www.ilves.com
 
   
ENNAKKO

Ilves vs Ässät Pistejahti jatkuu Porissa
29.1.2008 / Mika Rosenberg

Tiistaina viikon mittaiselta pelitauolta tositoimiin palannut Ilves jatkaa liigataivaltaan torstaina, jolloin vastaan luistelee Porin Isomäessä paikallinen Ässät. Matt Nickersonin paluu Poriin on varmasti illan seuratuin tapahtuma, ja luvassa onkin sekä porilaisille että Ilves-paidassa tiistaina debytoineelle puolustajalle tunteikas ilta. Ilveksen esitys ei tiistaina ollut säkenöivä, ja parannettavaa löytyy monella eri osa-alueella. Torstaina vastassa on varmasti nälkäinen ja ärhäkkä Ässä-pakka, jonka aliarvioimiseen ei tupsukorvilla todellakaan ole varaa.

Asetelmat

Ilves kukisti tiistai-iltana nihkeän esityksen jälkeen Hämeenlinnan Pallokerhon maalein 4-3. Viikon pelitauko näkyi tupsukorvien otteissa selkeästi, ja ainoastaan Pasi Määttäsen ketjun loistovire piti Ilveksen kiinni kolmessa tuikitärkeässä sarjapisteessä. Taistelu suorasta pudotuspelipaikasta jatkuu tasaisena ja kiivaana, ja torstainakin kaikki muu kuin kolme pistettä on suuri pettymys ja samalla kova isku joukkueen haaveille kuuden joukkoon pääsystä.

Vaikka Ilveksen otteet eivät tiistaina häikäisseet, oli joukkueen pelissä hyvääkin. Pasi Määttänen otti ketjunsa kanssa ohjat näyttävästi käsiinsä kun Mike Bishailla ja Toni Koivistolla ei ollut paras iltansa. Yhdessä kaksi maalia laukoneen Cameron Mannin ja Turo Järvisen kanssa Määttänen muodosti tupsukorvien selkeästi ehyimmän kokonaisuuden ja tehoja on lupa odottaa jatkossakin.

Määttäsen ketjun lisäksi onnistujiin on ehdottomasti nostettava koko nelosketju Sami Sandell-Lassi Mattila-Ville Korhonen. Kolmikko pelasi ennakkoluulottomasti ja vei pelin jokaisessa pelaamassaan vaihdossa väkisin hyökkäyspäähän. Mielenkiintoista on nähdä, millaisen päätöksen Ilves-johto Mattilan kohdalla loppukauden suhteen tekee, sillä tiistain kaltaisilla otteilla juonikas keskushyökkääjä haastaa tosissaan Raimo Helmisen ja Jakub Koreisin kilpaan sentterin paikoista Pasi Määttäsen ja Mike Bishain takana.

Ässät kärsi tiistaina neljännen peräkkäisen tappionsa, ja sarjan jumbotila on tukevasti porilaisten hallussa. Viimeisestä yhdestätoista ottelusta joukkue on voittanut ainoastaan yhden, ja muutenkin joukkue on kokenut viime aikoina melkoisia myllerryksiä. Ensin Pasi Saarela siirtyi paikallisvastustaja Lukon riveihin ja koko kauden surkeasti pelannut John Lammers lähetettiin takaisin rapakon taakse. Viime viikolla joukkueen jättivät kaksi johtohahmoa, kun ensin Matt Nickerson kaupattiin Ilvekseen ja sunnuntaina ykkössentteri Toni Häppölä pakkasi laukkunsa ja siirtyi loppukaudeksi Sveitsin liigan Luganoon. Tarjolla onkin suuria rooleja, mutta ovatko Jesse Joensuun, Sakari Salmisen ynnä muiden nuorten lupausten hartiat vielä kuitenkin hieman liian heiveröiset moisen vastuun kantamiseen?

Kuumat pelaajat

Matt Nickerson oli taatusti tiistai-illan seuratuin pelaaja Hakametsässä. Kovalla kohulla Porista Ilvekseen siirtynyt puolustaja jakoi ja jakaa varmasti edelleen mielipiteet, mutta HPK-pelin otteet avasivat varmasti useamman epäilijän silmät. Tuo useassa paikassa ”lapsilta kielletyksi” jääkiekkoilijan irvikuvaksi haukuttu puolustaja osaa sittenkin pelata jääkiekkoa. Nickerson toi Ilves-puolustukseen kaivattua jämäkkyyttä ja kiekkovarmuutta, ja nosti samalla oman puolustajaparinsa Teemu Jääskeläisen tasoa huomattavasti. Jääskeläinen on koko kauden ajan saanut lokaa niskaansa, usein aiheestakin, mutta Kerhoa vastaan Nickersonin rinnalla Jääskeläinen onnistui varsin mainiosti.

Liigan jumbojoukkueesta on hieman hankala löytää kovin kuumia pelaajia, mutta muutama lupaava kiekkoilija joukkueesta toki löytyy. Jesse Joensuu, Masi Marjamäki, Sakari Salminen, Joonas Kemppainen, Jesse Jyrkkiö ja Tuomas Huhtanen ovat nimiä, joiden varaan Porissa voidaan tulevaisuudessa rakentaa. Aivan vielä nuorukaiset, ehkä kultakypärä Joensuuta lukuun ottamatta, eivät ole valmiit joukkueen johtotähdiksi, mutta lähivuosina Porissa on mahdollisuus rakentaa hyvätasoinen liigajoukkue näiden pelaajien ympärille. Tilanne on Porissa poikkeuksellisen hyvä, sillä useampaan vuoteen ei omasta organisaatiosta ole noussut yhtä lupaavia nuorukaisia liigajoukkueeseen.

Ennuste

Sarjataulukkoa katsomalla Ilves on torstaina ottelun selkeä suosikki. Samoin, jos katsotaan joukkueiden kauden aikaisempia kohtaamisia. Myös viime aikojen otteet puoltavat vierasvoittoa, vaikka Ilveskään ei ole aivan huippusuorituksiin lähiaikoina pystynytkään.

Toivottavasti Ilveksen joukkue ei kuitenkaan tuudittaudu luulemaan, että jumbojoukkueelta haetaan pisteet automaattisesti. Jokainen Ässä-pelaaja pelaa kuitenkin koko ajan ensi kauden työpaikastaan, eikä nuorella ja kokemattomalla joukkueella ole mitään hävittävää yhdessäkään ottelussa.

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm