Männikkö, Viitakoski ja Helminen valmiina kauteen
12.9.2007 / Tarkki Hurskainen
Männikkö haluaa iskeä puskista
Pippurinen hyökkääjä Mikka Männikkö on jo pari viikkoa odottanut ensimmäistä liigakauttaan Ilveksessä. Männikkö vakuuttaa, että kroppa on valmis liigaan.
- Kyllä fysiikka on valmis liiga-avaukseen. Ei pelaaminen tosin vielä ihan valmista ole, mutta sitä parannetaan kauden kuluessa. Nyt on kuitenkin tärkeää, että saadaan hyvä alku liigaan, sillä se alkaa kuitenkin näyttää suuntaa. Sellainen tuntuma tässä on, että liigan alkuun on panostettu, kertoo Männikkö.
Miikka arvioi, että Ilveksen peli on parantunut vähitellen harjoitusottelukaudella.
- Viimeinen harjoituspeli Jokereita vastaan oli varmasti paras pelimme harjoituskaudella. Se antoi uskoa ja itseluottamusta, että oikeassa suunnassa ollaan. Hyvä merkki on tietenkin, että olemme aika mukavasti viimeisissä harjoituspeleissä pystyneet tekemään maaleja, mutta puolustuksesta pelaaminen kuitenkin lähtee, muistuttaa Männikkö.
Ilvestä on ns. asiantuntija-arvioissa yleisesti veikattu säälipleijareihin tai jopa niiden ulkopuolella. Männikön mielestä se on vain hyvä.
- Ihan hyvä, että meitä aliarvioidaan. Puskista on hyvä iskeä. Kun pelaamme omalla tasollamme, niin kamppailemme selvästi paremmista sijoituksista, uskoo Miikka.
Männikkö on pelannut viimeiset harjoitusottelut samassa ketjussa Mikko Peltolan ja Sami Torkin kanssa. Miikka kehuu Torkkia hyväksi lenkiksi ketjuun.
- Kyllähän Toke tuo siihen rouhintaa ja likaisen työn voimaa. Lisäksi hän pystyy kiekolliseen peliin, joten saimme hyvän lisän joukkueeseen. Ylivoimassa on paikkani ollut nyt viivamiehenä Peltolan kentässä. Siitä pitää ruveta tekemään tehoja, koska niitähän minulta varmasti odotetaan, pohtii Miikka.
Omat tavoitteensa Männikkö kuittaa lyhyesti.
- Pitää pelata parempi kausi kuin viimeksi.
Vesku odottaa hyvää starttia
Erittäin hyvän kesäharjoittelun vetänyt konkarilaituri Vesa Viitakoski uskoo, että Ilveksellä palaset alkoivat loksahdella kohdalleen viimeisissä harjoitusotteluissa.
- Pelasimme hyvät pelit jo Lahden-turnauksessa ja paransimme vielä viime viikonvaihteen turnauksessa, mikä teki hyvää joukkueen itseluottamukselle. Olemme oikealla tiellä eikä liigan kynnyksellä tarvitse koko laivaa kääntää ympäri, arvioi Vesku.
Viitakoskikin toivoo, että joukkue saisi hyvän startin liigaan.
- Hyvä alku on todella tärkeä. Se toimii ponnahduslautana koko kaudelle. Jos peli ei kulje, niin silloin on aina mietittävä muutoksia. Olisi paljon parempi, että voidaan mennä siten kuin on suunniteltu, miettii Viitakoski.
Vesku löytää joukkueesta ja pelitavasta pari tuntuvaa eroa viime kauteen verrattuna.
- Meillä on nyt koossa selkeästi rutinoidumpi joukkue. Sen pitäisi näkyä suoritusvarmuuden parantumisena. Meillä on neljä tasaista ketjua ja puolustuksessakin on riittävästi kokemusta. Yritämme pelata entistä nopeammin kiekkoa ylös.
Viitakoski hymähtää etukäteisveikkailulle.
- Lähdemme haastajina. Meillä on joukkueen kanssa lyöty lukkoon omat tavoitteemme ja niiden mukaan mennään. Antaa muiden veikkailla, Vesku sanoo.
Kokeneena pelaajana Viitakoski ei itselleen pistetavoitteita ole asettanut.
- Ei ole mitään numerollisia tavoitteita. Viime kausi meni aika tasaisesti ilman suurempia hyppäyksiä kumpaankaan suuntaan. Nyt olisi tarkoitus pelata paremmin. Hyvä lähtö auttaa siihenkin, Vesku pohtii.
Raipe äänestettiin taas kapteeniksi
Lähes kaiken kiekkokaukaloissa kokenut Raimo Helminen kantaa jälleen kapteenin merkkiä pelipaidassaan joukkueen äänestyksen jälkeen. Raipelle kuitenkin kauden alku on tavallista merkityksellisempi, koska mies on ilmoittanut huikean uran päättyvän tämän kauden jälkeen.
- Onhan tässä hiukan erilaiset kutinat, mutta olen oikein hyvillä mielin. Tuntuu, että kuntokin on aika hyvä. On ainakin yllättävän hyvin kestänyt noissa harjoituksissa ja peleissä, myhäilee Raipe, joka liittyi joukkueen harjoituksiin heinäkuun lopussa. Sitä ennen konkari harjoitteli itsekseen ja tietojen mukaan varsin tiukasti, vaikka ei siitä omaan tyyliinsä mitään numeroa teekään.
Raipe on pelannut kaikenlaisissa rooleissa eivätkä muutokset peluutuksissa ja pelisysteemeissä paljon enää ihmetytä.
- Kaikilla valmentajilla on omia pikku juttujaan, mutta sama peli tämä edelleen on. Veskun (Vesa Viitakoski) kanssa on turvallista pelata, kun tietää tarkalleen, mitä Vesku tekee. Sandellin Sami siellä toisessa laidassa on pörrännyt hyvin, kertoo Raipe ketjusta, joka Ilveksen viimeisissä harjoituspeleissä on ollut koossa.
Raipe ei paljon etukäteisveikkauksia tuijota.
- Meidän se työ on tehtävä ja pitää ottaa voitot sekä pisteet. Kova työhän se nykyliigassa on, mutta ei siinä mitään veikkauksia kannata miettiä, hymähtää Helminen.
Viimeinen harjoitusturnaus oli Raipenkin mieleen.
- Kyllähän me meinasimme jäädä Pelicansin jalkoihin, mutta saatiin sitten hyvin käännettyä. Kai me Jokereita vastaan aika hyvin pelasimme, koska Jokerit on varmasti liigan kovimpia nippuja. Siitä moni pelaaja sai mukavasti itseluottamusta, mutta toivottavasti kukaan ei kuitenkaan alkanut luulla liikoja, toppuuttelee Raipe.
|