Juupen jorinat II
7.2.2007 / Juha Pajuoja

Oikeus vai velvollisuus?

Urheilun rintamalla viime aikoina eniten otsikoissa olleet asiat ovat erittäin kaukana siitä ajatusmaailmasta sekä ideologiasta, mitä urheilun pitäisi edustaa.

Tapaus 1
Dopingkäry toistamiseen saman hiihtäjän kohdalla on helppo todeta todelliseksi typeryydeksi. Se, että lähtee alun perinkin hämärälle polulle, kertoo ihmisestä jo paljon. Se, että tekee sen toistamiseen, vaikka tietää seuraukset, on käsittämätöntä. Se, että sen jälkeen höpötetään oikeuksista kuin jenkkileffoissa, joissa sarjamurhaaja päästetään vapaalle, koska pidätetyn oikeuksia ei kerrottu oikealla sanamuodolla, on suorastaan hävettävää. Näyte tutkittu väärin, urheilijan liituraita asianajaja ei saanut olla vieressä. Väärinkäsitys, väärinkäsitys. Korvauksia hiihtäjälle.

Tapaus 2
Huumehässäkkä jälleen kerran käynnissä saman kiekkoilijan kohdalla. Musta ja valkoinen, Ruotsi ja Suomi, Ilves ja Tappara, huumeet ja urheilu. Näitä asioita ei ikinä voi yhdistää toisiinsa. Huumeet ovat myös dopingia urheilussa, mutta mitä tekee ADT? Urheilija ei ilmeisesti ole kärähtänyt aineiden käytöstä suoraan testissä, mutta on myöntänyt käyttäneensä koviakin huumeita.
Silti silitellään päätä ja todetaan ko. urheilijan oikeuksia rikotun, koska langetettiin pelikielto, vaikka ei ollut täyttä varmuutta syyllisyydestä. Urheilijoiden oikeusturvalautakunta kumosi pelikiellot. Täytyyhän urheilijan saada urheilla, jotta saa euroja harrastukseensa. Muuten vain kaveri istuu kesken kiivaimman pelikauden pari kuukautta linnassa. Väärinkäsitys, väärinkäsitys. Korvauksia pelaajalle.

HALOO! Jonkun on uskallettava nousta esiin ja lyötävä nyrkkiä pöytään! Olisipa eräs kaljupäinen presidentti vielä virassa. Hän uskaltaisi sanoa ja toimia.

Huudellaan vain yksilön oikeuksista, mutta ei ymmärretä urheilijan velvollisuuksia. Tämä kuvaa hyvin muuttunutta kasvatusmallia Suomenmaalla. Ensin opetetaan oikeudet ja sitten joku saattaa mainita sivulauseessa velvollisuuksista, mitkä kuuluvat kyseiseen työhön, opiskeluun tms.

Huippu-urheilijaa pitää esikuvanaan satoja, ellei peräti tuhansia urheilevia nuoria riippuen urheilulajista. Silloin pitää ymmärtää ne velvollisuudet, mitä esikuvana toimiminen edellyttää. Sitä samaa edellyttävät ne yritystahot, jotka toimintaan satsaavat suuria tukimääriä. Lajiliittojen on uskallettava toimia välittömästi ja kovalla kädellä urheilijoiden sekoiluihin. Vain sitä kautta saadaan viestiä kentälle, että selkärankaa löytyy. Jääkiekon SM-liigaa on kritisoitu hätiköinnistä ja yksilön oikeuksia rikkovasta pelikiellosta. Jopa lajin sisältä on kuulunut kritiikkiä sekä mm. jääkiekon suosituin nettipalsta Jatkoaika.com on haukkunut päätöksen. Hätäily, yksilön oikeudet…

Tämä ei ole jeesustelua, mutta nyt on kiire saada urheilemisen moraali kohdalleen. Ennen urheilijat erottuivat muista alkoholinkäytön ja tupakoinnin käytön suhteen. Nykyäänkin erottuvat, tosin päinvastaisesti. Parempi se, että urheillaan ja ryypätään kuin vain ryypätään, sanoi Tahko Pihkala aikanaan. Se taisikin olla jo silloin huolestuneen urheiluihmisen hätäsanoma tulevaisuudesta.

Nyt sanoisin, että parempi panostaa jompaankumpaan.

Virheitä tekee jokainen, se suotakoon. Silloin on otettava hattu päästä ja muistettava seuraava: ”Suomees on sellaanen tapa, että miäs saa tehrä mitä vaan, mutta kärsii seuraamukset myäs kun miäs.”- Pohjalainen sanonta Nöyryyttä, rehellisyyttä sekä johtajuutta kaivaten

J. Pajuoja
juha.pajuoja(at)ilves.com