www.ilves.com
 
   
ENNAKKO

HPK vs Ilves Kerho hakee revanssia
24.10.2007 / Mikko Rainio

Ilves pelaa kolmannen perättäisen hämäläisderbynsä torstaina Hakametsässä, jonne tupsukorvien vieraaksi saapuu kautensa hieman alavireisesti aloittanut HPK. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran lauantaina Hämeenlinnassa, josta Ilves haki täydet pisteet vakuuttavalla esityksellä. Kerholla onkin torstai-iltana takuulla revanssi mielessä.

Asetelmat

Lauantainen voitto oli Ilvekselle jo neljäs perättäinen. Pisteitä joukkue on saalistanut peräti kahdeksasta viimeisimmästä ottelustaan. Tiistaina tupsukorvat eivät olleet pelivuorossa, mutta HPK kävi jo ottamassa tuntumaa Hakametsän jäähän häviten Tapparalle jatkoajalla. Kerholla on nyt allaan kolme perättäistä tappiota, sillä neljäs hämäläisjoukkue Lahden Pelicans niisti ritaripaidat Rinkelinmäellä ennen Ilvestä.

Ilveksen peli kulkee parhaimmillaan upeasti. Ehjän 60 minuutin suorituksen kanssa on vielä hieman tekemistä, mutta jokaisen pelaajan keskittyessä tekemään yhdessä sovittuja asioita joukkue on erittäin vaikea voitettava. Ilves puolustaa viisikkoina tarkasti ja hyökkää suoraviivaisesti kohti vastustajan maalia. Välillä nöyryys kuitenkin katoaa otteista, jolloin tuloksena on huolimattomia kiekonmenetyksiä ja pelaajien välisten etäisyyksien venymistä turhan pitkiksi.

HPK on viime aikoina tuskaillut pelitapansa kanssa. Joukkueen pelilliset ongelmat on helppo osoittaa: Kerho ei pysty luomaan tarpeeksi maalipaikkoja hyökkäyspäässä, mutta antaa sitä vastoin vastustajilleen jatkuvasti hyviä tilanteita kurittomalla puolustusalueen pelaamisellaan. Joukkueen kannattajien kesken onkin käyty kiivasta debattia siitä, johtuvatko vaikeudet huonosta pelitavasta vai pelaajien kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta toteuttaa sovittua systeemiä.

Kuumat pelaajat

Kauden kynnyksellä Ilveksen riveihin liittynyt raumalaislähtöinen voimahyökkääjä Sami Torkki on viime kierroksilla esittänyt vahvoja otteita. Laiturina kautensa aloittanut, mutta sittemmin sentterin tontille siirretty Torkki vääntää väkevästi kulmissa, sytyttää joukkuetta sekä yleisöä kovilla taklauksillaan ja tekee arvokasta maskimiehen työtä vastustajan maalin edessä. Fyysisen pelin erikoismies on myös onnistunut maalinteossa Ilveksen kahdessa viime ottelussa.

Vierasjoukkueen miehistössä katseet kohdistuvat ryhmän tähtihyökkääjiin, Kai Nurmiseen ja Toni Mäkiahoon, jotka sortuivat viimeksi Ilvestä vastaan muutamiin pahoihin virheisiin ja seurasivat peliä ensimmäisen erän jälkeen pelkästään vaihtopenkiltä. Kaksikon penkittäminen oli valmentaja Matti Alatalolta kova ratkaisu, jota Mäkiaho ei ole malttanut olla arvostelematta myös julkisesti. Nähtäväksi jää, kiinnostaako Kerhon maalitykkejä laittaa torstaina itsensä likoon joukkueensa puolesta.

Ennuste

Ilves lähtee paremman tuloskuntonsa ansiosta otteluun jopa selvähkönä ennakkosuosikkina. Pelaajamateriaalien vertailussa joukkueet ovat melko tasaväkisiä, mutta tupsukorvilla on hitusen enemmän hyökkäyspään taitoa ja ratkaisukykyä riveissään. HPK:n perinteinen ase, hurja liike, kuuluu myös nyky-Kerhon vahvuuksiin, ja kovalla luistelulla joukkue pystyykin aiheuttamaan vaikeuksia Ilveksen puolustajille.

Tupsukorvien itseluottamus on tällä hetkellä niin korkealla, että joukkue tuskin liiemmin hätkähtää edes vierailijan mahdollisesta aikaisesta johto-osumasta. HPK:n mahdollisuudet torstai-illan kamppailussa piilevät puolustuspelaamisessa sekä erikoistilanteiden tehokkaassa hyödyntämisessä. Yrittämällä liian vaikeita kuvioita ja luistamalla rankasta työnteosta Ilves voi tehdä ottelusta itselleen vaikean. Kotivoitto on kuitenkin vierasjuhlaa todennäköisempi.


meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm