Sonjalla on aikaa Ilvekselle
Teksti: Ilkka Uitti
Kuvat: Jouni Valkeeniemi
Huikean pelaajauran luonut Jyrki Lumme (s. 1966) päätti lyödä hokkarit naulaan viime kauden päätteeksi - ja tällä kertaa
lopullisesti. Mies ehti pelata NHL:ssä 985 runkosarjaottelua ja 105 playoff-kamppailua, jonka lisäksi mies edusti
Ilvestä yli 200 ottelussa. Yhdellä Ilveksen omistajista on nyt aikaa paneutua muihin tehtäviin ja jättää kaukalot
nuoremmilleen.
"Sonjan" pelaajaura sai alkunsa 1970-luvun puolivälissä, kun hän aloitti pelaamisen E-juniorina Ilveksen Viinikan
kaupunginosissa koulukavereiden ja tuttujen innoittamana. Lumme pelasi Ilveksessä aina B-junioreihin saakka, kunnes
koitti uran ensimmäinen seuranvaihto.
- En ollut päässyt Ilveksen C:ssä pelaamaan ja oli aika hypätä B-junnuihin, joten oli parempi siirtyä siinä
vaiheessa KooVeen B:hen.
KooVee-aika teki pelkästään hyvää nuorelle pelimiehelle. Lumme oli aina ollut huonohko harjoittelemaan joukkueen
kanssa, mutta viihtyi päivät pitkät ulkojäillä. Hänen isänsä harrasti juoksua ja hiihtoa, ja onnistuikin
houkuttelemaan poikansa Suolijärven hiihtopoluille.
- Olin hieman tukeva nuorukainen, kun isä sai kuin saikin minut hiihtämään. Aloin vetää kolme kertaa viikossa
10-15 kilometrin lenkkejä ja se teki hyvää. Aloin hoikistua ja sain myös KooVeessa peliaikaa.
Sonja huomasi, kuinka hyvä kunto auttoi pelaamisessa. Hän pääsikin seuraavalla kaudella KooVeen A-nuoriin,
missä oli edessä kova kesäharjoittelu ensimmäistä kertaa uran aikana.
- Itse asiassa KooVeessa treenattiin kaksi kesää todella kovaa, mutta mielekkäästi, ja kun pääsin kuntoon, alkoi
pelaaminen maistua mukavammalta.
Euroopan Montrealista Pohjois-Amerikan Ilvekseen
Keväällä 1985 Ilveksen voitettua mestaruuden lähti joukkueesta neljä pelaajaa NHL:ään. Ari Haanpään, Raimo Helmisen,
Mikko Mäkelän ja Ville Sirénin lähtö antoi viidelle kooveelaiselle mahdollisuuden päästä Ilveksen kesäharjoituksiin
mukaan. Yksi kooveelaisista oli juuri Lumme.
- Pelasin kaudella myös ensimmäiset liigapelini. Lopulta pääsin mukaan nuorten MM-kisoihin ja seuraavana kesänä [1986]
tulikin jo NHL-varaus, muistelee Sonja.
- Varaus tuli ihan puskista. Olimme juhannusta viettämässä, kun puhelin soi. Olin ihan puulla päähän lyötynä! Siitä
lähdettiin sitten Maisansaloon, jossa oli muun muassa Risto Siltanen, jolle kerroin asiasta. Rike kehaisi ja sanoi,
että hieno homma. Itse olin taas ihan ulkona ja kysyin, mitä se varaus edes tarkoittaa, Lumme nauraa.
- Eihän siihen aikaan tiennyt NHL:stä samalla mitalla kuin nykyään, kun lehdistä, televisiosta ja netistä
pystyy seuraamaan asioita aivan eri tavoin.
Lumpeen varannut Montreal Canadiens tarjosi puolustajalle sopimusta toisen liigakauden jälkeen, mutta silloin
ei lähtö käynyt tosissaan edes mielessä, kun edessä oli vielä Calgaryn olympialaisetkin, jonne Sonjalla oli
hyvät mahdollisuudet päästä mukaan - kuten hän pääsikin. Kolmannen liigakauden jälkeen mies kuitenkin päätti
lähteä katsomaan, mitä Montrealissa odottaa. NHL-seuran tarjous oli myös taloudellisesti hieman eri luokkaa kuin
Ilveksen.
- Onnekseni Harry Hannelius tuli tapaamaan minua, kun olin treenaamassa elokuussa ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä.
Hän oli asunut vuosia Montrealissa ja kertoi vähän kaupungista sekä antoi erään paikallisen Mike-nimisen henkilön
puhelinnumeron. Kun lähdin reissuun, oli edes yksi puhelinnumero taskussa, vaikka sekin oli aivan tuntemattoman
henkilön, nauraa Lumme.
Lumme lensi yhdessä Teppo Nummisen, Jarmo Myllyksen, Jari Torkin ja Iiro Järven kanssa Montrealiin. Vastassa oli
agentti Don Baizley. Seuraavana päivänä muu nelikko jatkoi omiin kaupunkeihinsa ja Lumme jäi Montrealiin. Baizley
auttoi häntä vielä päivän ennen muualle lähtemistään.
- Aluksi katselin paperilappua, jossa oli Miken numero. Kun olin pari päivää käppäillyt yksin katuja, päätin sitten
soittaa hänelle. Mike tulikin heti käymään ja auttoi minua aika paljon. Kun training camp alkoi, niin siitä lähtien
aloin pyöriä joukkuekavereiden kanssa. Pitää olla aktiivinen ja lähteä muiden mukaan, eikä jäädä yksin hotellille -
sama ohje pätee, oli 1980- tai 2000-luku.
Ensimmäinen kausi - 1988-89 - Pohjois-Amerikassa sujui pitkälti farmijoukkue Sherbrooke Canadiensissä. Sherbrooke
sijaitsee 150 kilometriä Montrealista itään, joten etäisyys oli siedettävä.
- Minulla oli kauden lopussa asunto vain Montrealissa, joten lähdin aamusta ajamaan highwayta pitkin ja olin
Sherbrookessa reilussa tunnissa.
Montrealissa komentokielenä toimi englanti, vaikka Montrealin asukkaista lähes 70 % puhuu äidinkielenään ranskaa.
Lummekin oppi muutaman käytännön asioihin liittyvän sanan ranskaksi, mutta muuten hän panosti englannin kielen
opettelemiseen ja puhumiseen.
- Moni Montrealissa pelaavista oli kanadalaisia ja hehän opiskelevat koulussa ranskaa. Kun asut siihen päälle 5-10
vuotta Montrealissa, niin kyllähän sitä oppii ranskaa väkisinkin. Farmissa kielijako meni puoliksi ja ylhäällä
puolestaan enemmistö puhui englantia.
 Tampereella Jyrki Lumpeen ei tarvitse varoa skorpioneja ja kalkkarokäärmeitä kuten Phoenixissa asuessaan.
Pitkä ura Vancouverissa - pikavisiitti Ilveksessä
Tamperelaispuolustajan tie vei kesken kauden 1989-90 Vancouveriin. Kauppa tapahtui aivan siirtorajan kynnyksellä.
- Se oli hyvä homma, että tuli siirto. Sanotaanko, ettemme olleet luotuja toisillemme Montrealin kanssa... Halusin
pelata ja Canadiensissa jääaika oli kiven alla, vaikka toisella kaudella ennen siirtoa taisin pelata joka ottelussa.
Vancouver Canucks ei ollut erityisen kova joukkue siirron hetkellä. Lumme toteaakin joukkueessa olleen rakennusvaiheen
päällä.
- Seuraavan vuoden aikana siellä vaihtui yli puolet jätkistä ja tuli paljon tällaisia "muualta pihalle heitettyjä"
pelaajia, jotka olivat kuitenkin ihan hyviä, mutta olleet väärissä joukkueissa tai väärissä rooleissa. Se oli
huippua aikaa! Pelireissuillakin oltiin yhdessä koko porukka, Lumme muistelee.
Canucks vahvistuikin pelaajakauppojen myötä. Runko pysyi samana kolme vuotta ja menestys parani koko ajan.
Vancouverin nousu johti aina Stanley Cup -finaaleihin keväällä 1994.
- Menestyvän joukkueen pitää olla monta kautta kasassa. Ei nykyäänkään NHL-joukkue menesty heti, vaikka sinne
lyötäisiin kovia pelimiehiä iso läjä kerralla.
- 1990-luvun puolivälissä Edmonton Oilers oli mennyt alaspäin, eikä Detroitin dominointi ollut vielä alkanut.
Silloin oli mahdollisuudet menestyä, jos ydinryhmä oli pysynyt kasassa pitkään, toteaa Sonja.
Lumme muistuttaa samalla, kuinka vaikeaa SM-liigassa on rakentaa joukkue.
- Jos joukkue pelaa hyvin, pari nuorta lähtee saman tien eri liigoihin. NHL:ssä seurat pystyvät pitämään pelaajista
kiinni, vaikka onkin palkkakatto ja osa joutuu siksi vaihtamaan seuraa. Suomesta pelaajia lähtee NHL:ään, Ruotsiin
ja Sveitsiin.
Kevään 1994 finaalit päättyivät lopulta New York Rangersin juhliin. Ottelusarja oli todella tasainen ja venyi aina
seitsemänteen otteluun.
- Pudotuspelit oli hienoa aikaa. Pääsimme reissaamaan aika paljon, kun tuli pelattua aika kaukana kotoa, kuten
Dallasissa, Torontossa ja New Yorkissa.
Lumme muistaa ikuisesti bussimatkat New Yorkissa.
- Paikalliset olivat kaduilla ja näyttelivät keskisormea, kun ajoimme poliisisaattuessa Manhattania pitkin. Olihan
se aika vaikuttavaa, kun 20 moottoripyöräpoliisia ajaa bussin ympärillä ja sivutiet on blokattu. Onkohan Tarja
Halonenkaan mennyt ikinä niin näyttävästi, naurahtaa Sonja.
- Stanley Cup oli lähellä. Sen takia pelataan, että voitetaan, mutta ei tässä ranteita ole ajateltu viillellä auki.
Sillä porukalla, mikä meillä kaudella 1993-94 oli, ollaan pidetty edelleen yhteyksiä. Sain loppuiäkseni loistavia
kavereita. Voittaminen olisi ollut hieno kruunu, mutta mennyttä ei voi muuttaa.
Seuraavalla kaudella NHL:ssä koitti työsulku ja pelaajat suuntasivat isona virtauksena Euroopan liigoihin pelaamaan.
Myös Lumme palasi pitkän tauon jälkeen Ilves-paitaan ja olikin koko liigan ylivoimainen puolustaja.
- Ilveksessä oli silloin asiat vähän sekaisin. Olin juuri tehnyt ison sopimuksen Vancouveriin ja se oli urani
kannalta tärkeää aikaa. Joutui siinä vähän miettimään, mihin menee pelaamaan.
Sonja sai ulkomailta monia tarjouksia, mutta lopulta päätös pelata Suomessa ja Ilveksessä tuli varsin helposti.
- Se oli oikea ratkaisu, vaikkakaan joukkueen menestys ei ollut parasta mahdollista, viittaa Lumme Ilveksen
liigahistorian synkimpiin aikoihin, kun seura joutui karsimaan liigapaikastaan keväällä 1995.
Lopulta NHL-kausi käynnistyi ja Sonja suuntasi takaisin läntiseen Kanadaan ja Vancouveriin. Seurassa vaihtui
kuitenkin omistus seuraavien vuosien aikana ja asiat alkoivat mennä väärään suuntaan. Lumme pakkasi laukkunsa ja
suuntasi kohti Yhdysvaltojen lounaisosaa. Uusi seura oli Phoenix Coyotes.
 Jyrki Lumme on pelannut vuosikymmenet jääkiekkoa, mutta kohensi kuntoaan juniorina hiihtolenkeillä.
Erilainen Phoenix, NHL-uran päätepiste Torontossa
Muutto kesäiseen Phoenixiin oli Sonjalle mieluisa kokemus. Tampere, Montreal ja Vancouver sai hieman erilaista
jatkoa, kun mentiin kaupunkiin, jossa kesän keskilämpötila on lähes 35 astetta.
- Ensimmäisen kauden aikana joutui totuttelemaan erilaiseen elämäntyyliin. Phoenix on mahtava paikka, kun siihen
tottuu.
- Kroppa sopeutui hyvin ilmastonmuutokseen, kun ei tarvinnut olla kuumimpia kuukausia siellä. Ilmastointi oli
joka paikassa ja se auttoi paljon. Nykyään Phoenix on pirun iso ja se sijaitsee laaksossa. Heti kun meni vähän
rinnettä ylös, pystyi näkemään saastepilven selvästi - sikäli se ei ollut herkkua.
Kaupungissa oli kova kiekkobuumi päällä, katsomot pullistelivat yleisöä ja peli kulki hyvin. Asiat alkoivat
kuitenkin luisua väärään suuntaan, kun Coyotes koki saman kohtalon kuin Canucks - omistaja vaihtui, eivätkä asiat
ainakaan parantuneet.
- Homma meni sekoiluksi. Markkinointi näytti unohtuvan ja katsomoissa alkoi olla tyhjiä paikkoja.
Parhaimmillaan joukkueessa oli viisi suomalaispelaajaa sekä joukkueen hieroja Jukka Nieminen. Lumme muistelee
kaupunkia myös sen eksotiikan takia.
- Kerran olimme Väänäsen Ossin luona ja istuimme porealtaassa, kun havahduin, että joku ötökkä liikkuu käteni
vieressä. Sehän oli iso skorpioni! Heitimme sen altaaseen, otimme haavilla talteen ja pistimme pakasterasiaan.
Seuraavana päivänä muistimme, että se rasia jäi pihalle. Menimme ja nostimme kannen, ja skorpioni oli edelleen
menotuulella. Ne eivät kuole millään, nauraa Sonja.
Myös muut eläimet tulivat tutuiksi.
- Tarantella on paha! Sellaisen kun näkee illalla, menee löysät housuun. Vaarattomia tosin nekin ovat, kunhan
ei mene härnäämään. Kalkkarokäärmeitä oli monien jätkien pihalla. Siellä oppi kurkkamaan kenkien sisään, ennen kuin
laittoi ne jalkaansa, Lumme muistelee.
Kolme kautta Phoenixissa riitti ja oli aika lähteä eteenpäin. Coyotesin asiat olivat sekaisin, joten Lumme siirtyi
omasta tahdostaan Dallasiin kaudelle 2001-02.
- Dallasin aika ei ollut ruusuilla tanssimista. Kaiken lisäksi tuli vielä se WTC-isku 11.9. Olin käynyt päivää
aiemmin katsomassa asuntoa ja tuolloin 11. päivänä piti mennä se ostamaan, mutta kun lentokoneet osuivat torneihin,
meni homma puihin. Vaimoni Minna jäi Tampereelle lastemme kanssa, joten oli aika väsynyttä olla yksin. Dallasin aika
meni siinä, eikä lähtenyt käyntiin missään vaiheessa. Onneksi se ei kestänyt kauaa, huokaa Sonja 15 ottelun
visiittiään Dallasissa.
Edessä oli jälleen uusi maisemanvaihdos. Tällä kertaa seuraksi tuli Toronto, jonka suurkaupunkialueella asuu lähes
kuusi miljoonaa ihmistä. Kaupunkia pidetään maailman kovimpana kiekkokaupunkina.
- Torontossa oli myös vaihtelevaa. Ensimmäisenä kautena hävittiin Carolinalle pudotuspeleissä ja ne etenivät finaaleihin.
Meillä oli silloin puolet joukkueesta loukkaantuneena ja alkoivat ukot loppua kesken.
Lumme huomasi välittömästi, mitä jääkiekko merkitsee kaupungin asukkaille.
- Jos ei peli kulje, niin se ei ole kivaa ja toisin päin - Torontossa nämä asiat vielä moninkertaistuvat. Mediaa on
paljon ja ihmiset seuraavat kiekkoa, joten siellä ei päässyt minnekään pakoon. Saa (Vesa) Toskalakin puhua jääkiekosta
aika paljon, kun teki sopimuksen sinne, sanoo Sonja ja kehuu samalla seuran tapaa hoitaa asiat viimeisten päälle.
Lumpeen viimeiseksi NHL-kaudeksi jäi 2002-03 ja mies päätti lopettaa aktiiviuransa siihen.
NHL-uran jälkeen Jyrki Lumme puki vielä kahtena kautena Ilves-paidan ylleen ja tuli auttamaan omaa joukkuettaan.
Jyrki ja Ilves
Sonja oli lähtenyt Ilveksen omistuspohjaan mukaan, kun Ilves-Hockey Oy perustettiin kesällä 2000.
- Risto Jalo oli silloin toimitusjohtajana ja houkutteli mukaan toimintaan. Ilveksen tarvitsi apua ja oli sopiva
hetki auttaa. Kun osakeyhtiö perustettiin, olin vielä viisi vuotta poissa Tampereelta, joten olin oikeastaan vain
kannattajajäsenenä.
Kun NHL-ura oli loppunut, vietti Lumpeen perhe elämäänsä Vancouverissa. Sonja kävi silloin tällöin pitämässä
kuntoaan yllä höntsyporukoiden kanssa.
- Se oli pientä puuhastelua ja ihan hauskaa hommaa. Äitini kuitenkin sairastui täällä ja paluu Suomeen tuli
ajankohtaiseksi. Samalla myös peliajatukset syntyivät. Ilves on aika iso asia minulle, ja oli kiva tulla pelaamaan
ja näkemään, missä SM-liigassa mennään.
Lumme harjoitteli NHL:n työsulkukaudella 2004-05 Vancouveriin jääneiden pelaajien kanssa. Muun muassa Mattias
Öhlund, Markus Näslund ja Trevor Linden olivat mukana treeneissä.
- Vaikka se olikin höntsyä, sitä huomasi, ettei tässä suurempaa hätää ole ja jos saa itsensä kuntoon, niin voisi
pärjätä vielä kaukalossa. Liigaa olin pelannut viimeksi 1994, joten ihan tarkkaa käsitystä ei ollut liigan tasosta,
vaikka sitä oli tultu seurattua.
Sonja pelasi vielä kahtena kautena Ilveksessä, ennen kuin päätti lopettaa uransa lopullisesti viime kauteen. Mies
kärsi Ilves-aikanaan loukkaantumisista, mutta oli siitä huolimatta alakerran johtaja, vaikka ei ollut pelannut kahteen
kokonaiseen kauteen peliäkään.
- Peliura on nyt tässä. Olisihan sen pitänyt olla jo monta vuotta sitten, nauraa Lumme.
- Kun on terveen kirjoissa, se on tärkeintä.
Nyt Lumme viettää ansaittua happitaukoaan, vaikka onkin lupautunut auttamaan Ilvestä urheilupuolen asioissa.
Kokopäiväistä työtä hän ei kuitenkaan halua.
- En halua sitoa itseäni mihinkään 24/7. Resurssien mukaan autan kautta linjan, jos minusta on apua, mutta turha
minun on budjetteja alkaa väsätä. Urheilupuolella annan apua.
Yksi paikka, missä Sonja tulee olemaan mukana, on keväällä perustettu Liiga-akatemia, jonka tarkoituksena on koulia
junioreista liigapelaajia Ilveksen käyttöön. Akatemian piiriin kuuluvat Ilveksen A- ja B-juniorit.
- Akatemia lähti kunnolla käyntiin kauden alussa. Käyn poikien kanssa jäällä ja olen siinä mukana. Se on haastavaa
hommaa, kun osa on armeijassa ja osa opiskelee. Pitää suunnitella, mikä on parasta pojille. Tässä on paljon potentiaalia,
mutta työtä on tehtävä paljon ja joidenkin vielä enemmän.
Lumme myöntää, että akatemia pääsee kunnolla vauhtiin siinä vaiheessa, kun on selvää, ketkä pelaavat liigan, A:n ja
B:n mukana.
- Yritän olla kaikissa palavereissa mahdollisimman aktiivisesti mukana. Se on tärkeää organisaation ja poikien
itsensä kannalta, että homma saadaan kunnolla pyörimään.
Sonja on aktiivisesti mukana myös Ilveksen alumniklubissa, joka on tarkoitettu entisille Ilveksen pelaajille. Klubi
kantaa nimeä Ilves-Niilot seuran perustajan Niilo Tammisalon mukaan.
- Ilves-Niilojen päällimmäinen ajatus on saada kaikki entiset ilvesläiset yhteen. Yritämme saada porukkaa kiinni
puskaradion kautta. Toivottavasti pystymme touhuamaan tällä porukalla muun muassa kaikkea hyväntekeväisyyteen
liittyvää.
- Tavoitteena olisi saada vanhoja ilveksiä kotipeleihin ja järjestää aktiviteetteja, kuten golf-tapahtumia kesällä.
Klubiin pääsee entinen pelaaja, joka on edustanut Ilvestä joko SM-sarjassa tai -liigassa edes yhden ottelun verran.
Tällaisia henkilöitä on noin 500.
- Osa ei ole enää valitettavasti hengissä, osa on ulkomaalaisia, iso osa pelaa edelleen ja lopettaneitakin on niin
iso läjä, että kaikkien yhteystietojen saamisessa on aikamoista urakkaa, Lumme sanoo.
Lumpeen lisäksi Timo Peltomaa on ollut aktiivinen henkilö klubin toiminnassa.
- Myös monet muut ilvekset, kuten Erkan Nasib ja Hakasen Manku, ovat olleet mukana. Tinkellä on kuitenkin se
pelaajalista itsellään ja hän on aktiivisesti lähestynyt porukkaa. Hyvää palautetta olemme saaneet ja toivottavasti
jäsenmäärä kasvaa.
|
Ajankohtaista 
