Onpa hikinen ilta Saipan seurassa, miettii yhden ottelun pelikieltonsa sovittanut Teemu Jääskeläinen. Helpolla eivät liioin päässeet kakkosvalmentaja Petteri Hirvonen (takana vas.) ja huoltaja Lasse Laukkanen.
Ennen kaukalorytinän alkua Sami Torkki palkittiin 400 SM-liigaottelusta. Muistopalkinnon ojensivat Ilves-Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouni Jääskeläinen ja toimitusjohtaja Esa Honkalehto.
Vanha sotaratsu ratkaisi pelin Ilvekselle. Vesa Viitakoski tuulettaa aiheesta.
Vesa Viitakoski iski Ilveksen molemmat pelimaalit ynnä vielä rankkarikisan ratkaisseen osuman. Kuvassa Viitakoski mielipaikallaan, sutimassa kiekkoja sisään maalin nurkalla.
Sinne liruu. Vesa Viitakoski oli ainoa rankkaristi, joka onnistui maalinteossa.
Viitakoski saalisti nyt kauden ensimmäiset tehopisteet. Viime kaudella hänen saldonsa oli 17+12=29.
Kultapotta. Ilveksen Toni Koivisto pitää päässään Veikkauksen kultaistakypärää merkkinä joukkueen pisteoörssin johdista. Koivistolla on neljästä ottelusta 3+3=6.
Maila taipuu, mutta miksi? SaiPan Joonas Rönnberg ei provosoitunut, vaikka Sami Torkki esitti aika suorasukaisia provokaatioita ylivoimapelissä lappeenrantalaismaalin edessä.
Pelikunnossa. Turo Järvinen pelasi energisen liigadebyytin Ilveksessä. Viimeisessä harjoitusmatsissa tullut silmävamma on jo parantunut niin, että pelaaminen luonnistuu.
Liikettä kentällä, piiskasi kapteeni Raimo Helminen omiaan. Suomenkieliset komennot kaikuivat ohi vieressä nojailevan Mike Bishain.
Mv. Tero Leinosen iltapuhde oli jälleen laadukas. Taistelevinta Leinosta nähtiin rangaistulaukauskisassa, kun mies nappasi Alex Nikiforukin vedon pyöräyttämällä patjansa ympäri.
Riemua vaihtoaitiossa. Tavallisesti niin cool Ilveksen huoltaja J-P Jansson äityi lähes hurmokselliseen juhlintaan onnistuneen rankkarikisan jälkeen.