www.ilves.com
 
   
HAASTATTELUT

Anttila toivoo pisterikasta viikkoa
27.1.2008 / Ilkka Uitti

Ilvekselle alkava viikko on jälleen todella tärkeä, mikäli joukkue mielii taistella pääsystä kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa. Vastaan asettuvat tiistaina HPK (koti), torstaina Ässät (vieras) ja lauantaina on revanssin paikka Tapparaa vastaan, kun Ilves isännöi kirvesrintoja.

- Peli kerrallaan mennään ja keskittyminen on nyt HPK-ottelussa. Yhdeksän pistettä pitäisi kuitenkin raapia, mikäli haluamme olla mukana taistelussa kuuden kerhoon, sanoo Ilves-laituri Marko Anttila.

Viikon päättää paikallispeli. Kolme aikaisempaa kohtaamista on mennyt ilvesläisittäin penkin alle, eikä joukkue ole tehnyt yhden yhtä osumaa Tapparan verkkoon.

- En tiedä, missä on mättänyt. Olemme kyllä pelanneet ne pelit aika heikosti. Emme ole saaneet itsestämme kaikkea irti. Viime pelissäkin oli muutamia hyviä paikkoja, mutta (Mika) Lehto torjui hyvin, Anttila kehaisee Tappara-molaria.

Ilveksen uusin vahvistus, puolustaja Matt Nickerson, debytoi tiistaina HPK:ta vastaan.

- Hän on sopeutunut hienosti joukkueeseen. Luulen, että hänestä on paljon apua meille ennen kaikkea omassa päädyssä, mutta hän tuo myös ylivoimaan vetäjän tontille ratkaisuja, koska hänellä on hyvä laukaus.

Joukkueella oli torstaina saunailta.

- Hyvin meni ja pääsi kotiin aikaisin nukkumaan, naurahtaa Anttila.

Miikka Männikkö huilaa tiistain kamppailun saatuaan ottelurangaistuksen Tapparaa vastaan. Ketjuja on hieman muokkailtu uuteen uskoon, ja Anttila on ollut harjoituksissa Raimo Helmisen ketjussa yhdessä Vesa Viitakosken kanssa.

- Pelimme ei ole ollut mitään unelmallista viime aikoina, joten silloin on ihan hyvä sotkea ketjuja. Varmasti piristää meitä kaikkia ja tuo lisää tarkkaavaisuutta. Olemme myös pelanneet oikeastaan kaikki kaikkien kanssa, joten kyllä yhteispelinkin pitäisi toimia nopeasti.


meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm