Ilves-talvilehti 2007

Ilvestä 90-luvulla seuranneille Hannu Mattila ja Timo Peltomaa ovat tuttuja nimiä. Molemmat kuuluivat Ilveksen runkopelaajiin usean kauden ajan. Mattilan ura päättyi keväällä 1999, Peltomaa pelasi kuusi vuotta pidempään. Samassa ketjussa pelanneelta kaksikolla on paljon muistoja Ilveksestä ja toisistaan, sekä mielipiteitä nykyajan junioritoiminnasta.

Hannu Mattila aloitti jääkiekon pelaamisen joukkueessa KOO-VEEn junioreissa vuonna 1975. Mattilan innostajana toimi kiekkoperhe, sillä Hantan isä Tapani Mattila oli KOO-VEEn jääkiekkotoiminnassa mukana ja toimi SM-liigan ensimmäisenä puheenjohtajana. Peltomaa lähti pelaamaan Valkeakosken Kiekko-Ahmoihin kaverinsa pyytämänä vuonna 1979.
– Ei ollut pleikkareita ja videoita, eikä edes MTV3:a. Sosiaalinen tapahtuma oli enemmän tai vähemmän kiekkokentällä, Mattila toteaa.

Molempien tie kulki lopulta Ilvekseen. Peltomaa vaihtoi Ahmat Ilvekseen B-juniorina. Liigassa Tinke debytoi kaudella 1987-88. Ensimmäinen yhteinen kausi oli 89-90, jolloin Mattila debytoi Ilves-paidassa. Hantta ei tuntenut Peltomaata henkilökohtaisesti ennen Ilvekseen siirtymistä, mutta Ilveksen peleissä hän oli käynyt.
– Peltsihän oli yleisön suosikki jo -88. Kaikki odotti, että koska se hullu päästetään kentälle, Hantta muistelee.

Kuvaus saa Tinkeltä välittömästi kuitin.
– En paljon puhuisi susikäden mestarina. Monta nenää vinossa SM-liigassa, kun Hantta veti susikädellä. Hantta pääsee koulutustaustallaan eroon tästä. Ajatellaan, että korkeasti koulutetun on pakko olla fiksu jätkä kentälläkin, Tinke lohkaisee.

Mitali maistui hyvälle, sarjapaikka paremmalle

Peltomaa ja Mattila päätyivät samaan ketjuun heti avauskaudellaan muutaman harjoituspelin jälkeen.
– Alussa oltiin puhtaasti kolmosketjussa. Jarrukentäksihän me itseämme sanoimmekin, Peltomaa toteaa.

Kausi 89-90 päättyi lopulta Ilveksen osalta hopeamitaliin. Sekä Peltomaa että Mattila myöntävät, että hopea tyydytti nuoria pelaajia lopulta.
– Ehkä sillon kuvitteli, että finaaleista tulee jokavuotisia, Mattila toteaa.

Avauskauden jälkeen Ilveksen menestys heikkeni. Samoin kävi taloudelle. Pelaajien kannalta rassaavimmaksi kaksikko arvioi sen, että palkat ovat myöhässä. Urheilulliselle puolelle tilanne ei kuitenkaan liiemmin vaikuttanut.
– En muista, että koskaan ennen peliä olisi tullut mieleen, että perkele kun palkka on pari päivää myöhässä, Tinke muistelee.

Lopulta vuonna 1995 Ilves joutui karsimaan sarjapaikastaan. Valmentajapuolella Jukka Jalonen aloitti ja lopetti joukkueen peräsimessä. Peltomaa epäilee, että ilman poissaoloaikanaan valmentajana huikeasti kasvanutta Jalosta joukkue olisi tippunut.
– Jalosella oli ihan selkeä päämäärä siitä, mihin mentiin, Peltomaa kehaisee tulevaa maajoukkuevalmentajaa.
– Niin kuin Henrikssonin Niki sanoo Veijareita ja virtuooseja -kirjassa, ehkä paras fiilis uran aikana on kuitenkin ollut silloin kun varmistui, että säilytään. Silloin oli oikeasti pelko, että tiputaan, Hantta myöntää.

Jumbosijaan päättyneen kauden jälkeen Peltomaan tie vei Hämeenlinnan kautta Saksaan. Paluu Ilvekseen oli edessä kaudeksi 1998-99. Ilves oli ollut edellisenä keväänä finaaleissa, joten odotukset olivat suuret. Tie päättyi kuitenkin neljännesvälieriin.
– Se oli todella kova porukka, mutta ei ollut mietitty sitä, miten pystyy jakamaan vastuuta, Tinke analysoi.
– Jonkun olisi pitänyt finaalien jälkeen miettiä, mitä me tarvitsemme. Ei finaalitappio maalintekijöiden puutteesta johtunut, Hantta pohtii.

Timo Peltomaa ja Hannu Mattila

Palffyn jalostajat

Kausi 98-99 jäi lopulta Mattilan viimeiseksi. Uusi valmentaja Heikki Mälkiä ei löytänyt Hantalle käyttöä, eikä haluja muualle lähtemiseen ollut.
– Varmaan olisin pystynyt pelaamaan 3-5 vuotta omalla tasollani. Vauhti ei ollut hirveä ikinä, joten siitä ei olisi kamalaa tappiota tullut.

Mattila toteaa oman roolinsa muuttuneen vuosien varrella. Roolin muuttaminen ei ollut kovin vaikeaa, sillä Mattila arvioi molempien olleen pelaajia, joilla ei ollut huippuominaisuuksia, mutta ei suuria heikkouksiakaan.
– En haluaisi verrata meitä Larry Birdiin, mutta on sanottu, että Bird oli maailman paras koripalloilija, joka ei osannut mitään. Ja hänet valittiin NBA:n parhaaksi monta kertaa, Mattila sanoo.

Mattilan uran aikana tutuksi parivaljakoksi muodostui nimenomaan Peltomaa, sillä kolmas lenkki ketjussa vaihtui usein. Alkuvuosina ketjussa pelasivat muun muassa Juha Pajuoja ja Juha Järvenpää. Sekä Zigmund Palffy, jonka parivaljakko hymähdellen toteaa jalostaneensa NHL-pelaajaksi.

Lyhyeksi jääneen Ilves-uran aikana Palffy istui pukukopissa Mattilan ja Peltomaan välissä.
– Siihen Palffy jätti verkkarinsa ja tennarinsa. Sanoi, että joutuu käymään Islandersin leirillä, mutta tulee parin viikon päästä takaisin. Ei ole vielä näkynyt, Hantta naureskelee.

Koulutuksella ja kontakteilla työelämään

Mattilan laskeutuminen uran jälkeiseen aikaan kävi varsin. Hantta kuului 90-luvun pelaajien harvalukuiseen joukkoon, joka kävi uransa aikana töissä. Mattila valmistui yliopistosta 1991, jonka jälkeen pelasi kauden Itävallassa. Ilvekseen palattuaan Mattila teki töitä aluksi täysipäiväisesti, mutta Vladimir Jursinov juniorin tultua valmentajaksi siirtyi puolipäiväiseksi työntekijäksi, koska harjoitusten määrä kasvoi.
– Ammattitaito säilyi, kun koko uran ajan teki puolipäivätöitä, Hantta toteaa.

Uran päätyttyä Mattila siirtyi kokopäiväisiin töihin oltuaan mukana perustamassa tilintarkastusyhteisöä. Kolmen vuoden päästä yritys myytiin Hantan nykyiselle työnantajalle Deloittelle, jossa Mattila on myös osakkaana.

Peltomaa lähti keväällä -99 Raumalle. Yhden Lukossa vietetyn vuoden jälkeen edessä oli kaksi kautta Timrån riveissä. Keväällä 2002 Tinke palasi Ilvekseen kolmeksi kaudeksi, kunnes lopetti keväällä 2005. Nykyisin Peltomaa toimii Ilveksen projektimyyjänä.
– Viimeisen kauden loppu oli tuskainen, eikä oikein saanu itsestään irti. Ei ollut tyytyväinen panokseensa. Kuukauden ajan mietin ja sitte päätin lopettaa, Tinke muistelee.

Tinke arvioi, että hänen kohdallaan uran jälkeisten aikojen sujumisen kannalta tärkeää oli se, että uran viimeisinä vuosina oli luotu runsaasti kontakteja, joita pystyi hyödyntämään.

Junioreissa tasoryhmien tarvetta?

Nuorista SM-liigapelaajista löytyy molempien sukunimikaima. Lassi Mattila ja Jussi Peltomaa eivät kuitenkaan ole sukulaisia. Sen sijaan Ilveksen puolustajalupaus Joonas Lehtivuori on Mattilan kummipoika.

Mattila seuraa juniorikiekkoa myös KOO-VEEssa pelaavien 9-vuotiaiden kaksospoikiensa kautta. Hantta kaipaisi junioritoimintaan enemmän tasoryhmiä.
– Jääkiekkojunnuissa mennään koko ajan heikoimman ehdolla. Jos joku luistelee nilkoilla, niin muut odottaa kulmassa kunnes se tulee kulmaan takaisin. Se ei ole kivaa vähemmän kehittyneille, eikä enemmän kehittyneille, Mattila heittää.
– Järkevämpää olisi niputtaa jätkät tasoihin. Vähemmän kehittyneet saisivat olla hyviä omassa ryhmässään ja kehittyisivät siellä paremmin, kun saisivat treenata niitä asioita, mitkä heille ovat tärkeitä, Hantta visioi.

Tinke näkee, että tärkeää on myös pystyä tarjoamaan riittävästi peliaikaa. Tinken arvion mukaan hänen omat taitonsa olisivat aikanaan jääneet liian heikoiksi liigaan ilman runsaita määriä. Hallissa harjoitelleilla kun oli turvanaan pidempi kiekkokausi.
– Pelasin parhaillaan D:ssä, C:ssä ja B:ssä, eli kolmessa joukkueessa parhaillaan. Mää pelasin kahtakin peliä päivässä sillon. Väärennettiin vaan nimiä pöytäkirjaan. Hämeenkyrössä jäätiin kerran kiinni, kun pelit olivat perätysten. Ne tulivat sanomaann, että toi jätkä pelas juuri äsken, älkää nyt enää sitä peluuttako, Tinke naurahtaa.

Hantta tarkentaa vielä, että ei tarkoita sitä, että kaikista pitäisi tulla huippuja.
– Mutta meidänkin jätkien porukassa näkee selvästi, että siellä on sellaisia jätkiä joita saa pidätellä, kun ne haluaisi treenata enemmän ja kehittyä. Osa taas on harrastamassa ja haluavat olla osa joukkuetta, mikä on erittäin hyvä sosiaalisen ympäristön kannalta. Lähtökohdat ovat erilaiset, Hantta toteaa.
– Tiedä sitten riittääkö meillä massa moneen joukkueeseen? Harrastajamääräthän koko ajan vähenee, Tinke muistuttaa.

Maalaisjärjellä uran jälkeiseen aikaan

Timo Peltomaa ja Hannu Mattila näkevät, että uran jälkeiseen elämään kiinnipääsemisessä tärkeää on pelaajan oma aktiivisuus. Kun pelaaminen eräänä päivänä loppuu, voi helposti käydä niin, että perheen rytmi menee kerrasta sekaisin.
- Vaimon ja lasten elämä menee ihan sekaisin, kun se äijä on perse homeessa siinä sohvalla kun vaimo lähtee töihin, ja kun vaimo tulee takaisin, niin se on vieläkin siinä. Ja kun ei ole oppinut tekemään kamalasti hommia, niin samalla loppuu se rutiini ja rahantulo, ja sitten homma on sekaisin, Mattila laukoo.

Tärkeäksi asiaksi Peltomaa ja Mattila nostavat myös sen, että mahdollisimman pian uran jälkeen löytyisi paikka, johon aamulla voi lähteä.
- Itse ainakin mietin, että kesän siinä kellun ja vellun, mutta onneksi Essi (Ilveksen toimitusjohtaja Esa Honkalehto) otti heti yhteyttä ja vaatimus oli kiireisen myyntiajan takia se, että heti aloitetaan työt. Se oli mun mielestä hyvä. Ei ehtinyt aloittamaan sohvalla makaamista. Siitä tulee aika nopeasti pysyvä olotila, Peltomaa pohtii.

Molemmat pitävät selvänä asiana sitä, että rivipelaaja joutuu olemaan itse aktiivinen saadakseen työpaikan.
- Raipelle, Jutille ja Kurrille voidaan tarjota niitä hommia, mutta siinäpä ne melkein on, Hantta toteaa.

Hidaskin opiskelutahti auttaa

Myös opiskelujen aloittaminen on yksi vaihtoehto entiselle kiekkoilijalle. Yliopistossa opiskellut ja koko peliuransa työskennellyt Mattila näkee täysin mahdollisena opiskelun myös peliuran aikana.
- Vaikka suorittaisit vaan joitakin kursseja vuodessa. Ihan turha sanoa, että ei ole aikaa, Mattila toteaa.

Mattila muistelee itse heränneensä seitsemältä ja menneensä kahdeksaan töihin. Puolentoista tunnin työskentelyn jälkeen olivat harjoitukset, joiden jälkeen ehti syömään ja menemään takaisin töihin. Muutaman työtunnin jälkeen olivat vuorossa jälleen harjoitukset.
- Ei se vaadi mitään muuta kuin sitä, että ajattelee sen olevan järkevää. Olisin ihan hyvin voinut nukkua pidempään, mennä treeneihin, takaisin kotiin, syödä, pelannut tietokonepelejä, kaivanut nenää, ottanut päikkärit ja mennä takasi hallille, Mattila muistelee.

Erityisesti tilannettaan kannattaa miettiä siinä vaiheessa, jos ura SM-liigassa ei tahdo aueta.
- Tavallaan joku divari on katastrofipaikka. Kamalasti ei tienaa, ja silti työmäärä on melko sama kuin liigassakin. Kyllä divarissa kannattaa oikeasti miettiä, jos on kakkos- kolmosketjun jyrä, että on samalla töissä tai opiskelee, Tinke toteaa.

Tärkeintä kaikessa ei silti entisten pelureiden mielestä ole koulutus vaan maalaisjärki.
- Ei mun kymmenen vuotta vanhalla koulutuksella olisi ollut kamalasti väliä, jos ei olisi kokemusta työstä, Mattila toteaa.
- Kun Idolsia katsoo, niin ei tällä nykynuorisolla ole mitään käsitystä omista taidoistaan. Niinkuin jossain kirjotettiinkin, että Jone Nikula tekee suuren palveluksen niille, jos ne tajuaa ottaa niistä neuvoista vaarin. Jokainen saa elämällään tehdä mitä vaan, mutta pitää muistaa, että vaikka 22-vuotiaasta tuntuu kivalta olla Tanskassa pelaamassa, niin siitä voi joutua kärsimään kolmikakkosena, Hantta heittää.

Teksti: Riku Teiskonlahti
Kuvat: Jouni Valkeeniemi