Ilves-talvilehti 2007

Kari ”Kilu” Järvinen ja hänen poikansa Jan-Mikael eli ”Miksa” muodostavat kiekkoilussa isä-poika -valmennussuhteen, sillä Kilu toimii päävalmentaja Sami Hirvosen aisaparina A-nuorissa, kun taas ”Miksa” pelaa joukkueessa sentterinä. Kaksikko vakuuttaa, että kiekkoasiat jäävät hallille ja kotona on normaali isä-poika -suhde kunniassa.

Moni muistaa Kilun pienenä, väkkärämäisenä ja taitavana hyökkääjänä. Hänen peliuransa Ilveksessä kesti kahdeksan kautta (1975-1983). Valmentaja hänestä tuli sillä hetkellä, kun poika halusi aloittaa kiekkoharrastuksensa.

- Miksa kysyi, milloin vien hänet Ilvekseen. Vastasin, että sitten kun itse haluat. Miksa sanoi ”heti huomenna”, joten sitten menimme Pirkkalan I-junioreihin, muistelee Kilu.

Jan-Mikael on syntynyt vuonna 1988, joten isä oli ehtinyt lopettaa peliuransa muutamaa vuotta ennen pojan syntymää.

- En ole videoita isäni peleistä nähnyt, mutta lehtileikkeitä olen lukenut. Hän oli samanlainen pelaaja kuin minä eli pieni, liikkui hyvin ja pelisilmää löytyi.

Kilu on uudessa tilanteessa, sillä nyt hän joutuu valmentamaan ja peluuttamaan puolustajia hyökkääjien asemesta.

- Sami on antanut luottoa ja olemme keskustelleet paljon pelikuvioista. Kun on aina opastanut hyökkääjiä, on toisaalta hyödyllistä antaa pakeille neuvoja siitä, mitä hyökkääjä ajattelee ja miten aikoo toimia kussakin tilanteessa, löytää Kilu positiivisia puolia.

Yksi pelaaja muiden joukossa

Kun isä valmentaa ja poika pelaa, aiheuttaa se usein närää. Isää syytetään oman poikansa suosimisesta, vaikka joukkueessa olisi parempiakin pelaajia. Kilu ei ota stressiä siitä, mitä tilanteesta mahdollisesti ajatellaan. Hän toteaakin, ettei valmenna poikaa, vaan koko joukkuetta.

- Jan-Mikael on yksi pelaaja muiden joukossa. Ehkä keskustelen vähemmänkin tilanteen huomioonottaen hänen kanssaan peleistä. Jotain pelillisiä asioita käydään läpi, mutta ei tämä ole poikakohtaista. Joukkue on se haaste.

Käytännössä koko kiekkouransa sentterinä pelannut Jan-Mikael ei myöskään koe tilannetta hankalana.

- Ei ole vaikeaa olla isällä ”töissä”. Kun on neuvottavaa, niin neuvotaan, ja kun pitää ärähtää, sitten ärähdetään. Enemmän olen Hirvosen Samin kanssa jutuissa. Täällä olemme valmentaja ja pelaaja, kotona isä ja poika, alleviivaa Miksa.

- Me tiedämme, miten toimimme. Se riittää meille. Moni saattaa kuvitella, että tässä on jotain isä-poika -juttuja menossa, mutta tärkeintä on se, että me itse tiedämme toimivamme oikein, sanoo Kilu painokkaasti.

- Jos peli kulkee, tulee jääaikaa. Jos ei kulje, tulee samalla tavalla korville kuin muillekin. Tämä on joukkueurheilua - ei täällä ketään erikseen viedä eteenpäin, hän jatkaa.

Kilu muistuttaa, ettei isä-poika -valmennussuhde ole mikään uusi asia Suomessa. Hän mainitsee esimerkkeinä wahlstenit, nummelinit, kapaset ja koivut. Hän myös kertoo, että on keskustellut asiasta erikseen sekä Ilves-johdon että osan joukkueesta kanssa.

- Ei ollut kriteerini lähteä A:han valmentamaan, kun oma poika pelaa siellä. Se oli ennemmänkin este tai hidaste. Asioista keskusteltiin paljon keväällä. Sanoin Miksallekin, että jos tämä asia häritsee häntä, en lähde valmentamaan. Ei häirinnyt. Eikä häiritse vieläkään.

Miksa kertoo, ettei ole kuullut mitään pahaa puhuttavan hänen selkänsä takana.

- Jokainen tietää, että jossain on joku, joka ajattelee negatiivisesti tästä isä-poika -valmennuksesta.

Taustalla voi olla vaikka mitä, kuten se, että oma poika on joutunut aikoinaan vaihtamaan seuraa tai vastaavaa. Ei tämä tilanne minua haittaa. Tässä joukkueessa on loistavia jätkiä, eikä täällä puhuta toisen selän takana pahaa.

Kari Järvinen Ilveksen A-nuorissa pelaavan poikansa Jan-Mikaelin reppuselässä.

Koti on koti

Järviset ovat sopineet, että joukkueen asiat jäävät puhtaasti hallille, eikä kotona käydä niitä asioita läpi yhtään.

- Koti pidetään kotina. Pelin jälkeen voimme käydä yksittäisiä juttuja läpi, mutta se jää siihen pelin jälkeiseen hetkeen. Emme ole kertaakaan ottaneet arkisessa elämässämme joukkueen asioita esille, mutta tietenkin normaalia kiekkokeskustelua käymme siinä, missä muutkin perheet, sanoo isä.

- Jos pelitilanteesta tai pelistä on kysyttävää, se tulee kysyttyä pelin aikana valmentajilta. En mieti asioita enää kotona. Tietty jos joku iso munaus on tullut ja peli on ratkennut siihen, tulee sitä mietittyä vielä kotonakin, mutta muuten yritän jättää kiekon kodin ulkopuolelle, kertoo Miksa.

Monesti pojan on helpompi tiuskia omalle isälleen kuin vieraalle. Yhteenotoilta on kuitenkin vältytty Järvisten perheessä.

- Emme ole ottaneet yhteen joukkueen edessä kuten en ole ottanut kenenkään muunkaan kanssa. Meillä on selkeä työnjako Samin kanssa. Hän ottaa sontapuolen vastaan ja antaa palautteen. Oma palautteeni on enemmän kannustamista, ohjaamista ja opastamista. Kun on asiaa, tulee siitä sanottua, muttei niin kovalla kädellä kuin Sami sen tekee silloin, kun on kurituksen paikka.

Miksa puolestaan toteaa, että varsin harvoin pelaaja sanoo valmentajalleen vastaan.

- Henkilökohtaisesti vain kuuntelen, mitä valmentajilla on sanottavanaan. Usein se on aiheellista ja ehkä joskus vähän aiheetontakin, mutta sitä vain kuuntelee, ottaa palautteen vastaan ja miettii mielessään, mistä palaute johtui. Sitten sen käsittelee ja siirtää sivuun.

Isä löytää pojaltaan yhden ominaisuuden, joka on muita ominaisuuksia selvästi parempi: pelinlukutaito.

- Miksalla on myös hyvä luistelutaito ja luistelu-kiekonkäsittely -kontrolli. Varmasti huonojakin puolia on kuten massaa pitäisi saada lisää, mutta ne ovat sitten tulevaisuuden juttuja.

Miksan mielestä valmentajan paras ominaisuus on se, että on omaa kokemusta pelaajana.

- Silloin valmentaja tietää, mitä pelaajan päässä liikkuu, jos on muutama tappio alla tai pitkä treeniputki takana. Hän tietää, milloin tarvitaan lepoa ja milloin voidaan ottaa vähän rennommin treeneissä. Tämä on isäni paras ominaisuus. Molemmat valmentajat saisivat olla vielä kovempia ja vaatia jokaiselta pelaajalta aina täyttä.

Valmentajaisä muistuttaa, että valmentaja on vain apuväline ja kaikki on lopulta pelaajasta itsestään kiinni, mihin hän tähtää ja kuinka hän menestyy. Kari pitää poikansa mahdollisuuksia menestyä kiekkoilijana hyvänä.

- Se on pojasta itsestään kiinni, kuinka hommansa hoitaa harjoituksissa, peleissä ja kentän ulkopuolella. Jääkiekkoilijan elämä ei ole pelkästään hallilla olemista, vaan peliä pelataan myös hallin ulkopuolella. Lepo, ravinto ja niin edelleen - kaikki vaikuttavat. Miksalla on kaikki mahdollisuudet päästä pitkällekin, mutta sen aika näyttää, kuinka onnenlahjat kohtaavat ja kuinka on itse valmis uhraamaan aikaa. Nykysäännöt auttavat häntä, sillä hyvin liikkuva pelaaja on aika vahvoilla.

Kilu muistuttaa, kuinka tärkeässä ja haastavassa vaiheessa A-nuoret ovat. Pojat alkavat itsenäistyä, on koulua, armeija tulee eteen, viihdepuoli ja tyttöystävät astuvat vahvemmin kuvoihin...

- Se on aikamoinen sekamelska ja siihen pitäisi löytää oikea tasapaino.

Jan-Mikael on itse Sammon lukiossa ja kirjoittaa tänä keväänä. Heinäkuussa nuortamiestä odottaa Parolannummi.

- Pitää vielä kehittää omia heikoimpia ominaisuuksiani ja vahvistaa niitä parhaita. Rutiinitaso tulisi säilyttää ja nostaa sitä. Tällä kaudella ei vielä tähdätä parhaaseen, vaan ainoastaan tulevaan. Haaveenani on se, että saisin jääkiekosta ammatin.

A-nuoret tavoittelevat kotietua

Vaikka A-nuorissa pääpaino on pelaajien kehittämisessä, on joukkue luonnollisesti asettanut oman tavoitteensa. Tavoite on päästä neljän parhaan joukkoon ja sitä kautta saada itselleen kotietu pudotuspeleihin.

- Valmentajien kannalta selkeä tavoite on viedä pelaajia eteenpäin ja kohti SM-liigaa. Jos joukkue menestyy, yksilötkin tulevat paremmin esille ja menevät eteenpäin. Pelaajalähtöisesti tämä työ menee, mutta siitä huolimatta tavoitteet on asetettu joukkueena, kertoo Kilu.

Jalkapallossa tulee silloin tällöin tapauksia vastaan, kun varhaisessa teini-iässä olevalle pojalle tarjotaan rahakasta sopimusta. Kilu onkin tyytyväinen, että kiekkoilussa on järki pysynyt mukana.

- 18 vuotta alkaa olla aika normaali ikä, kun aletaan sopimuksista puhua. Jotkut todella lupaavat saattavat tehdä ensimmäisen liigasopimuksensa jo 17-vuotiaana, mutta A:ssa pojat ovat edelleen nuoria, eikä heillä ole kiire tehdä sopimusta. Eikä sillä sopimuksella ole tekemistä pelaamisen kanssa, ja joskus liigasopimus saattaa olla rasitekin, jos asiaa ei osata käsitellä oikein, näkee Kilu.

Miksalla ei ole vielä liigasopimusta Ilveksen kanssa.

- Jos hän vuoden tai kahden sisällä saisi sopimuksen, niin sekin olisi ihan hyvä, jatkaa isä.

Teksti: Ilkka Uitti
Kuvat: Jouni Valkeeniemi

Kilu täytti 50 vuotta

Takavuosien pieni, mutta pippurinen taitopelaaja, Kari ”Kilu” Järvinen, täytti 50 vuotta 13. tammikuuta.

Hänet tunnetaan pitkän linjan ilvesläisenä, joka liittyi seuraan koulupoikana. SM-liigassa hän edusti Ilvestä seitsemän kautta 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Ilveksen kapteenina Kilu toimi kauden 1979-80.

Runkosarjapelejä Kilulle kertyi Ilveksessä 240. Niissä syntyi tehot 63+88=153. Pudotuspeleissä hän edusti Ilvestä 17 ottelussa (6+10=16). Palkintokaapissaan Kilulla on yksi Ilveksen väreissä saavutettu SM-liigapronssi.

Tällä hetkellä Kilu toimii Ilveksen A-juniorien kakkosvalmentajana. Hän kuuluu myös alle 16-vuotiaiden maajoukkueen valmennustiimiin.

Teksti: Jouni Valkeeniemi