Koivisto: "Taklaukset ovat meidän aseemme"
17.3.2008
/ Riku Teiskonlahti
Ilves-hyökkääjä Toni Koivisto
teki paluun kaukaloon Kärpät-sarjan
toisessa ottelussa. Nyt takana on kaksi peliä,
joista Ilves on voittanut toisen ja hävinnyt
toisen.
- Toistaiseksi sarjassa ei ole yllättänyt
mikään. Tiesimme, että voimme haastaa
Kärpät.
- Ensimmäinen peli kotona oli omalta osalta
helpompi. Oulussa oli vaikeampaa.
Sarjan viimeisimmässä ottelussa Oulussa
Ilves taisteli voitosta pitkään. Vaikka
Kärpät karkasi kolmannen erän alussa
jo kolmen maalin johtoon, Ilves pystyi nousemaan
maalin päähän taistelemaan ottelun
voitosta.
Negatiivisemmalle puolelle ottelusta jäivät
Mike Bishain ja Jakub Koreisin ottelurangaistukset,
jotka pitävät ulkomaalaishyökkääjät
sivussa ainakin tiistain Tampereen-kamppailusta.
Kahden vakiokokoonpanon miehen poissaolo saattaa
tietää Koivistolle lisäkuormitusta.
- Ilman muuta olen valmis isompaan vastuuseen
tarvittaessa. Hyvin on harjoiteltu, joten ei ole
ongelmia sen suhteen.
Mediassa on keskusteltu sarjan aikana Raksilan
ja Hakametsän kaukaloiden kokoeroista.
- Ehkä Raksilan isompi kaukalo sopii paremmin
omalle pelityylilleni. Ei Hakametsä kuitenkaan
ole kovin paljoa pienempi ja mieluummin aina pelaa
kotiyleisön edessä.
Jo kestoaiheeksi julkisuudessa on noussut Raimo
Helmisen uran viimeinen kevät. Koivisto myöntääkin,
että joukkueessa on hieman "voitetaan
tää Raipelle" -ajattelua.
- Tietenkin jokainen pelaa joukkueelle. Varmasti
Raipekin haluaisi lopettaa uran menestykseen.
Sarja on jo osoittanut sen, että Kärpät
on kaadettavissa oleva joukkue. Ilveksen ei kannatakaan
muuttamaan isoja linjoja omasta pelistä ennen
sarjan neljättä osaottelua.
- Taklaukset ovat ehdottomasti meidän aseemme
ja paikoista pitää onnistua tekemään
maalit. Pelataan vaan samalla kaavalla kuin toisessa
ottelussa.
|