Raportti

HIFK taitaa erikoistilanteet, Ilves ei

(30.11.2006) Ilveksen uuden päävalmentajan Sakari Pietilän pesti vaihtopenkin takana ei olisi paremmin voinut alkaa, sillä Ilves siirtyi ottelussa HIFK:ta vastaan jo 2-0 -johtoon neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen. Pasi Määttäsen (2+0) pikamaalit syntyivät IFK-vahti Aleksis Ahlqvistin suotuisalla avustuksella. Lopulta IFK näytti, miksi erikoistilanteita korostetaan. Vierailijat takoivat kolmen ylivoimaosuman lisäksi yhden maalin alivoimalla ja vei jatkoajalle venyneestä ottelusta kaksi pistettä lukemin 3-4 (2-0, 1-3, 0-0, 0-1).

Ilves aloittaa väkevästi

Ilves aloitti Pietilän ensimmäisen ottelun tehokkaasti. Vajaa minuutti oli pelattu, kun Radek Duda (0+2) levitti pelin omalta alueelta ylöspäin. Kiekkoa ylös tuonut Määttänen päätti ampua hyökkäyssinisen tuntumasta ja ilman maskia lähtenyt veto pomppi IFK-maalivahti Ahlqvistin hanskakäden kautta sisään. Onnekas alku sai jatkoa, kun Mikko Kuukka toimitti kiekon siniviivalta maalia kohti. Peliväline sai kimmokkeen Määttäsen kypärästä ja valui toistamiseen maaliin. Ilves oli saanut Ahlqvistin avustuksella unelma-alun ottelulle. Helsinkiläisvieraat olivat täysin sekaisin - kiekko pomppi lavassa ja syötöt karkailivat harakoille.

Ilves pääsi kolmasti yrittämään ylivoimaa avauserässä. Kotijoukkueen ylivoimapelaaminen oli kuitenkin luokatonta, eikä se saanut mitään aikaiseksi. HIFK piti kiekkoa alivoimallakin ja hoiti tilanteet tyylikkäästi. Kun avauserää oli pelattu kolmetoista minuuttia, pääsi laitahyökkääjän tontille istutettu puolustaja Lasse Korhonen oikeasta laidasta läpi, harhautti rystypuolelle, mutta Ilves-vahti Tuukka Rask piti längit kiinni. IFK sai erän ensimmäisen - ja ainoan - painostusjaksonsa Ilves-päätyyn, kun peliä oli pelattu reilu 17 minuuttia. Maaliin asti kiekko ei kuitenkaan uponnut. Erän viimeisillä sekunneilla kiekko pomppi IFK-maalin edessä, mutta Raimo Helminen ei saanut lyötyä pomppukiekkoa häkkiin. Kohtalaisen vähän tilanteita sisältänyt avauserä meni Ilvekselle 2-0.

IFK rankaisee erikoistilanteista

Toinen erä alkoi ilvesläisten kannalta hyvin, sillä se pääsi pelaamaan kahdesti ylivoimaa erän alkuun. Jere Karalahden jäähyn aikana tapahtui kuitenkin se, mitä niin liian usein aikaisemminkin - ylivoimalla oleva Ilves päästää alivoimamaalin. Kimmo Kuhta pääsi läpiajoon, eikä perään luistellut Joonas Lehtivuori ehtinyt tarpeeksi häiritsemään ahnasta maalintekijää. Kuhta luritti kiekon rystypuolelta sisään ja toi stadilaiset peliin mukaan. Mutta helsinkiläisjuhla kesti vain hetken aikaa, kun kotijoukkue onnistui saman ylivoiman aikana iskemään illan kolmannen osumansa. Maali olikin kaunis. Toni Koivisto sai kiekon vastustajan maalin takana ja suojasi kiekkoa hyvin laidassa. Pieni siirto keskelle löysi Perttu Lindgrenin, joka jatkoi välittömästi maalin eteen yksin jäänelle ikätoverilleen Sami Sandellille. Sammeli harhautti Ahlqvistin näyttävästi ja siirsi kiekon maaliin. Näin Ilves oli siirtynyt 3-1 -johtoon. Tilanteessa kolme ifk:laista oli liian ylhäällä, jonka ansiosta Ilves sai kuin varkain tekopaikan.

Pari minuuttia Ilveksen kolmannesta maalista alkoi IFK:n murhaava ylivoima pyöriä. Lehtivuoren jäähyn aikana IFK näytti oppitunnin lähes 5700 silmäparille. Kiekko ja miehet liikkuivat näyttävästi, ja tilanteita alkoi syntyä. Lopulta IFK teki ansaitun ylivoimamaalin, kun Pasi Saarinen pääsi tälläämään lämärinsä Kuhdan erinomaisesta poikittaissyötöstä. Ottelun puolivälin tienoilla Duda pelasi Mikko Kuukalle avopaikan, mutta karmaisevasta ottelun alusta toipunut Ahlqvist torjui hienosti suoraan syötöstä lähteneen yrityksen. Ilves pääsi yrittämään välillä 5-3 -ylivoimaakin, mutta heikko miesylivoima päättyi lopulta Dudan ottamaan jäähyyn. Ilves kesti Dudan jäähyn, mutta Petri Tähtisalon ottaman kaksiminuuttisen IFK hyödynsi nopeasti ja tehokkaasti. Ilves-yleisön lämpimästi muistama Cory Murphy sai kiekon siniviivalla, siirsi pari metriä viereen ja Kuhta täräytti lämärinsä ohi Raskin. Ylivoimaa ehti kulua vain neljä sekuntia... Näin peli oli tasan 3-3. Erän lopussa sekä IFK:n Ilkka Pikkaraisella että Ilveksen Koivistolla oli omat paikkansa siirtää joukkueensa johtoon, mutta maalivahdit kestivät.

Maaliton kolmas erä, IFK iskee jatkoajalla - tietenkin ylivoimalla

Kolmannen erän alussa Ilves-puolustaja Kristian Kudroc otti hölmön jäähyn vihellyksen jälkeen. Tällä kertaa vierailijat eivät onnistuneet, vaikka se saikin luotua muutaman hyvän paikan lähinnä Murphyn oivalluksilla. Ilves pääsi kolmannessä erässä oikeastaan vain kerran tekopaikkaan, kun Marko Anttila otti taklauksen keskialueella vastaan ja Vesa Viitakoski-Teemu Jääskeläinen -kaksikko syöksyivät kahdella yhtä vastaan. Veskun rystysyöttö tuli Dipin jalkoihin, eikä tämä päässyt siirtämään kiekkoa maaliin. Tilanteesta tuli kuitenkin IFK:n Mikko Turuselle rangaistus. Jäähyn aikana paras paikka syntyi IFK:n Raymond Murraylle, joka spurttasi alivoimalla läpiajoon Kuukan epäonnistuneen laukauksen jälkeen. Ilveksen onneksi Rask oli etevämpi. Loppuerä vain pelailtiin, eikä kummallakaan joukkueella ollut avopaikkoja.

Jatkoaika kesti minuutellisesti kauan, mutta pelillisesti vähän aikaa. Vain viiden sekunnin pelin jälkeen pleksi rikkoutui ja korjausoperaatio vei muutamia minuutteja. Kun peli taas jatkui, otti Lindgren helpon hyökkäyspäädyn jäähyn ja näin vierailijoille tarjottiin 4-3 -ylivoimaa. Kuten arvata saattoi, syntyi ottelun ratkaisu HIFK:n ylivoimalla. Murphy heitti helpohkon kiekon maalille, mutta Rask tiputti kiekon eteensä ja yksin maalin edessä päivystänyt Murray iski ratkaisun reboundista. IFK nappasi ottelusta kaksi pistettä ja Ilves sai iltapuhteestaan kiitosta yhden pisteen verran.

Ne erikoistilanteet...

Ilveksen päävalmentaja Sakari Pietilä sai nähdä heti ensimmäisessä ottelussaan, mikä asia on kotijoukkueen pelissä eniten vialla: erikoistilannepelaaminen. Ilves sai pelata ylivoimaa tarpeeksi, mutta se oli ottelussa täysin luokatonta, vaikka Sandellin osuma olikin ylivoimamaali. IFK puolestaan näytti kaiken osaamisensa juuri erikoistilanteissa. Se pelasi vahvaa alivoimaa ja tehokasta ylivoimaa. Tasakentällisin peli oli täysin tasainen, mutta kuten jokainen tietää, erikoistilanteissa pitää pystyä ratkaisuihin - ja tässä vierasjoukkue oli selvästi parempi.

Ilveksen "kotikirous" sai näin jatkoa: tupsukorvat ovat voittaneet viimeksi kotikaukalossaan JYP:n 21. lokakuuta. Alla on siis seitsemän voitotonta ottelua Hakametsässä, joista tosin yksi Tapparan vieraana. Ilveksen joukkueesta erottuivat tehokkaassa vireessä oleva Määttänen kahdella maalillaan ja hyvällä liikkeellään. Myös Raimo Helminen uurasti hyvin ja pelasi tilanteet järkevästi.

Ilves jatkaa sarjapisteiden metsästystä jo lauantaina, kun liigakakkonen HPK saapuu Hakametsään.

Ilkka Uitti

Ilves-HIFK 3-4 ja. (2-0, 1-3, 0-0, 0-1)
I erä
Maalit
0.54 Pasi Määttänen 1-0 (Radek Duda, Teemu Jääskeläinen)
4.37 Pasi Määttänen 2-0 (Mikko Kuukka, Radek Duda)
Rangaistukset
9.20 HIFK Jermu Porthen Koukkaaminen 2min
14.34 HIFK Raymond Murray Laitataklaus 2min
14.34 Ilves Mikko Kuukka Väkivaltaisuus 2min
14.34 HIFK Ilkka Pikkarainen Väkivaltaisuus 2min
18.51 HIFK Pasi Saarinen Koukkaaminen 2min
II erä
Maalit
24.15 Kimmo Kuhta 2-1 (Stephen Guolla, Pasi Saarinen) AV, SR
25.21 Sami Sandell 3-1 (Perttu Lindgren, Toni Koivisto) YV
28.32 Pasi Saarinen 3-2 (Kimmo Kuhta, Stephen Guolla) YV
38.08 Kimmo Kuhta 3-3 (Cory Murphy, Stephen Guolla) YV
Rangaistukset
21.20 HIFK Toimihenkilön pieni rangaistus 2min (kärsi Heikki Laine)
23.27 HIFK Jere Karalahti Poikittainen maila 2min
26.44 Ilves Joonas Lehtivuori Estäminen 2min
31.28 HIFK Stephen Guolla Koukkaaminen 2min
32.28 HIFK Jere Karalahti Kyynärpäätaklaus 2min
33.44 Ilves Radek Duda Huitominen 2min
38.04 Ilves Petri Tähtisalo Koukkaaminen 2min
38.39 Ilves Mikko Kuukka Kiinnipitäminen 2min
39.10 HIFK Cory Murphy Korkea maila 2min
III erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
41.37 Ilves Kristian Kudroc Väkivaltaisuus 2min
44.42 Ilves Mikko Peltola Kampitus 2min
53.17 HIFK Mikko Turunen Koukkaaminen 2min
Jatkoaika
Maalit
60.53 Raymond Murray 3-4 (Cory Murphy, Pasi Saarinen) YV
Rangaistukset
60.31 Ilves Perttu Lindgren Mailasta kiinnipitäminen 2min
60.53 Ilves Kristian Kudroc Käytösrangaistus 10min
Maalivahdit
Tuukka Rask, Ilves, 8+9+9+1=27 torjuntaa
Aleksis Ahlqvist, HIFK, 6+10+9+0=25 torjuntaa
Jäähyt
Ilves 8 x 2 min + 1 x 10 min
HIFK 10 x 2 min
Yleisömäärä
5677 katsojaa
Tuomaristo
Aleksi Rantala (Stefan Fonselius - Antti Orelma)
Palkitut
Kolme tähteä: Raymond Murray, HIFK
Kaksi tähteä: Kimmo Kuhta, HIFK
Yksi tähti: Pasi Määttänen, Ilves
Ottelun Vakuuttaja: Pasi Määttänen, Ilves
Ilveksen kentälliset
Viitakoski-Helminen-Huhtala, Kuukka-Kudroc
Määttänen-Peltola-Duda, Jääskeläinen-Lehtivuori
Koivisto-Lindgren-Sandell, Tähtisalo-Näppilä
Korhonen-Mattila-Anttila - Palola, Savolainen
Rask (Häkkinen)

Ilves HIFK

30.11.2006


Ennakko
Kommentit
Kuvat
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute