www.ilves.com
 
   
RAPORTTI

Tappara katkaisi voittoputken Tappara vs Ilves
30.10.2007 / Toni Hyytinen

Ilveksen hienot putket katkesivat kauden kolmannessa paikallistaistossa. Erinomaisesti läpi ottelun puolustanut Tappara jätti Ilveksen hyökkäyspelin aseettomaksi ja katkaisi 2-0 -voitollaan tupsukorvien kuuden ottelun mittaisen voittoputken. Samalla päättyi myös Sakari Pietilän paikallisotteluiden tappioton sarja. Kirvesrinnat ratkaisivat illan kamppailun toisen erän alussa viimeistelemällä 45 sekunnin sisään ottelun ainoiksi jääneet osumat.

Ei maaleja avauserään

Avauserässä ei tamperelaisyleisölle kovinkaan tasokasta kiekkoilua tarjottu. Ilves hallitsi ottelun ensimmäisiä minuutteja, mutta Mikko Peltolan ottaman jäähyn myötä tupsukorvien lupaava alku katosi.

Alivoiman aikana petolaumalla oli tosin yksi erinomainen mahdollisuus tekaista ottelun avausmaali. Tapparan jättösyöttö oman siniviivan kohdalla epäonnistui ja Marko Anttila pääsi tämän seurauksena nokikkain Mika Lehdon kanssa. Kiekko karkasi kuitenkin harmittavasti Ilves-kolossin lavasta ja näin ratkaisuyritys jäi heppoiseksi.

Tapparan erän paras maalipaikka syntyi kahdeksannella peliminuutilla. Ilves-puolustus nukahti hetkeksi unohtaen Niko Niemisen täysin vapaaksi maalin eteen. Niemisen yhden kosketuksen jatko karkasi kuitenkin selvästi maalin ohitse.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia ylittää keskialue kontrolloidusti. Ainoa todellinen tekopaikka nähtiin 15 minuutin kohdalla, jolloin Marko Anttila petasi Sami Torkille avopaikan. Viime otteluissa hyvin osuneen Torkin ruuti oli kuitenkin nyt märkää, sillä laukaus suuntautui päin Mika Lehdon rintapanssaria.

Vaisuhkon ensimmäisen erän jälkeen valotaululla loistivat pyöreät 0-0 -maalilukemat.

Salmelan roikku kohahduttaa

Toisen erän alkuun Ilves sai pikatahtiin shokkihoitoa. Ensin Tappara värkkäsi vaarattoman näköisestä hyökkäyksestä ottelun avausmaalin. Kiekko jäi Steve Savianon ohitusyrityksen jälkeen pyörimään Eric Wernerin jalkoihin. Tilanteen haistoi kokenut kettu Janne Ojanen, joka nappasi limpun ja sijoitti sen takaylänurkkaan.

Hetkeä myöhemmin kirvesrinnat iskivät toistamiseen ja tällä kertaa vielä yllättävämmällä tavalla. Anssi Salmela lähetti omalta puolustusalueelta korkean roikkukiekon, joka ilvesläisten järkytykseksi lipsahti Tero Leinosen selän taakse. Leinonen oli tilanteessa lähes maaliviivalla, mikä mahdollisti pomppukiekon uppoamisen. Pienellä vastaantulolla tämä mahdollisuus olisi poistunut.

Kahden kylmän suihkun jälkeen tupsukorvien peli oli sekaisin ja Tappara hallitsi seuraavat minuutit selvästi pelitapahtumia. Kirvesrinnoilla oli kaikki eväät kolmen maalin karkumatkalle, mutta lisätakaiskuja petolauma ei enää näinä vaikeina hetkinä kokenut.

Kotiyleisö odotteli toiseen erään jonkinlaista kiriä, mutta sellaista ei missään vaiheessa nähty. Tappara piti pakettinsa tiiviinä ja kun tupsukorvien ylivoimapelikin takkusi, olivat luodut maalitilanteet vähissä.

36 minuutin kohdalla Ilves juhli jo hetken kavennusmaalia. Videotarkistus paljasti kuitenkin Joonas Lehtivuoren ohjauksen kimmonneen ylärimasta vain maaliviivalle. Tärkeä avausosuma jäi näin vain roikkumaan ilmaan ja Ilves joutui lähtemään kahden maalin takaa-ajoasemasta kolmanteen erään.

Lehdon nolla pitää

Puolitoista viikkoa sitten Ilves onnistui paikallisottelussa nousemaan päätöserässä kahden maalin takaa voittoon, mutta samanlaista temppua ei tällä kertaa nähty. Ilves sai luotua kolmannessa erässä hyvää painetta Tapparan alueelle, mutta kunnon tekopaikkoihin pääseminen oli edelleen tuskaista. Kirvesrinnat onnistuivat tänään pitämään vastustajansa pyörimässä vain kulmissa, josta maaleja harvemmin tehdään.

Marko Anttila oli tänään ainoa Ilves-hyökkääjä, jonka pitelemisessä Tapparalla oli vaikeuksia. Anttila harhautti 53 peliminuutin kohdalla komeasti Tappara-pakin kahville, mutta Mika Lehdon ohittaminen ei onnistunut vieläkään.

Tappara taisteli kovan paineen alla pelin loppuun saakka ja sai kuin saikin palkinnon raatamisestaan. Puoli minuuttia ennen päätössummeria Mike Bishailla oli vielä loistava paikka tuoda jännitystä viimeisille sekunneille, mutta illan hahmo Mika Lehto venyi upeaan pelastukseen. Ilves ei onnistunut tänään rikkomaan kuparistaan ja näin Tappara nappasi kauden ensimmäisen paikallisvoittonsa maalein 2-0.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Avauserässä Hakametsän yleisölle ei hienouksia tarjoiltu. Toisessa erässä Tappara takoi alle kahdessa minuutissa 0-2 -lukemat taululle. Osumista jälkimmäinen oli todellinen imurointi, kun Anssi Salmelan omalta alueelta lähettämä roikkukiekko yllätti Tero Leinosen. Loppuajan Ilves puski päätään lähes virheettömästi pelanneeseen Tappara-puolustukseen. Paikallisvoittoa nälkäisenä hakeneet kirvesrinnat ottivat lopulta ansaitun 2-0 -voiton.

OTTELUN RATKAISUT:
Ottelun ratkaisuja olivat toisen erän alkuun tulleet kaksi salamamaalia ja Tapparan lähes virheetön puolustuspeli.

ILVEKSEN PARHAAT:
Marko Anttila on ollut jatkuvasti kotiotteluissa Ilveksen paras pelaaja eikä tämä ilta tehnyt poikkeusta. Anttila oli ainoa vaikeuksia Tappara-puolustukselle aiheuttanut pelaaja ja kolossi olikin luomassa suurinta osaa petolauman harvoista maalipaikoista.
Toinen loistokauttaan jatkava pelaaja on Joonas Lehtivuori, joka oli tänäänkin suvereenisti Ilveksen pakiston liideri. Lehtivuori pelaa paineen alla todella jäätävästi ja syöttöjen sekä käännösten jättäminen viime hetkeen luo säännöllisesti tilanteita hyökkäyspäähän.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
- Ilveksen hyökkäyspeli ei ole tainnut koko kaudella näyttää yhtä aseettomalta kuin tänään
- Tero Leinosen paha nukahdus sattui ikävään paikkaan, vaikka petolauman kauden ykköskassari muutoin hyvin pelasikin
- Se suurin nälkä on tupsukorvien pelistä viime kierroksilla puuttunut. Pieneenkään asennevammaan ei ole varaa varsinkaan kahdessa seuraavassa pelissä, joissa vastustajina on kaksi häntäpään joukkuetta.

ERIKOISTA:
Illan erikoisin tapahtuma oli eittämättä Anssi Salmelan omasta päästä roikulla viimeistelemä 2-0 -osuma.

SEURAAVA OTTELU:
Torstaina Ilves kohta SaiPan Lappeenrannassa, josta tupsukorvilla on perinteisesti ollut vaikeuksia hakea sarjapisteitä.

ILVES - TAPPARA 0-2 (0-0, 0-2, 0-0)
I erä
Maalit
Erä maaliton
Jäähyt
5.12 Mikko Peltola - poikittainen maila 2 min
10.46 Turo Järvinen - koukkaaminen 2 min
II erä
Maalit
20.44 Janne Ojanen 0-1 VoM (Steve Saviano, Andre Benoit)
21.29 Anssi Salmela 0-2 (Jori Lehterä)
Jäähyt
27.25 Jarkko Pyymäki - väkivaltaisuus 2 min
27.25 Raimo Helminen - väkivaltaisuus 2 min
27.25 Miko Malkamäki - estäminen 2 min
29.05 Mikko Peltola - kampitus 2 min
31.47 Teemu Aalto - estäminen 2 min
34.24 Jussi Halme - koukkaaminen 2 min
38.53 Mikko Peltola - väkivaltaisuus 2 min
III erä
Maalit
Erä maaliton
Jäähyt
44.50 Kevin Kantee - kampitus 2 min
47.31 Miko Malkamäki - kampitus 2 min
Maalivahdit
Tero Leinonen, Ilves, 8+7+9=24 torjuntaa
Mika Lehto, Tappara 9+11+6=26 torjuntaa
Jäähyt
Ilves 6 x 2 min
Tappara 5 x 2 min
Tuomarit
Jyri Rönn (Pasi Nieminen - Jouni Saukkonen)
Yleisöä
7448
Palkitut
Kolme tähteä: Mika Lehto, Tappara
Kaksi tähteä: Anssi Salmela, Tappara
Yksi tähti: Janne Ojanen, Tappara
Ottelun Vakuuttaja: Mika Lehto, Tappara
Ilveksen kentälliset
Anttila-Torkki-Järvinen, Tukio-Kantee
Viitakoski-Helminen-Sandell, Jääskeläinen-Niemi
Koivisto-Bishai-Männikkö, Kuukka-Werner
Määttänen-Peltola-Korhonen, Lehtivuori
Leinonen (Häkkinen)

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm