www.ilves.com
 
   
RAPORTTI

Jokerit näytti maalinteon malliaJokerit vs Ilves
25.9.2007 / Toni Hyytinen

Odotettua heikommin kautensa aloittanut Jokerit kävi tiistai-iltana kohentelemassa asemiaan pieneen alamäkeen joutuneen Ilveksen kustannuksella. Kohtuullisen tasaisessa kamppailussa Jokereiden viimeistelytaito oli omaa luokkaansa ja sen myötä vierailijoiden voittonumerot repesivät lopulta pelitapahtumiin verrattuna turhankin suuriksi. 1-6 -kotitappiossa tupsukorvien kurittajana kunnostautuivat erityisesti 1+3 tehot keränneet Ville Leino ja Tim Stapleton.

Rita saa maalihanat auki

Avauserä ei tänäänkään järin korkeatasoista kiekkoilua katsojille tarjonnut. Puolet erän tehokkaasta peliajasta kuluivat erikoistilanteiden merkeissä, mutta kummankaan joukkueen ylivoimapeli ei ottanut toimiakseen.

Laadukkaat maalitilanteet jäivät ensimmäisessä erässä vähiin. Mikko Peltolan rangaistuksen aikana Ilveksen huonot purkukiekot tarjosivat vierailijoille mahdollisuuksia. Niistä paras avautui Marko Kauppiselle, joka ei kuitenkaan saanut riittävän nopeasti kiekkoa haltuunsa ja näin tilanne ajautui liian pieneen kulmaan.

Hetkeä myöhemmin Jokeri-pakki kompuroi hyökkäyssiniviivalla ja Toni Koivistolle avautui tilaisuus läpiajoon. Koivisto ei saanut kuitenkaan kiekkoa ensin mukaansa ja Pasi Määttäsen avustuksen jälkeen Ilveksen kultakypärä pyyhki vielä lumet kumilaatan päältä yrittäessään tarjoilla pelivälinettä takaisin Mätskylle.

Jokerit ei avauserässä ihmeitä esittänyt, mutta valitettavasti myöskään kotijoukkueen keskittyminen ei ollut paras mahdollinen. Kiekko tuntui polttavan tupsukorvien lavassa ja pieniä huolimattomuuksia tapahtui läpi erän. Pieni nukahdus johti myös aivan erän lopussa vierasjoukkueen avausmaalin syntymiseen. Tim Stapleton sai hyvän syötön oikeaan laitaan ja tarjoili pienen spurtin jälkeen limpun maalin edustalle. Paikalla oli Ilves-pakin kintereiltään karistanut Jani Rita, jonka laukaus livahti epäonnistumisesta huolimatta Pasi Häkkisen längistä sisään. Tällä Ridan kauden avausosumalla Jokerit vei avauserän nimiinsä maalein 1-0.

Vaihtovirhe erän alkuun

Toisen erän ykköshahmona hääri Jokereiden huippumaalivahti. Jussi Markkanen torjui viileästi kaikki kotijoukkueen lähentelyt ja oli kaiken lisäksi tärkeänä hyökkäyksen käynnistäjänä erän alkuun tulleessa 2-0 -osumassa. Ilveksen paha vaihtovirhe antoi vierailijoille eväät ylivoimahyökkäykseen ja Markkasen nopea syöttö sellaisen myös avasi. Pasi Häkkinen pelasti vielä ensimmäisen tilanteen, mutta irtokiekosta Tony Virta sai aivan rauhassa sijoittaa kumilaatan häkkiin.

Kim Hirschovitsin huitomisjäähyn myötä Ilvekselle tarjoutui mahdollisuus nopeaan kuittiin ja isännät onnistuivatkin luomaan yhden vahvan myllytyksen ylivoimapelinsä aikana. Toni Koivistolle avautui puolityhjä maali eteen, mutta pikakiiturin ruuti oli tänään märkää.

Erän toisella puoliskolla Ilves heilutti pitkään tahtipuikkoa halliten selvästi pelitapahtumia. Valitettavasti monessa lupaavannäköisessä tilanteessa se viimeinen ja ratkaiseva syöttö ei osunut kohdalleen. Lopusta piti huolen Markkanen, joka ei tarjonnut tippaakaan siimaa kotijoukkueelle.

Erän viimeiset minuutit pelattiin vaihteeksi toisessa päässä kenttää ja etenkin Hirschovitsin johtama Jokereiden ykkösketju oli tupsukorville paha pideltävä. Kuumeista Tero Leinosta tänään tuurannut Pasi Häkkinen oli kuitenkin Markkasen tapaan hyvässä torjuntavireessä ja näin kolmanteen erään lähdettiin narripaitojen 2-0 -johtoasemassa.

Jokereilla tehot kohdallaan

Kolmanteen erään Ilves lähti päättäväisesti hakemaan hyvää nousua ja alku näyttikin lupaavalta. Sami Heleniuksen rangaistuksen aikana kavennusmaali roikkui ilmassa, mutta Toni Koiviston tolppaa lähemmäksi petolauma ei päässyt.

Ottelu näytti jo ratkeavan ajassa 47.00, kun Tim Stapleton pyssytti vaarattoman näköisestä hyökkäyksestä limpun etuylänurkkaan ja siirsi joukkueensa jo kolmen maalin karkumatkalle. Ilves teki kuitenkin vielä yhden kiriyrityksen erän puolivälin jälkeen. Isäntien kuparinen rikkoutui, kun Eric Wernerin löysä heitto siniviivalta upposi Jussi Markkasen selän taakse. Tästä osumasta suurimman kunnian ansaitsee Turo Järvinen, joka teki tilanteessa loistavan maskin Markkasen nenän alle.

Reilua minuuttia myöhemmin saatiin viimeinen sinetti ottelulle. Vesa Viitakoski pelattiin ensin puolittaiseen läpiajoon, mutta Markkanen oli jälleen mies paikallaan. Jokerit kontrasi välittömästi toiseen päähän ja hyökkäys päättyi Ville Leinon lämäämään 4-1 -osumaan. Täydellinen maski oli tässäkin maalissa suuri syy maalinumeroiden muuttumiseen.

Ilveksen puolustusasenne lopahti neljännen takaiskun jälkeen ja Jokerit pääsi vielä ottelun lopussa kaunistelemaan loppunumeroita. Tommi Santala lämäsi ensin Pasi Häkkisen avustuksella 5-1 ja loppunumerot 6-1 viimeisteli komean kuvion päätteeksi Marko Kauppinen.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Avauserässä kumpikaan joukkue ei esittänyt hienouksia, mutta Jokerit onnistui aivan erän lopussa iskemään tärkeän avausmaalin.
Toisessa erässä Ilveksellä oli omat etsikkoaikansa. Viimeinen silaus jäi kuitenkin puuttumaan ja Jokerit vei erän jälleen yhdellä onnistumisella nimiinsä.
Päätöserässä Ilves haki hyvällä sykkeellä kiriä, mutta vierailijoiden tappavan tehokas viimeistely oli lopulta liikaa. Narripaidat tekivät osumia juuri silloin kun tarvittiin ja lopussa voittonumerot repesivät peräti 6-1:een.

OTTELUN RATKAISUT:
Ilves ei saanut tänään missään vaiheessa "momentumia" itselleen. Jokerit pääsi johtoasemassa kyttäilemään Ilveksen virheitä eikä petolauman pakollinen hyökkäyspeliin panostaminen tuottanut oikeilla hetkillä tulosta. Yhtenä ottelun ratkaisuna voidaan pitää myös Jokereiden äärimmäisen tehokasta viimeistelyä.

ILVEKSEN PARHAAT:
Todellisia onnistujia ei Ilveksestä tänään löytynyt.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
- Ilves on epäonnistunut viimeisissä otteluissa saamaan kunnon latausta ottelun alkuun
- Viimeinen silaus jäi hyökkäyspäässä puuttumaan sekä ratkaisevista syötöistä että laukauksista
- Hyvät ensimmäiset ottelut alkavat olla muisto vain, sillä alla on nyt jo kolme peräkkäistä heikohkoa peliesitystä

ERIKOISTA:
Jokerit on tuskin koskaan aikaisemmin vetänyt Hakametsään ainoastaan 3613 silmäparia.

SEURAAVA OTTELU:
Ilveksen kivikova viikko jatkuu torstaina kotiottelulla Kärppiä vastaan.

ILVES - JOKERIT 1 - 6 (0-1, 0-1, 1-4)
I erä
Maalit
19.37 Jani Rita 0-1 (Tim Stapleton, Mikko Kalteva)
Jäähyt
00.13 Raimo Helminen - koukkaaminen 2 min
06.05 Marko Kauppinen - estäminen 2 min
10.33 Mikko Peltola - kiinnipitäminen 2 min
14.21 Samuli Jalkanen - polvitaklaus 2 min
16.48 Marko Kauppinen - kiinnipitäminen 2 min
II erä
Maalit
22.02 Tony Virta 0-2 (Jani Rita, Kim Hirschovits)
Jäähyt
23.04 Kim Hirschovits - huitominen 2 min
24.11 Miikka Männikkö - liian monta pelaajaa jäällä 2 min
32.52 Clarke Wilm - kyynärpäätaklaus 2 min
III erä
Maalit
47.00 Tim Stapleton 0-3 TV (Ville Leino)
53.00 Eric Werner 1-3 (Mike Bishai)
54.21 Ville Leino 1-4 (Tony Virta, Clarke Wilm)
58.44 Tommi Santala 1-5 (Ville Leino, Tim Stapleton)
59.02 Marko Kauppinen 1-6 (Tim Stapleton, Ville Leino)
Jäähyt
42.11 Sami Helenius - estäminen 2 min
45.52 Kim Hirschovits - huitominen 2 min
46.46 Sami Torkki - estäminen 2 min
49.00 Arto Koivisto - korkea maila 2 min
54.21 Turo Järvinen - käytösrangaistus 10 min
Maalivahdit
Pasi Häkkinen, Ilves 6+15+4=25 torjuntaa
Jussi Markkanen, Jokerit 9+6+8=23 torjuntaa
Jäähyt
Ilves 4 x 2 min ja 1 x 10 min
Jokerit 8 x 2 min
Tuomarit
Tuomo Sorakangas (Pasi Nieminen - Jouni Saukkonen)
Yleisöä
4584
Palkitut
Kolme tähteä: Tim Stapleton, Jokerit
Kaksi tähteä: Jani Rita, Jokerit
Yksi tähti: Ville Leino, Jokerit
Ottelun Vakuuttaja: Tim Stapleton, Jokerit
Ilveksen kentälliset
Koivisto-Bishai-Määttänen , Kuukka-Werner
Torkki-Peltola-Männikkö, Tukio-Kantee
Viitakoski-Helminen-Sandell, Jääskeläinen-Niemi
Järvinen-Mattila-Anttila (Korhonen), Lehtivuori ,
Häkkinen (Pätsi)

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm