Raportti

Raipe ratkaisi nautiskellen

(28.9.2006) Tunnelmat vaihtelivat puolelta toiselle Ilvekselle tärkeässä kotiottelussa Bluesia vastaan. Pelin alussa kentällä oli vain yksi joukkue ja tupsukorvien siirryttyä toisessa erässä Tomas Kurkan alivoimamaalilla jo 3-0 -johtoon, ei hallissa varmastikaan moni katsoja olisi lyönyt ropojaan Bluesin puolesta likoon. Espoolaiset kuroivat kuitenkin vielä kolmen maalin takaa-ajoaseman umpeen, mutta ottelun päätöshetkillä tuttu ja turvallinen hahmo päästi Ilves-kannattajat piinasta. Raimo Helmisen kylmän rauhallinen viimeistely ajassa 56.38 varmisti tupsukorville 4-3 -voiton ja kolme kipeästi kaivattua sarjapistettä.

Kauden paras erä

Kahden tappion sisuunnuttama kotijoukkue oli hurjana avauserässä ja ottelu oli pelkkää yhteen maaliin pelaamista. Blues ei pysynyt alkuunkaan Ilveksen kyydissä mukana ja espoolaisten peli lepäsikin Bernd Brucklerin torjuntojen varassa.

Isäntien avausmaali roikkui ilmassa heti ensimmäisellä peliminuutilla tulleen Martin Kariyan rangaistuksen aikana. Jussi Pesonen pääsi yrittämään Kristian Kudrocin laukauksen reboundista limppua paraatipaikalta häkkiin, mutta loukkaantumisen jälkeen hiljalleen omalle tasolleen palaileva Pessi ei saanut nostettua kumilaattaa riittävästi. Hetkeä myöhemmin oli Kudrocin vuoro hukata avoin maalipaikka Perttu Lindgrenin kiekon ylöstuonnin jälkeen.

Seitsemän minuutin kohdalla Ilves sai kiekon jo reppuun asti. Vesa Viitakoski rynni oikeasta laidasta vauhdilla nokikkain Brucklerin kanssa. Viimeistely-yritys kilpistyi Bruckleriin ja tämän jälkeen Veskun tie jatkui suoraan päin sveitsiläisvahtia. Niinpä ottelun avausmaali jäi edelleen kirjaamatta, vaikka pikkumusta irtokiekosta pömpelin perukoille toimitettiinkin.

Pahasti alakynnessä olleen Bluesin erän paras maalitilanne siunaantui Kimmo Pikkaraiselle, jolle avautui erän puolivälissä täysin avoin tie siniviivalta aina maalille saakka. Pikkaraisen kädet jäätyivät kuitenkin tilanteessa, sillä sinänsä ihan hyvän harhautuksen jälkeen kiekko karkasi ja laukaus jäi näin kokonaan uupumaan.

Tuhlailutalkoiden jälkeen tupsukorvat pääsivät vihdoin tulostaululle ajassa 14.17. Kahden miehen ylivoimatilanne ehti vanheta ainoastaan kuusi sekuntia, kun kiekko oli jo repussa. Perttu Lindgrenin aloitusvoiton jälkeen Kristian Kudroc jakoi kiekon Jussi Pesoselle, jonka suoraan syötöstä lähtenyt lämäri upposi komeasti takanurkkaan.

Erän viimeisellä minuutilla tupsukorvien ylivoima tuotti toistamiseen tulosta. Laukauksia oli sadellut kohti Blues-maalia tiheään tahtiin koko erän ajan ja vihdoin kotijoukkueella oli myös vähän onnea mukana Lauris Darzinsin siniviivakudin pompittua jostakin maaliviivan paremmalle puolelle.

Ilves hallitsi avauserässä pelitapahtumia niin selkeästi kuin jääkiekko-ottelussa on mahdollista ja sai työmäärästään sentään kaksi palkintoakin.

Alivoimatakaisku ei naksauta espoolaisten niskoja

Toisen erän alkukin oli vielä vahvaa Ilveksen näytöstä. Ottelu näytti jo ratkeavan ajassa 24.38, kun petolauma kuritti vaisuja vierailijoitaan alivoimalla. Tomas Kurka nappasi ensin syötönkatkon omassa päässä, jakoi kiekon Mikko Peltolalle ja polki vielä mahtavasti hyökkäykseen mukaan. Seurauksena oli 2-1 -ylivoimahyökkäys, jonka päätteeksi Kurka takoi Peltolan tarjoilusta limpun Bernd Brucklerin selän taakse.

Ilveksellä oli toisessa erässä tämänkin jälkeen mahdollisuuksia lyödä lopullinen sinetti ottelulle. Kristian Kudroc ja Toni Koivisto pääsivät mm. läpiajoihin, mutta Bruckler piti jälleen Bluesia pystyssä. Erän puolivälin jälkeen espoolaiset iskivät komean kavennusosuman, joka muutti pelin kulkua. Tuon 3-1 -osuman viimeisteli Jari Tolsan erinomaisen syötön jälkeen yhden avopaikan aikaisemmin erässä hukkaamaan ehtinyt Mikko Lehtonen, joka nosti pienehköstä kulmasta limpun täydellisellä laukauksella aivan etuylänurkkaan.

Isäntien hurmos katkesi ensimmäiseen takaiskuun kuin veitsellä leikaten ja vierasjoukkue huomasi etsikkoaikansa koittaneen. Blues lisäsikin harmaita pilviä kotijoukkueen ylle nousemalla erän aikana vielä maalin päähän petolaumasta. 3-2 -kavennusmaali syntyi, kun kiekko heitettiin pienehköstä kulmasta maalille eikä Tuukka Rask saanut pidettyä pelivälinettä suojissaan. Sekavan maalinedustilanteen jälkeen kiekko lipui lopulta Raskin selän taakse ja näin päätöserään saatiin vielä jännitystä.

Raipessa vara parempi

Ilveksellä ei ollut kolmannessa erässä suurta hätää, vaikka ensimmäisen erän tapaista dominointia ei nähtykään. Blues ei saanut luotua juurikaan kunnon tekopaikkoja ja tupsukorvien neljäs osuma näytti olevan lähempänä kuin espoolaisten tasoitus. Ennen erän puoliväliä Raimo Helmisen johtava ketju järjesti huikean myllytyksen vierailijoiden kenttäpäätyyn, mutta Blues selvisi pyörityksestä lopulta kuin ihmeen kaupalla ilman takaiskumaalia.

Ajassa 53.22 kotiyleisö koki kauhun hetkiä. Neljällä neljää vastaan pelattaessa Blues tuli perushyökkäyksellä sisään alueelle ja Martin Kariyan jätön jälkeen Tomi Källarsson sutaisi kiekon kohti Ilves-maalia. Tuukka Rask ei ollut tilanteessa lainkaan hereillä ja niinpä lepakkokiekko upposi luvattoman helposti nuoren Ilves-kassarin ohitse.

Tähdet olivat kuitenkin lopulta sittenkin Ilvekselle suosiollisia, sillä reilut kolme minuuttia ennen päätössummeria todellinen Ilves-ikoni Raimo Helminen huudatti kotiyleisöä. Erinomaisen ottelun tänään pelannut Pasi Määttänen petasi älykkäällä siirrolla Raipelle vapaan tekopaikan maalin eteen ja maestron ratkaisu tilanteessa oli kylmän viileä. Raipe odotti rauhassa Bernd Brucklerin jäihin menoa ja nosti tämän jälkeen pikkumustan tyylikkäästi rystyltä verkkoon. Tämä tuikitärkeä 4-3 -voitto-osuma varmisti Ilvekselle lopulta kolme sarjapistettä, sillä Blues ei onnistunut saamaan enää päätöshetkillä kunnon kiriä aikaiseksi.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ensimmäinen erä oli Ilveksen täydellistä näytöstä ja paremmalla viimeistelyllä ottelu olisi ratkennut heti alkuunsa. Toisen erän alussa petolauma lisäsi johtoasemansa jo kolmeen maaliin alivoimaosumalla, jonka olisi luullut viimeistään katkaisevan Bluesin selkärangan. Toisin kuitenkin kävi ja espoolaiset nousivat Tuukka Raskin hapuillessa kuin varkain vielä kotijoukkueen rinnalle. Otteluun mahtui kuitenkin vielä yksi käänne, kun pelin lopussa Raimo Helminen ratkaisi ansaitun voiton tupsukorville.

OTTELUN RATKAISUT:
Raimo Helmisen viileä viimeistely hetkellä, jolloin kotijoukkue kipeimmin tarvitsi vastuunkantajaa.

ILVEKSEN PARHAAT:
Alkukaudesta paljon parjattu hyökkäyskalusto oli tänään laajalla rintamalla vahvassa vedossa. Esim. Pasi Määttäsen ja Toni Koiviston potku oli ihan eri tasolla kuin kauden aikaisemmissa otteluissa. Kauttaaltaan hyvin toimineista hyökkäyskolmikoista piirun verran muiden yläpuolelle nousi kokenut vitja Viitakoski-Helminen-Määttänen, joka oli erityisen väkevä avaus- ja päätöserässä. Kolmikko järjesti kolmannessa erässä jo yhden pitkän myllytyksen Bluesin alueella ennen voittomaalin värkkäämistä.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Joukkueen peliesitykset paranevat kierros kierrokselta.
+ Ottelun ensimmäinen puolisko oli parasta Ilvestä vuosikausiin.
+ Neljä tehtyä maalia on eteenpäinmenoa, vaikkei viimeistelyprosenttia tänäänkään voi hyvällä tahdollakaan väittää hyväksi.
- Maalivahtipeli ei ollut muun joukkueen tasolla.
- Kolmen maalin johtoaseman menettäminen oli käydä kalliiksi.

ERIKOISTA:
Ilves sai tänään kauden ensimmäiset kahden maalin miehensä. Raimo Helminen johtaa tämän illan jälkeen joukkueen maalitilastoa yhdessä Tomas Kurkan kanssa.

SEURAAVA OTTELU:
Lauantaina ei ole edessä totuttu helpohko vierasmatka Lahteen, sillä tänään hämäläisnumeroin HIFK:ta pöllyttänyt Pelicans on noussut hurjaan vireeseen ja kivunnut peräti kakkoseksi sarjataulukossa.

Toni Hyytinen

Ilves-Blues 4-3 (2-0, 1-2, 1-1)
I erä
Maalit
14.17 Jussi Pesonen 1-0 (Kristian Kudroc, Perttu Lindgren) YV
19.08 Lauris Darzins 2-0 (Tomas Kurka, Mikko Peltola) YV
Rangaistukset
0.53 Blues Martin Kariya Koukkaaminen 2min
9.08 Blues Juha Gustafsson Estäminen 2min
12.28 Blues Mikko Laine Koukkaaminen 2min
14.11 Blues Tomi Källarsson Koukkaaminen 2min
14.54 Ilves Tommi Huhtala Kiinnipitäminen 2min
18.27 Blues Joni Töykkälä Poikittainen maila 2min
II erä
Maalit
24.38 Tomas Kurka 3-0 (Mikko Peltola) AV
30.23 Mikko Lehtonen 3-1 (Jari Tolsa, Tomi Källarsson)
36.31 Ville Viitaluoma 3-2 (Martin Kariya, Ismo Kuoppala)
Rangaistukset
23.40 Ilves Kristian Kudroc Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 2min
26.07 Blues Tomi Källarsson Estäminen 2min
26.37 Ilves Kristian Kudroc Kiinnipitäminen 2min
34.12 Ilves Mikko Peltola Koukkaaminen 2min
III erä
53.22 Tomi Källarsson 3-3 (Martin Kariya, Ismo Kuoppala) TV
56.38 Raimo Helminen 4-3 (Pasi Määttänen, Vesa Viitakoski)
Rangaistukset
42.58 Ilves Toni Niemi Korkea maila 2min
51.48 Blues Samuli Suhonen Estäminen 2min
52.47 Ilves Marko Anttila Liian monta pelaajaa jäällä 2min
59.20 Blues Jari Tolsa Koukkaaminen 2min
60.00 Ilves Vesa Viitakoski Koukkaaminen 2min
Maalivahdit
Tuukka Rask, Ilves 6+8+7=21
Bernd Bruckler, Blues 19+10+11=40
Jäähyt
Ilves 7 x 2 min
Blues 8 x 2 min
Tuomaristo
Mika Sinkkonen (Aaro Brännare - Petri Lindqvist)
Yleisöä
4510
Ilveksen kentälliset
Koivisto-Lindgren-Pesonen, Petriläinen-Kudroc
Darzins-Peltola-Kurka, Jääskeläinen-Niemi
Viitakoski-Helminen-Määttänen, Kuukka-Tuomanen
Sandell-Huhtala-Anttila, Lehtivuori-Alen
Rask (Helenius)


Ilves Blues

28.9.2006


Ennakko
Kommentit
Kuvat
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute