat Toni Koivisto ja Jussi Pesonen. Ilves jatkoi vahvaa otettaan ja Vesa Viitakoski aiheutti kovalla taistelullaan Tapparan Tuukka Mäntylälle jäähyn. Tällä kertaa Ilveksen ylivoimapeli tuotti tulosta. Jussi Pesonen ampui siniviivalta ja Viitakoski ohjasi kiekon jäätä pitkin ohi Nikkilän. Vahvaa maskia maalin edessä teki Juha Alén. Näin Ilves oli noussut lohduttomasta 3-0 -tilanteesta peliin mukaan ja enää maalin päähän.
Ilves-valmentaja Kari Eloranta oli sotkenut ketjukoostumuksia kolmanteen erään ja se herättikin vierasjoukkueen, joka hallitsi erää käytännössä 15 ensimmäistä minuuttia. Rask otti Ilveksen maalilla harvat Tappara-ohjaukset näyttävästi kiinni. Ilves oli tulla jo tasoihin, mutta Viitakosken yritys erän puolivälissä päätyi tolppaan. Lopullinen ratkaisu ottelulle nähtiin, kun Ilves-puolustaja Teemu Jääskeläinen ampui kiekon omalta puolustusalueelta katsomoon. Tästä seuranneesta ylivoimasta syntyi Tapparan 4-2 -maali. Clarke ampui siniviivalta, Laine taisteli maalin edessä ja lopulta kiekko tuli kanadalaishyökkääjä Quinn Hancockille, joka siirsi kiekon rauhallisesti tyhjään maaliin. Loppuaika olikin vain pelailua ja ottelun seitsemännen osuman sai viimeistellä Nurmi tyhjään Ilves-maaliin 25 sekuntia ennen loppua.
Ilves pelasi kaksi ensimmäistä erää heikosti, eikä päässyt todellisiin tekopaikkoihin. Vasta kolmannessa erässä alkoi luistin kulkea ja pelaajat haastaa vastustajia, mutta jos 60 minuutista pelaa hyvällä liikkeellä vain 25 %, ei se riitä voittoon. Sen lisäksi kaksi tehtyä maalia on edelleen liian vähän. Tuukka Rask torjui Ilveksen maalilla erinomaisesti ollen joukkueensa tukipilari ja paras pelaaja. Jos pelistä haetaan ilvesläisittäin positiivisia asioita, niin joukkueen liike parani, mitä pidemmälle ottelu eteni. Sen lisäksi 5-5 -pelaaminen oli vahvaa ja ilman maalivahdin poisottamista Ilves olisikin vienyt tasaviisikoin pelatun pelin 1-0. Tosiasia kuitenkin on, että maalit ratkaisevat ja helpoin tapa niitä tehdä on ylivoimalla. Siinä Tappara oli tänään selvästi parempi, joten se sai ansaitut kolme pistettä.
Ilveksen seuraava ottelu on ensi torstaina, jolloin Hakametsään vieraaksi saapuu HPK.
Ilkka Uitti
Tappara-Ilves 5-2 (2-0, 1-0, 2-2)
|
| I erä |
| Maalit |
| 3.53
Stefan Öhman 1-0 (Marko Kauppinen, Dale Clarke) YV |
| 10.32
Teemu Nurmi 2-0 (Teemu Aalto, Janne Ojanen) YV |
| Rangaistukset |
| 2.52
Ilves Tommi Huhtala Estäminen 2min |
| 3.12
Ilves Juha Alen Kampitus 2min |
| 5.55
Tappara Jarkko Pyymäki Koukkaaminen 2min |
| 10.27
Ilves Jussi Pesonen Kiinnipitäminen 2min |
| 12.56
Ilves Vesa Viitakoski Mailasta kiinnipitäminen 2min |
| 17.31
Tappara Ville Mäntymaa Huitominen 2min |
| 17.31
Ilves Tommi Huhtala Väkivaltaisuus 2min |
| II erä |
| Maalit |
| 28.14
Petri Kontiola 3-0 (Tuukka Mäntylä, Janne Ojanen) YV |
| Rangaistukset |
| 23.37
Tappara Teemu Laine Kampitus 2min |
| 24.14
Tappara Teemu Aalto Kiinnipitäminen 2min |
| 27.32
Ilves Teppo Tuomanen Koukkaaminen 2min |
| 30.44
Ilves Teppo Tuomanen Väkivaltaisuus 2min |
| 36.08
Tappara Harri Ilvonen Estäminen 2min |
| III erä |
| Maalit |
| 41.35
Mikko Kuukka 3-1 (Toni Koivisto, Jussi Pesonen) |
| 45.24
Vesa Viitakoski 3-2 (Jussi Pesonen, Juha Alen) YV |
| 56.00
Quinn Hancock 4-2 (Teemu Laine, Dale Clarke) YV |
| 59.36
Teemu Nurmi 5-2 (Mika Viinanen) TM |
| Rangaistukset |
| 43.31
Tappara Tuukka Mäntylä Poikittainen maila 2min |
| 47.06
Ilves Jussi Pesonen Korkea maila 2min |
| 49.57
Tappara Matti Koistinen Päähän kohdistuva taklaus 2+10min |
| 55.40
Ilves Teemu Jääskeläinen Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 2min |
| Maalivahdit |
|
Tommi Nikkilä, Tappara, 12+14+11=37 torjuntaa |
|
Tuukka Rask, Tappara, 10+12+6=28
torjuntaa (pois 59.05-59.36) |
| Jäähyt |
| Tappara 7x2 min + 1x10 min |
| Ilves 8x2 min |
| Yleisömäärä |
|
7681 katsojaa |
| Tuomaristo |
|
Reijo Ringbom
(Seppo Lindroos -
Jouni Saukkonen) |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Quinn Hancock, Tappara |
| Kaksi tähteä: Tommi Nikkilä, Tappara |
| Yksi tähti: Jussi Pesonen, Ilves |
| Ottelun Vakuuttaja: Tommi Nikkilä, Tappara |
| Ilveksen
kentälliset |
| Koivisto - Lindgren - Kurka, Petriläinen - Kudroc |
| Viitakoski - Peltola - Pesonen, Jääskeläinen - Niemi |
| Korhonen - Huhtala - Sandell, Kuukka - Alén |
| Darzins - Määttänen - Anttila, Tuomanen - Lehtivuori |
| Rask (Laitinen) |
|
|
|