www.ilves.com
 
   
HAASTATTELUT

Kesälomalta MM-hopeamitalistiksi
15.5.2007 / Ilkka Uitti

Ilves-lähtöisen puolustajan Ville Koistisen, 24, päättynyt kiekkokausi oli vähintäänkin onnistunut pelillisesti. Mies sijoittui AHL:n puolustajien pistepörssissä sijalle 10 (9+32=41 pistettä), vaikka joutuikin jättämään parikymmentä ottelua välistä aivotärähdyksen takia. Sen lisäksi hänet valittiin AHL:n All Stars -otteluun ja kun Koippa luuli kauden olevan jo ohitse, tuli vielä yllätyssoitto agentilta: "Olisiko kiinnostusta jatkaa kautta vielä maajoukkueen mukana...?"
- Pitää paikkansa, että silloin maanantaina tuli ensimmäinen yhteydenotto maajoukkueen suunnalta. Itselläni oli kolme tuntia aikaa olla Helsingissä ja lähteä kohti Moskovaa. Hieman arvelutti, kun olin ollut jo 12 päivää kesälomalla, mutta ilman muuta mieli teki mukaan, kertaa Koistinen.
- Sain kuitenkin treenata Moskovassa maanantaista perjantaihin täydellä teholla, eikä se 12 päivää harjoittelematta ole lopulta pitkä aika.

Puolustaja sai paljon palstatilaa medialta. Haastatteluita oli haastatteluiden perään.
- Ehkä olin niin suuri yllätysnimi joukkueeseen, että sen takia minua seurattiin tarkemmin.

Mies pelasi uransa ensimmäiset maaottelunsa, eikä suinkaan aivan merkityksettömissä otteluissa. Harva pelaaja pääsee debyyttiottelunsa pelaamaan MM-kisojen välierissä.
- Ensimmäinen ottelu oli Venäjää vastaan. Hieman mietitytti, kuinka sitä pärjää mukana, kun vastassa oli aika kovia hyökkääjiä, kuten Alexander Ovechkin, Evgeni Malkin ja Ilya Kovalchuk. Pelit kuitenkin sujuivat yllättävän hyvin ja sain pelata omaa peliäni. Ennen MM-finaalia oli aika paljon jännitystä, mutta parin ensimmäisen vaihdon jälkeen sekin katosi. Tietenkin se finaalitappio harmittaa, mutta muuten ihan ok reissu. Pysyin vauhdissa mukana ja toivottavasti pääsisi vielä jatkossakin mukaan.

Ville Koistinen

Takana on MM-kisojen lisäksi tiukka AHL-kausi. Milwaukee Admiralsin riveissä pelannutta Koistista jäi kaivelemaan, ettei hän päässyt kokeilemaan taitojaan NHL:ssä asti, sillä Nashville Predatorsilla on yksi liigan kovimmista kiekollisista puolustuksista.
- NHL jäi kokematta ja se harmittaa. Sanotaanko, että olen kohtalaisen tyytyväinen kauteeni, mutta se jokin jäi puuttumaan. Yksi iso asia oli se, ettei sosiaalista elämää ollut juurikaan, kun joukkuekavereilla ei ollut lapsia. Se söi perheemme viihtyvyyttä. Onneksi Milwaukeessa oli (maalivahti) Pekka Rinne ja se piristi. Keikasta ei jäänyt superhyvää fiilistä, mutta ihan ok kuitenkin. Oli ainakin opettavainen kausi.
- Tiesin jo sinne lähtiessäni, että Nashvillellä on kova puolustus, eikä sinne pääse helpolla. Mutta kun näki vastustajien puolustajien nousevan omien NHL-seurojensa kokoonpanoihin, niin tietenkin se hieman harmitti, kun tiesi, että sitä pärjäisi ihan yhtä hyvin.

Mies kasvoi Pohjois-Amerikan -kaudellaan henkisesti isoja harppauksia ja luonnollisesti kielipääkin kehittyi huimasti. Pelilliseltä puolelta Koistinen kehittyi puolustuspään pelaamisessa.
- Kävimme aika tarkasti lävitse puolustuspään asioita. Videoita katsottiin ahkeraan. Sen lisäksi valmentajamme oli erittäin hyvä ja hänelle kuuluu iso ansio.

Koistinen sopeutui hyvin pienempään AHL-kaukaloon, vaikkakin myöntää, että iso kaukalo sopii hänelle paremmin.
- Et arvaakaan, kuinka kiva oli pelata isossa askissa MM-kisoissa! AHL:ssä pienen kaukalon takia ei ole mahdollisuutta pitää kiekkoa niin paljoa, vaan se on laitettava nopeammin eteenpäin. Sen lisäksi AHL:ssä pelaa paljon kokemattomia pelaajia, jotka saattavat heittää hätäisiä rännikiekkoja.

Koistinen on tehnyt selväksi, ettei häntä kiinnosta pelata enää ensi kaudella AHL:ssä.
- Olen periaatteessa valmis tekemään sopimuksen Eurooppaan, mutta en tarkalleen tiedä niitä päivämääriä, milloin mikäkin sopimuspykälä umpeutuu. Luonnollisesti sopimuksessa tulisi olla NHL-pykälä, mikä mahdollistaa lähdön Pohjois-Amerikkaan, mikäli sieltä tarjotaan 1-suunnan sopimusta. Jos niin hyvin käy, pitää se ottaa vastaan.
- Nyt aloitetaan kesäloma toistamiseen ja katsotaan, minkälaista sopimusta on ensi kaudeksi tarjolla.


meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm