www.ilves.com
 
   
KOLUMNIT

Juupen jorinat I
22.10.2007 / Juha Pajuoja

On se vaan kummallista. Perin kummallista.

Ammattilaisurheilu. Hieno sana, ammattilainen. Urheilussa tuon tittelin saa kynällä, mikä on melkoisen harvinaista nykyisessä ammattikentässä. Nuori jääkiekkoilija tekee sopimuksen ja hän on saman tien ammattilainen. Metsään mennään ja syvälle tämän termin käytössä urheilussa.

Kuka puuseppä tai putkimies kutsuu itseään ammattilaiseksi, ennen kuin on näyttänyt asian käytännössä? Nuoret pelaajat eivät aina ymmärrä, että työkokemus omasta alasta on välttämätön, jotta omaa riittävän kokemuspohjan ja tietotaidon, että voi kutsua itseään alansa ammattilaiseksi.

Ennen lähdettiin rapakon taakse ammattilaiseksi. Ja lähdettiin vanhemmalla iällä ja kokemuksella. Silloin voitiin puhua ammattilaiseksi lähdöstä. Nykyisin kisällinäyte jää tekemättä koti-Suomessa ja täydennetään ”opinnot” mm. farmisarjoissa Pohjois-Amerikassa. Se on sääli.

Monta hyvää pelaajaa joutuu lähtemään ammattilaiseksi liian aikaisin. Urheilija on usein parhaimmillaan 23-28 vuoden iässä. Nyt nuoret kiekkoilijat varataan 18-vuotiaina. Ja NHL-seuralla on kaksi vuotta aikaa tehdä sopimus varatun pelaajan kanssa tai varaus raukeaa, jolloin pelaaja on vapaa valitsemaan seuransa.

Raha. Se sokaisee kaikki. Kun parikymppiselle kollille tarjotaan kolmen vuoden sopimusta ja 850 000 $, josta saat allekirjoitusbonuksena vaikka 200 000 $ heti tilillesi, niin hulluksi kutsutaan, jos et siihen tartu. Sanotaan, että muista vaikka ”case Teemu Riihijärvi”. Mies ei lähtenyt eikä saanut enää uutta mahdollisuutta lähteä. Haloo! Tuo tapahtuma oli viime vuosituhannen puolella. Hänet varattiin 1995 numerolla 12.

Jos haetaan erilaisella reitillä ammattilaiseksi NHL:ään siirtyneitä pelaajia, niin kannattaa katsoa mm. Petteri Nummelin, Ville Peltonen, Toni Lydman, Niklas Bäckström jne. He lähtivät kokeneempana ja valmiimpana. SM-liiga tarvitsee näitä nuoria tähtiä pidempään. Jääkiekko kaipaa aina uusia esikuvia, johon lapset voivat samaistua pihakentillä. Perttu Lindgren ja Tuukka Rask ovat molemmat monen pienen pojan esikuvana tamperelaisissa Ilves-perheissä. Nyt molemmat pelaavat ammattilaisina farmisarjassa Pohjois-Amerikassa. Hyvällä palkalla varmasti. Hienoa heille, sillä molemmat ovat poikkeuksellisen taitavia urheilijoita.

Mutta eivät he mitään ammattilaisia ole. Kisällityö on kesken. Ja siinä hyvä mittari on aikuisten maailmanmestaruuskilpailut. Jos mahdut Suomen maajoukkueeseen silloin olet kisällinäytteesi antanut. Aikainen lähtö ei ole poikien vika. Se kuvastaa hyvin nykyajan kärsimättömyyttä ja jatkuvan muutoksen trendiä. Poikia on ikävä, sillä huipputaitoa on helpompi opettaa pelimiehen aluille, kun he näkevät sen ensin omin silmin käytännössä.

o o o

Liigaa on pelattu neljännes ja joukkueet alkavat löytää oman paikkansa sarjataulukossa. Enää ei isoja muutoksia tapahdu. On hyvin harvinaista, että ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoilta 1-6 pudotaan sijoille 11-14 tai toisinpäin.

Kun katsotaan positiivisia yllätyksiä, niin ehdottomasti suurin on Pelicans. Hannu Aravirta teki rohkean ja todella hatunnoston arvoisen teon lähtiessään epämääräiseltä näyttävän Pelicansin valmentajaksi kaksi vuotta sitten. Harvoin näin kokenut ja voittanut valmentaja uskaltaa ottaa vastaavan haasteen vastaan. Nyt Pelsu pelaa melkein samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna ja Aran vaikutukset konkretisoituvat jäällä.

Tämä on hyvä esimerkki monelle vapaana olevalle valmentajalle. Uskalla lähteä rakentamaan pienemmän seuran pelaajista voittavaa joukkuetta. Puku päälle harvemmin ja haalarit useammin. Seurallakin riittää kärsivällisyys odottaa menestystä pidempään. Aravirta valmentaa kolmatta kautta Lahdessa - tosin ensimmäinen oli vain kevään pituinen.

Tämä on todennäköisesti hänen viimeinen kautensa siellä, sillä päävalmentajan elinkaari on kolme vuotta samassa seurassa putkeen. Se on ideaali tilanne myös valmentajalle. Ensimmäinen kausi menee niillä pelaajilla, joita on jo sopimuksessa ja muutamilla toivehankinnoilla. Seuraavalle kaudelle voit vaihtaa niitä pelaajia, jotka eivät sovellu pelitapaasi ja vahvistaa vielä maltilla. Kolmas kausi ja silloin nähdään todella, mitä kukin valmentaja on miehiään. Pelaajat tietävät jo toimintatavat, pelisysteemit ja roolit joukkueen sisällä.

Kun vain seurajohtajilla riittäisi maltti, ja annettaisiin valmentajien tehdä työtään kolme vuotta putkeen. Liian nopeasti alistutaan median ja yleisön paineissa vaihtamaan päävalmentajaa. Lyhytnäköiset vaihdot eivät seuran tilannetta juurikaan muuta. Jonkun on aina oltava sarjan viimeisenä ja jopa viimeistä edeltävänä.

Sarjataulukko on mittari sinä päivänä, mutta seurajohtajien pitää olla kuin Ferrarin insinöörien. Nopeusmittari kertoo nopeuden, mutta kierroslukumittaria silti seurattava enemmän. Joukkueen kierroslukumittarina on taistelu, harjoittelun määrä ja laatu päivittäin mitattuna. Uutta moottoria ei voi punaisella hehkuttaa alusta alkaen ja sama pätee uuden joukkueen valmentamisessa.

Matti Alatalo ja Jari Härkälä tarvitsevat aikaa moottoriensa virityksiin. Liian aikaisin aletaan vaatimaan mahdottomia. Malttia hyvät ihmiset. Sisäänajovaihe on pakollinen, ja mitä maltillisemmin kierroksia joudutaan repimään alussa, niin sitä pidempään ihmiset kestävät virittämistä. SM-liiga on toki kilpaurheilua ensimmäisestä sarjapelistä lähtien, mutta ammattivalmentajat valmentavat päivittäin protasolla ilman, että heitä painostetaan mediassa tai lakanoilla tms.

Myös seurajohtajien pitää pystyä pitämään lähtökohdat ja suunnitelmat mielessään ja olla samalla viivalla kun vaikeudet alkavat. Jokainen menestynyt joukkue on kokenut kriisiaikoja kauden aikana. Häviöitä ja kriisejä pitää olla, jotta tiedetään, miten niistä selvitään.

Tätä kirjoittaessa on Ilves voittanut neljä viimeistä peliään ja viimeisestä kahdeksasta pelistä saanut pisteitä. Pisteputket luovat joukkueeseen tekemisen rauhaa, mutta myös voittamisen vimmaa. Ilves on tällä hetkellä vauhdissa, jolla mennään kuuden joukkoon varmasti ja jopa taistellaan paikasta neljän joukossa.

Maalivahtipelin onnistuminen erinomaisesti lähes joka pelissä antaa hyvät lähtökohdat peleihin lähdettäessä. Erikoistilannepelaamisen onnistuminen on se tärkein ase, kun pelejä aletaan ratkaista. Erikoismiehiä löytyy tällä hetkellä joka lähtöön. Olin mukana kun Sakke Pietilä sai edellisen kerran porukan lentoon - silloin oli jopa mestaruus lähellä. Ei kurkotella kuita, mutta joukkueen rakenne ja toiminta mahdollistaa tällä hetkellä jopa hieman rohkeampaakin ajatuslentoa…

Peli on parasta edelleen paikan päällä. Ja viimeinen kotivoitto paikalliskilpailijasta saa varmasti kaikki paikalla olleet Ilvesfanit allekirjoittamaan ao. ajatelman.

Ihmiset unohtavat mitä olet tehnyt,
mitä olet sanonut.
Mutta he eivät unohda niitä tunteita,
joita olet heissä herättänyt.


Pakkasia odotellen
J. Pajuoja


meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm