Raportti

Helmisen maalilla pisteet Tampereelle

(21.9.2006) Paljon puhetta ja spekulointia sisältänyt Ilves-päivä päättyi kaikin puolin onnellisesti. Ilves haki Lappeenrannasta kauden parhaan esityksensä jälkeen makea vierasvoiton maalein 2-3. Ratkaisumaalin iski päivän puheenaiheeksi noussut Raimo Helminen, jonka palaaminen kapteeniksi lauantain HPK-peliin on jokaiselle Ilves-fanille ilouutinen. Ilveksen muut maalintekijät SaiPa-voitossa olivat ensimmäiset liigamaalinsa viimeistelleet Teppo Tuomanen ja Sami Sandell.

Petre iskee Sputnikit johtoon

SaiPa tuli alussa sille kotipeleissä tyypilliseen tapaan ottelun alkuun vahvasti, mutta hyvin liikkunut Ilves pystyi vastaamaan melko hyvin kotijoukkueen alkurynnistykseen. SaiPa onnistui vahvalla alullaan kuitenkin pakottamaan Ilveksen kolmeen jäähyyn ensimmäisen kuuden minuutin aikana, ja ottelun avausmaali nähtiinkin kotijoukkueen pelatessa ylivoimalla.

Aleksandr Jerofejev ehti istua omaa jäähyään ainoastaan 16 sekuntia, kun paluun rapakon takaa Ilveksen riveihin tehnyt Perttu Lindgren komennettiin latvialaispuolustajan seuraksi jäähypenkille. Liigan tehokkainta ylivoimapeliä kauden alussa esittänyt SaiPa ei jättänyt kahden miehen ylivoimaa käyttämättä, vaan ruotsalaispuolustaja Henrik Petren maskin takaa lähtenyt siniviivalaukaus yllätti vahvassa maskissa olleen Raskin ja kotijoukkue siirtyi 1-0 – johtoon. Syöttäjiksi maaliin merkittiin Harri Tikkanen ja Sami Ryhänen.

Ilves jatkoi takaiskusta huolimatta hyvällä liikkeellä ja pakotti SaiPan rikkomaan useampaan otteeseen. Ylivoima saatiin tällä kertaa pyörimään kohtuullisen mukavasti ja muutama maukas vetopaikkakin onnistuttiin luomaan, mutta maaliin asti kiekkoa ei onnistuttu survomaan. Lähimmäksi maalia pääsi Kristian Kudroc, jonka viuhuva laukaus pysähtyi loistavasti koko erän pelanneen Rob Zeppin maalin tolppaan.

Hieman erän puolivälin jälkeen SaiPa pääsi yrittämään lisämaalia rangaistuslaukauksesta, kun Lauris Darzins joutui kaatamaan läpiajoon karkaamassa olleen SaiPa-hyökkääjän. Rankkaria asettui ampumaan joukkueen läpiajospesialisti Janne Jokila, jonka patenttiharhautuksen Tuukka Rask oli kuitenkin opiskellut tarkasti eikä Jokilalla ollut mahdollisuutta iskeä kiekkoa verkkoon.

Loppuerän aikana Ilves pystyi siirtämään painetta entistä selkeämmin SaiPa-päätyyn, ja lähinnä Perttu Lindgrenin johdolla kyettiin luomaan muutaman maalipaikkakin. Runsaista jäähyistä, joita jälleen kerran tuli lähes jokaisesta hipaisusta, huolimatta lisämaaleja ei enää nähty, vaan ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen yhden maalin johtoasemassa.

Ylivoima tuottaa vihdoin tulosta

Jos tuli kotijoukkue avauserään vahvasti, oli toinen erä melko selkeästi Ilveksen. Mitään mieletöntä dominointia tai huippuhienoja kuviota ei jäällä nähty, mutta selkeästi paremmin liikkunut Ilves piti pelin hallinnan itsellään ja pakotti kotijoukkueen roikkumaan ja rikkomaan. Aivan erän alussa nähtiin SaiPan toisen erän ainut kunnollinen maalipaikka, kun Harri Tikkanen pelasi makoisan maalipaikan Ville Snellmanille, mutta Tuukka Raskin ilmiöinen torjunta teki ex-Ilveksen yrityksen tuloksettomaksi.

Ilves sai kiekon maaliin ensimmäisen kerran parin minuutin pelin jälkeen, mutta Ville Korhosen nousua seuranneesta tilanteesta kiekko löysi tiensä maaliin Vesa Viitakosken käden kautta eikä maalia näin ollen hyväksytty. Hetkeä myöhemmin pirteästi esiintynyt kaksikko Marko Anttila-Perttu Lindgren karkasi ylivoimahyökkäykseen, mutta SaiPa-maalilla Rob Zepp torjui helposti Anttilan laukauksen.

Ilveksen tasoitusmaali nähtiin kahden miehen ylivoimalla Henrik Petren ja Ossi-Petteri Grönholmin istuessa jäähyllä. Perttu Lindgren ja Pasi Petriläinen palasivat yksinkertaisilla syötöillä vetopaikan Teppo Tuomaselle, jonka suoraan syötöstä lähtenyt laukaus ohitti mainiossa syysvireessä olevan Zeppin. Kahdella helpolla syötöllä maalipaikkaan ja laukaus, siinä yksinkertainen resepti, jota ei jostain syystä osata käyttää useammin. Toisen erän muissa ylivoimatilanteissa haettiin aivan liian vaikeita ratkaisuja eikä kunnollisia laukauksia saatu aikaan oikeastaan lainkaan. Kun kiekko ja miehet eivät liiku, on alivoimaneliön todella helppo peittää vaaralliset syöttösuunnat eikä ylivoimapelillä ole aineksia onnistua.

Muutama minuutti erän puolen välin jälkeen Vesa Viitakoski rakensi maalipaikan maalin kulmalle nousseelle Raimo Helmiselle, mutta Rob Zeppin patja venyi Helmisen ohjausyrityksen eteen eikä maalia näin ollen nähty. Ilves oli koko erän ajan askeleen edellä, ja vahvasta fyysisestä pelistä huolimatta joukkueelle ei vihelletty toisessa erässä ainuttakaan jäähyä. Toiselle erätauolle siis tilanteessa 1-1.

Sandell ja Snellman osuvat

Päätöserän alku oli melko sekava, kumpikaan joukkue tyytyi välttelemään virheitä ja muutenkin peli oli muutenkin muuttumassa melko passiiviseksi puolustustaisteluksi. Kesken kaiken sekasorron tulokaskauttaan pelaava Sami Sandell nappasi kiekon keskialueella ja lähti salamana vastahyökkäykseen. Emil Lundberg yritti taklata Sandellin laitaan siniviivan kohdalla, mutta taiturimainen hyökkääjä väisti taklauksen näyttävästi ja eteni vasemmalta laidalta kohti maalia. B-pisteen kohdalta Sandell laukoi vastustamattoman rannelaukauksen Zeppin vartioiman maalin takayläkulmaan ja siirsi näin Ilveksen ensimmäisen kerran ottelussa johtoon.

Pitkään ei Ilves ehtinyt johtoasemasta nauttia, sillä kotijoukkue iski tasoituksen Toni Niemen istuessa jäähyllä ajassa 45.56. Vahvaa alkukautta ainakin pisteiden valossa palaava Harri Tikkanen löysi B-pisteen kaarelta Ville Snellmanin, jonka laukaus oli laadukas, mutta ilman maskia tulleena olisi pitänyt olla torjuttavissa. Joka tapauksessa kiekko löysi tiensä maaliin ja peli lukemiin 2-2. Heti perään Snellman oli lähellä tehdä jo illan toisen osumansa, mutta Rask oli tällä kertaa tarkkana ja torjui laiturin laukauksen.

Kotijoukkueelle tarjottiin vielä voitto-osumaa, kun Kristian Kudroc ja Mikko Kuukka komennettiin miltei peräperää jäähypenkille ja SaiPa pääsi yrittämään voittomaalia kahden miehen ylivoimalla lähes puolentoista minuutin ajan. Ilves taisteli kuitenkin loistavasti Kristian Kudrocin ja Raimo Helmisen johdolla eikä SaiPa kyennyt luomaan ensimmäistäkään kunnollista vetopaikkaa koko ylivoiman aikana. Minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä Toni Koivisto pelasi Marko Anttilalle hyvän vetopaikan, mutta hyökkääjäkolossin laukaus meni hieman ohi maalin. Näin mentiin jatkoajalle lukemissa 2-2.

Kapteeni-Helminen niittaa ratkaisun

Jatkoaika oli täydellisesti Ilveksen. Rohkeasti hyökkäämään lähtenyt vierailija vei pelin väkisin hyökkäyspäätyyn ja loi hyviä laukaisupaikkoja liukuhihnalta. Lähimmäksi maalia pääsivät Pasi Petriläinen ja Teppo Tuomanen, joiden vedot viuhuivat vain hieman ohi Zeppin vartioiman maalin. Ratkaisu nähtiin ajassa 63.13, kun Vesa Viitakoski karvasi kiekon itselleen ja nousi väkevästi maalille. Zepp pystyi torjumaan laukauksen B-pisteiden väliin mutta lipui samalla maalin sivuun. Raimo Helminen oli ensimmäisenä paikalla ja onnistui lyömään pomppivan kiekon SaiPa-maalin yläkulmaan. Näin kaksi tärkeää pistettä hyvän esityksen jälkeen Tampereelle maalein 2-3.

SM-liiga jatkui Ilveksen osalta lauantaina, kun seuran 75-vuotisjuhlien vieraaksi saapuu Hämeenlinnan Pallokerho.

Mika Rosenberg

SaiPa-Ilves - (1-0, 0-1, 1-1, 0-1)
I erä
Maalit
6.25 Henrik Petre 1-0 (Harri Tikkanen, Sami Ryhänen) YV
Rangaistukset
1.09 Ilves Marko Anttila Koukkaaminen 2min
5.07 Ilves Aleksandr Jerofejev Kampitus 2min
5.23 Ilves Perttu Lindgren Kampitus 2min
8.32 SaiPa Joonas Rönnberg Kiinnipitäminen 2min
11.05 SaiPa Henrik Petre Kampitus 2min
12.21 SaiPa Ossi-Petteri Grönholm Korkea maila 2min
14.26 SaiPa Emil Lundberg Koukkaaminen 2min
15.03 Ilves Kristian Kudroc Päähän kohdistuva taklaus 2min
15.03 Ilves Kristian Kudroc Automaattinen käytösrangaistus 10min
15.56 SaiPa Pauli Levokari Koukkaaminen 2min
19.54 Ilves Teppo Tuomanen Kampitus 2min
II erä
Maalit
26.23 Teppo Tuomanen 1-1 (Pasi Petriläinen, Perttu Lindgren) YV
Rangaistukset
24.34 SaiPa Ossi-Petteri Grönholm Koukkaaminen 2min
25.10 SaiPa Henrik Petre Koukkaaminen 2min
28.18 SaiPa Ossi-Petteri Grönholm Estäminen 2min
33.49 SaiPa Ossi-Petteri Grönholm Koukkaaminen 2min
III erä
Maalit
42.50 Sami Sandell 1-2
45.56 Ville Snellman 2-2 (Harri Tikkanen) YV
Rangaistukset
44.26 Ilves Toni Niemi Kampitus 2min
50.51 SaiPa Mikko Palomäki Kiinnipitäminen 2min
54.05 Ilves Kristian Kudroc Koukkaaminen 2min
54.51 Ilves Mikko Kuukka Kiinnipitäminen 2min
Jatkoaika
Maalit
63.13 Raimo Helminen 2-3 (Vesa Viitakoski) TV
Maalivahdit
Rob Zepp, SaiPa 13+11+5+1=30
Tuukka Rask, Ilves 6+4+9+1=20
Jäähyt
SaiPa 10 x 2 min
Ilves 8 x 2 min, 1 x 10 min
Tuomaristo
Tuomo Sorakangas (Aaro Brännare - Henri Tukia)
Yleisöä
3438
Ilveksen kentälliset
Koivisto-Lindgren-Anttila, Petriläinen-Kudroc
Darzins-Peltola-Kurka, Jääskeläinen-Niemi
Viitakoski-Helminen-Anttila, Jerofejev-Alen
Darzins-Huhtala-Sandell, Tuomanen-Kuukka
Rask (Helenius)


SaiPa Ilves

21.9.2006


Ennakko
Kommentit


© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute