Petteri Hirvonen: Laajalla ringillä turnaukseen
13.8.2007 / Mikko Helin
Ilveksen kakkosvalmentaja Petteri Hirvonen myhäilee tyytyväisenä. Joukkue on selvinnyt kesäharjoituksista poikkeuksellisesti lähes ilman loukkaantumisia.
- Esimerkiksi viime vuonna tähän aikaan meillä oli ringissä kymmenisen kaveria. Nyt ainoastaan Teppo Tuomanen on sairaslistalla, tosin hänen kohdallaan koko urakin on vaarassa, kertaa Hirvonen.
Hirvonen kertoo kesäharjoittelun menneen muutenkin suunnitellusti. Jäälle ei menty keväällä ollenkaan, ja syksylläkin ensimmäiset jäätreenit otettiin erittäin varovasti.
- Välillä joutui pelaajia jopa hieman hillitsemään. Haluttiin pitää ylimääräiset nivusvaivat poissa, virnistää Petteri.
Ilves on pelannut tähän mennessä kolme harjoituspeliä, ja kaikki pelaajat ovat päässeet pelituntuman makuun.
- Meillä on joka pelissä ollut eri kentälliset. Kilpailu pelipaikoista on näin ollen todella kovaa, eikä kenelläkään ole varmaa paikkaa rosterissa, valottaa Hirvonen.
- Tilanne on valmentajalle helppo, koska esimerkiksi viime vuonna meillä oli tähän aikaan käytössä ainoastaan kaksi sentteriä. Nyt kaikki ovat olleet peleissä mukana eikä edes laitureita ole tarvinnut peluuttaa pakkeina, miettii Petteri.

Petteri Hirvonen
Ulkomaalaisvahvistukset ovat sekä Hirvosen että urheilupäällikkö Juha Hautamaan mielestä täyttäneet tähän mennessä paikkansa.
- Henrik Malmström on todellinen joukkuepelaaja ja luistimilla todella nopea. Hän ei juuri kentällä pysähtele. Välillä tuntuu että sen jalat käyvät vaihtopenkilläkin, kehuu Hirvonen ruotsalaislaituria.
- Eric Werner parantaa koko ajan. Vaikka otteissa on vielä kanadalaisille tuttua kesän aiheuttamaa kulmikkuutta, niin vaikuttaa siltä, että olemme löytäneet pakistoomme todella kovan palasen, pohtii Hirvonen.
Jakub Koreis saa vuorostaan kehuja Hautamaalta.
- Hän on hieman erityyppinen kuin muut sentterimme. Ei ehkä kiekollisesti kovin luova, mutta todella vahvaa kahden suunnan pelaamista hän on toistaiseksi esittänyt, analysoi Hade syyskuun loppuun asti try-outilla olevaa tsekkiä.
|