www.ilves.com
 
   
ENNAKKO

SaiPa vs Ilves Hurjavireinen Idän Ihme Ilveksen vieraaksi
19.9.2007 / Mikko Rainio

Ilves saa perjantai-iltana Hakametsässä vastaansa kovaa syyskuntoa uhkuvan SaiPan Lappeenrannasta. Ottelusta on odotettavissa erittäin mielenkiintoinen, sillä molemmat joukkueet ovat sarjan alkukierroksilla esittäneet hyviä otteita. SaiPa on voittanut kaikki kolme peliään, eikä Ilveskään ole hävinnyt kuin yhden kamppailun.

Asetelmat

SM-liigan sarjataulukko näyttää kolmen pelatun ottelukierroksen jälkeen varsin epätavalliselta, sillä sen kahta kärkisijaa miehittävät pikkuseuroina pidetyt JYP ja SaiPa. Molemmat ovat keränneet kahdeksan sarjapistettä – siis yhtä vaille täydet potit. Lappeenrannan keltapaidat aloittivat kautensa selvällä kotivoitolla Pelicansista, järjestivät pari päivää myöhemmin jymy-yllätyksen Oulussa ja kaatoivat viimeksi keskiviikkona vahvan IFK:n Joonas Rönnbergin jatkoaikaosumalla.

Ilves hävisi tiistaina Hämeenlinnassa HPK:lle, mutta pitää viidellä pistellään hallussaan sarjataulukon kuudetta sijaa. Joukkue esitti Rinkelinmäellä ensimmäisessä erässä vahvaa vieraspelaamista, mutta päästi otteensa höltymään kamppailun edetessä. Vasta kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla tupsukorvat löysivät peliinsä jälleen saman draivin, joka tuotti avauskierroksilla makeat voitot Tapparasta ja Ässistä.

Ilveksen ja SaiPan kohtaaminen siirrettiin perjantaille, koska kaupungin jalkapalloylpeys Tampere United pelaa torstaina Ratinassa ranskalaista Bordeaux’ta vastaan. Siirto taannee kamppailuun hyvän tunnelman, sillä perjantai-iltana yleisö lienee äänekkäämmällä tuulella kuin normaalissa arkipelissä. Sähköä tuskin puuttuu kaukalostakaan, sillä Heikki Mälkiän luotsaama SaiPa on tunnettu kovasta taistelutahdostaan ja Ilves varmasti haluaa palata pikaisesti voittojen tielle kotiyleisönsä edessä.

Kuumat pelaajat

Ilveksen ykkösketjun tulikuuma kaksikko Toni Koivisto – Mike Bishai merkkautti tiistainakin tililleen tehopisteen mieheen. Kultakypärää kantava Koivisto jakaa liigan pistepörssin kärkipaikan SaiPan ja JYPin Jarkko Immosten, Pelicans-sensaatio Vili Sopasen ja IFK-pakki Ilkka Heikkisen kanssa. Tupsukorvien konkarihyökkääjät Mikko Peltola ja Pasi Määttänen ovat myös aloittaneet kautensa tehokkaasti.

Nuori Ilves-pakki Joonas Lehtivuori on tekemässä ryminällä läpimurtoaan miesten tasolla. Huippulahjakas Lehtivuori on monien arvioissa jopa tupsukorvien ykköspuolustaja tällä hetkellä. Ihailtavan kypsää ja varmaa kiekollista peliä pelaava nuorukainen on Ilveksen sisäisen plusmiinus-tilaston ykkönen kolmella plussallaan. Takalinjojen viimeisenä lukkona on kahdessa viime ottelussa huhkinut Tero Leinonen, jonka torjuntaprosentti on erinomainen 93,15.

SaiPan Jarkko Immonen on kaksi vuotta JYPissä pelaavaa täyskaimaansa nuorempi espoolaislähtöinen keskushyökkääjä, joka tunnetumman Immosen tavoin perustaa pelinsä kiekolliseen taitoon ja juonikkuuteen. Hieman verkkaisesti liikkuva SaiPan Immonen on iskenyt kuluvalla kaudella jo neljä täysosumaa, joilla mies on liigan maalipörssin ykkönen. Valmentaja Heikki Mälkiän poika Simo on keltapaitojen tehokkain puolustaja kolmella syöttöpisteellään.

Ennuste

Idän Ihme on alkukauden suurin sensaatio SM-liigassa. Se on napannut kolme voittoa etukäteen kovemmikseen arvioiduista vastustajista ja haastaa takuulla Ilveksenkin tiukkaan vääntöön sarjapisteistä. SaiPalla ei ole riveissään nimimiehiä eikä tähtipelaajia, mutta joukkue pelaa viisikkoina erittäin tiivistä ja kurinalaista peliä, joka vaatii jokaiselta pelaajayksilöltä äärimmäisen kovaa taistelutahtoa. Keltapaitojen pelitapa perustuu hurjaan luisteluun ja aktiiviseen häirintään, jolla joukkue yrittää saada myös Ilveksen pelinrakentelun sekaisin.

Ilves on joukkueista selvästi kokeneempi ja taitavampi, joten peli pyörinee pitkiä toveja SaiPan puolustusalueella. Päästäkseen kunnollisiin maalintekopaikkoihin tupsukorvien on kuitenkin pystyttävä murtamaan SaiPan tiivis viisikkopuolustus, mikä onnistuu parhaiten suoraviivaisilla, nopeilla hyökkäyksillä. Kiekonmenetyksiä keskialueella tulee välttää, sillä Mälkiän joukkueet kontraavat aina vahvasti nopeilla suunnanmuutoksilla.

Mikäli Ilves saa luistimensa heti alusta lähtien kunnolla liikkeelle, pystynee se painamaan vieraansa ahtaalle, murtautumaan maalintekosektoriin ja pakottamaan SaiPan jäähyihin. Tällöin kotivoitto on lähellä. Pienikin lepsuilu puolestaan kostautuu takuulla tulostaululla.


meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm