Tähän Sami Torkin tuuletukseen ja päätuomari Reijo Ringbomin käsimerkkiin päättyi
jännittävä ja myös tasokas Ilveksen ja Kärppien kohtaaminen lauantaina Hakametsässä.
Kotijoukkue otti lopulta kaksi sarjapistettä, kun Torkki päätti rankkarikisan komeaan
rannelaukaukseen ohi mv. Tuomas Tarkin.
Ottelun ratkaisija hörppi energiajuomaa tyytyväisenä pelin jälkeen, onhan
oululaisjoukkue ollut Ilvekselle perin vaikea vastus. "Kolme pistettäkin oli tarjolla,
mutta näin kävi tänään."
Ilman huippuvireisen mv. Pasi Häkkisen torjuntoja Ilves olisi saattanut jäädä tyystin
pisteittä. Rankkarikisassa Häkkinen torjui Kärppien koko ykköstrion ratkaisuyritykset.
Avauserässä Ilves oli hallitseva osapuoli. Eräs illan hienoimmista
yksilösuorituksista nähtiin juuri ennen kotijoukkueen avausmaalia, kun kultakypärä Toni
Koivisto pyöritteli Kärppä-pakki Jukka Laamasen täysin solmuun oululaismaalin takana.
Koivisto lähetti (kuvassa) tarkan syötön Mike Bishaille, joka leipoi kiekon verkkoon
etukulmasta.
Maali oli kanadalaiselle kahdeksas liigassa. Bishain tehopisteet ovat nyt 27. 8+18=26.
Kuvassa riemuitseva Pasi Määttänen ohjasi Ilveksen toisen maalin Sami Torkin syötöstä.
Toisen erän loppuhetkillä syntynyt Ilveksen kolmas osuma oli Cameron Mannin - ja myös
Kärppä-vahti Tuomas Tarkin - ansiota. Maalin jälkeen nähtiin Mannin tavaramerkki, leveä
hymy onnistumisen johdosta.
Jälleen energisesti pelanneen Marko Anttilan taklauspeli oli komeaa katseltavaa.
Anttila jakoi lukuisia puhtaita pommeja, kuvassa tööttäyksen kohteeksi on joutunut Tommi
Paakkolanvaara.
Nuori puolustaja Jarkko Näppilä pelasi ensimmäisen kokonaisen liigaottelunsa
vähintään tyydyttävästi. Kuvassa Kärppien tsekkihyökkääjä Ondrej Kratena pysähtyy
Näppilän käsittelyssä kuin Hämeenkadulla päin lyhtypylvästä hoiperrellut varhaisen
uudenvuoden juhlija.
Ennen illan matsia vietettiin pieni juhlahetki, kun Mikko Peltola palkittiin 600
SM-liigaottelun johdosta. Seremoniassa olivat mukana SM-liigan hallituksen puheenjohtaja
Timo Rajala (kesk.) sekä Ilveksen urheilupäällikkö Juha Hautamaa.