Uutiset

Miikka Männikkö JYPistä Ilvekseen

Miikka Männikkö(8.3.2007) Liukas laitahyökkääjä Miikka Männikkö siirtyy JYPistä Ilvekseen. Tässä kuussa 28 vuotta täyttävä Männikkö tunnetaan nopeana ja taitavana pelaajana. Hän oli päättyneessä runkosarjassa JYPin toiseksi paras pistemies ja teki 54 ottelussa tehot 14+25=39. Männikön sopimus on kaksivuotinen.

Tamperelaislähtöinen Männikkö on pelannut aikaisemmin SM-liigaa JYPin lisäksi Tapparassa ja Bluesissa. Lisäksi hän on pelannut myös Ruotsin Allsvenskanissa.
- Vaihtoehtoja oli useitakin, mutta Ilveksen tarjoama kokonaispaketti oli minulle järkevin ja haastavin. Odotan jo nyt aika innolla ensi kautta, Männikkö myhäilee.

Männikkö lähti aikanaan Tampereelta Hakametsän hallin eteläpäästä, mutta palaa nyt käytävän toiseen päähän.
- Siitä on jo niin kauan aikaa, että tunteet naapurin suuntaan ovat tasaantuneet. Ei tässä mitään ylimääräistä sympatiaa enää tunne Tapparaa kohtaan, hymyilee Männikkö.

Hän on tyytyväinen kauteensa JYPissä ja nakutti piste-ennätyksensä SM-liigassa. Ruotsin Allsvenskanissa pelatessaan Männikkö hätyytteli parhaimmilaan jopa 50 pisteen rajaa.
- Henkilökohtaisesti kausi meni hyvin, mutta joukkueena emme pelanneet hyvää kautta. Se jäi tietenkin harmittamaan. Koen, että olen pystynyt vuosi vuodelta parempaan, ja nousujohteisesti on tarkoitus myös jatkaa. Olen kuitenkin nyt pelaajana parhaassa iässä, miettii Männikkö.

Erityisesti ylivoimalla Männikkö oli päättyneessä runkosarjassa tehokas.
- Pelasin aika paljon ylivoimassa viivalla. Varsinkin syksyllä ylivoima pyöri hyvin, mutta kevätpuolella koko joukkueen ylivoimapeli oli takalukossa, Männikkö muistelee.

Miikka Männikkö pitää vahvuuksinaan liikettä ja pelikäsitystä.
- Omat odotukseni ovat, että voin pelata hyökkäävässä roolissa ja että pystyisin pelaamaan myös ylivoimaa. Mutta valmentajahan niistä asioista päättää, pohtii Männikkö.

Männikköä ei kova harjoitus pelota, sillä hän on ollut varsinkin nuorempana oikea himoharjoittelija.
- Nyt on sen verran tullut kokemusta, että tuntee kroppansa jo aika hyvin eikä vedä harjoittelua yli. Ei minulla ole koskaan ollut vaikeata kovemmankaan harjoittelun kanssa. Pitää olla ammattiylpeyttä niin paljon, että hoitaa tunnollisesti myös omatoimiset jaksot. Itse asiassa odotan innolla harjoituskauden alkua, sillä olen kuullut Sakesta (Sakari Pietilä) pelkkää hyvää. Varmasti huippuammattilainen, innostuu Männikkö.

Hänen tavoitteissan on muutakin kuin pelata hyvä ja tasainen kausi.
- Toivottavasti pystyn ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin, että nousujohteinen kehitys jatkuisi. Leijona-paitaa olisi myös mukava päästä sovittelemaan, Männikkö suunnittelee.

Ilves-Hockey Oy / th


 
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute