Koreis: Ilveksestä nousua uralle!
29.5.2007 / Mikko Helin
Viimeiset kolme vuotta lähinnä AHL:aa pelannut tsekkisentteri Jakub Koreis päätti tehdä radikaalin ratkaisun ja hakea uralleen nostetta Euroopasta.
- Ajattelin, että on parempi lähteä vuodeksi takaisin Eurooppaan. Tärkeintä olisi saada täällä nyt hyvä kausi alle ja lähteä sitten uudestaan tavoittelemaan näyttöpaikkaa NHL:sta, pohtii jykevä Koreis.
Koreis kertoo agenttinsa jutelleen muutamankin liigaseuran kanssa, mutta Ilveksen tarjous tuntui lopulta houkuttelevimmalta.
- Olin kuullut SM-liigasta muutamilta täällä pelanneilta tutuiltani, joten tiedän jo etukäteen, että kyseessä on erittäin kovatasoinen liiga. Odotan jo kovasti tositoimiin pääsyä.
Keskushyökkääjä kertoo, ettei varsinaisesti tullut kehittämään itseään pelaajana, vaan pelaamaan ehjän kauden toivottavasti isossa roolissa.
- Tottakai haluan auttaa Ilvestä mahdollisimman pitkälle keväällä. Joukkueen pärjääminen poikii myös henkilökohtaisia onnistumisia.
Vahvuuksistaan mies kertoo seuraavaa.
- Sanoisin, että olen hyvä puolustuspäässä, luisteluni on viime aikoina parantunut huomattavasti, olen isokokoinen ja osaan myös tehdä tarvittaessa maaleja, naurahtaa kuitenkin enemmän pelintekijäksi itseään luonnehtiva Koreis.
SM-liigassa treenataan, varsinkin joukkueena, huomattavasti enemmän kuin Pohjois-Amerikassa. Tämä johtuu osin toki AHL:n huimista matkustusmääristä. Tämä sopii Koreisille erinomaisesti.
-Henkilökohtaisesti minulle on paljon parempi treenata joukkueen kanssa kuin yksin. Viimeiset pari vuotta olen treenannut käytännössä yksin, eikä se oikein sovi minulle.
Koreisin historiasta löytyy myös kymmenkunta tappelua, mutta miksikään räyhääjäksi ei sympaattinen tsekki kuitenkaan tunnustaudu.
- Mistä sinä tuollaiset tiedot olet kaivanut, räjähtää Koreis nauruun.
- En minä kentällä tappeluita hae, mutta jos tilanne sitä vaatii, niin ehdottomasti olen valmis hanskat tiputtamaan, päättää Jakub Koreis.
|