|
Uutiset
Lasse Laukkasesta
Kunnon kuntalainen
(15.2.2007)
Ilveksen liigajoukkueen pitkäaikainen huoltaja Lasse Laukkanen on palkittu Kunnon kuntalaisena vuonna 2006. Palkinnon ojensi Laukkaselle apulaispormestari Irja Tulonen keskiviikkona Raatihuoneella. Kunnon kuntalaisen palkinnon myöntävät vuosittain Hämeen Liikunta ja Urheilu sekä Tampereen kaupunki.
Palkinto on tarkoitettu henkilölle, joka omalla esimerkillään innostaa muitakin liikkumaan säännöllisesti sekä aktivoi ihmisiä liikunnan pariin.
- Jääkiekkojoukkueen huoltajan tehtävät eivät ole julkisuudessa näkyvää toimintaa, mutta ilman osaavaa huoltajaa ei Ilveksenkään jääkiekko olisi ollut niin vahvaa ja laajaa. Kova työ vaatii hyvän henkisen ja fyysisen kunnon, joista Laukkanen huolehtii esimerkillisesti, todetaan palkinnon perusteluissa.
Laukkanen on toiminut Ilveksen huoltajana jo 1970-luvun alusta alkaen.
Ilves-Hockey Oy
|
|
|