|
Ilves-talvilehti 2007
Mistä on nykyajan huippukiekkoilijat tehty?
Jääkiekko pelinä on tällä hetkellä läpikäymässä merkittävintä muutostaan sitten hyökkäysalueen taklausten sallimisen. Pohjois-Amerikan dollarikaukaloista – tai pikemminkin sikariportaan aitioista noiden kaukaloiden yläpuolella – on sysätty liikkeelle muutos, jonka myötä monet pelin vanhoista lainalaisuuksista kirjoitetaan täysin uusiksi.
Vai onko sittenkin kyse paluusta vanhoihin, viime vuosikymmenillä hylättyihin, lainalaisuuksiin? Joka tapauksessa NHL:ssä viimeisimmän työsulun jälkeen lanseerattu ”Nollatoleranssi” on tehnyt kiekkoilusta korkeimmalla huipputasolla aivan eri pelin kuin se oli vielä pari vuotta sitten.
Tuomarilinjaa tiukennettiin kuluvaksi kaudeksi kotoisessa SM-liigassakin, ja vaikka juuri nyt näyttää siltä, että liigatuomarit ovat taas unohtaneet kaikki syksyllä julistetut teesinsä, ei suomalaisissa kaukaloissa voida kahvata ja painia enää kauan. Siitä pitää huolen kansainvälisen kiekkoyhteisön halu seurata NHL:n viitoittamaa tietä.
Arvoturnaukset tuomitaan jo huomattavasti kiristyneellä linjalla, eikä Suomella ole varaa jättäytyä kehityksen kelkasta, mikäli sinivalkoisten Leijonien toivotaan menestyvän jatkossakin.
Nollatoleranssi mailahäirinnän, vastustajan sitomisen ja kiekottoman pelaajan estämisen suhteen on tuonut mukanaan muutoksen paitsi siihen, miltä peli näyttää, myös siihen, millaisia ominaisuuksia ja taitoja huippupelaajilta vaaditaan. Kun vielä muutama vuosi sitten pelaajan riittävän suurta kokoa pidettiin yhtenä tärkeimpänä kriteerinä huippu-uran luomiselle, on Nollatoleranssi tuonut tullessaan pienten pelaajien markkinat.
Sellaiset ominaisuudet kuin ulottuvuus ja raaka vääntövoima ovat menettäneet merkitystään, vaikka niistä toki edelleen on hyötyä. Kiekollinen pelinopeus, kyky tehdä rytminvaihdoksia ja valmius harhauttaa vastustaja pääsevät puolestaan oikeuksiinsa pelin muuttuessa kahvavapaaseen suuntaan. Pienikokoinen pelaaja ei enää ole automaattisesti heikompi kuin iso vastustajansa, sillä suurempi kaveri ei enää voi kammeta pienempää kylmästi ulos tilanteesta.
Jääkiekko on palaamassa juurilleen luistelu- ja taitopeliksi. Nyt menestyvät pelaajat, jotka tekevät aloitteita. Aktiivisuus palkitaan, kun kiekoton hyökkääjä voi hakea itselleen jatkuvasti tilaa ja tarjota joukkuetoverilleen syöttömahdollisuuksia joutumatta ison puolustajan pihteihin. Puolustajilta vaaditaan aiempaa enemmän nopeutta ja ketteryttä, sillä Nollatoleranssin aikana puolustetaan liikkumalla eikä estämällä vastustajaa liikkumasta.
Kun on enemmän tilaa luistella, korostuu taito hallita kiekkoa kovassa vauhdissa. Kykyjenetsijät metsästävät lahjakkuuksia, jotka pystyvät ottamaan kovasta syötöstä kiekon haltuunsa täydessä vauhdissa ja ohittamaan ensimmäisen vastustajan peliväline mukanaan. Päättäväinen pyrkimys kohti maalia kiekon kanssa palkitaan entistä useammin maalintekotilanteella tai vastustajan jäähyllä.
Nykyajan huippupelaaja – hyökkääjä tai puolustaja – on vahva luistelija, jolla pysyy kiekko lavassa. Tärkeätä on myös pystyä hyödyntämään muiden pelaajien liike lukemalla peliä ennakolta ja antamalla oikea-aikaisia syöttöjä.
Edellä luetellut ominaisuudet ja taidot olivat toki tärkeitä myös ennen Nollatoleranssia, mutta silloin eroja tekniikassa, liikkeessä ja pelinäkemyksessä pystyi kompensoimaan sankalla mailaviidakolla ja veljellisillä syliotteilla eteenpäin pyrkivistä vastustajista. Koska tätä kompensaatiomahdollisuutta ei nykyajan huippukiekkoilussa ole, ovat puhdas pelitaito ja luisteluvoima kokeneet renessanssin.
Kaikkein tärkein pelaajien ominaisuuksien arvottamista koskeva muutos onkin se, että puukätisille roiskijoille ja kankeille kahvakuninkaille ei enää ole juurikaan käyttöä. Nollatoleranssin aikana parhaat puolustavat hyökkääjät katkovat pelinlukutaitonsa ansiosta syöttöjä ja peittävät omalla liikkeellään syöttölinjoja. Parhaat pakit pysyvät vikkelien hyökkääjien kyydissä ja pystyvät kiekonriiston jälkeen käynnistämään nopeasti oman hyökkäyksen.
Ilmainen neuvo Ilveksen SM-liigajoukkueen rakentamisesta vastaaville: kalastelkaa joukkueeseen nopeita, aktiivisia, aloitteellisia ja päättäväisiä pelaajia Ilveksen omassa juniorimyllyssä kasvatettujen taitavien nuorten rinnalle!
Mikko Rainio
|
|
|