www.ilves.com
 
   
UUTISET

A-nuoret ”roudarimeiningillä” ensimmäiseen pudotuspelivoittoon
8.3.2008 / Riku Teiskonlahti

Ilveksen A-nuoret nappasivat kolmannessa puolivälierässä ensimmäisen voittonsa ja kavensivat ottelusarjan HPK:ta vastaan lukemiin 2-1. Kolmannen pelin vierasvoitto tuli lukemin 3-7.

Ilves oli pelissä vahva etenkin erien alussa. Avauserä vanheni vain 56 sekuntia, kun Ville Laine vei Ilveksen johtoon Toni Rajalan syötöstä. Kerhon Antti Kauppila tasoitti vajaat 40 sekuntia myöhemmin, mutta jo ajassa 2.36 Juuso Rajala vei Ilveksen uudelleen johtoon.

Toisen erä ehti toiselle minuutille asti, kunnes ajassa 21.17 Jarkko Leppänen vei Ilveksen kahden maalin johtoon. Kerhon Juho Hyvärinen kavensi viiden minuutin jälkeen, mutta Joonas Rask teki maalin maukkaaseen paikkaan vain kolme sekuntia ennen erän loppumista. Näin ollen Ilves pääsi päätöserään kahden maalin johdossa.

Viimeisen erän avausminuutin maalista vastasi sentterin tontilta laitaan siirretty Jaakko Pellinen, jonka maali ajassa 40.17 vei Ilveksen jo kolmen maalin johtoon. Vauhtiin päästyään Pellinen tehtaili päätöserässä hattutempun. Kerholta kolmannessa erässä onnistui Matti Tiilikainen.

Edellisen ottelun jälkeen Ilves-valmentaja Sami Hirvonen kaipasi suoraviivaisuutta. Tänään nähty esitys tyydytti luotsia.

- Meillä oli tänään roudarimeininkiä. Se oli tämän voiton avain.

Maalille palannut Mikko Pätsi sai Hirvoselta kehut. Lisäksi Pellisen siirto laitaan tuotti hyvän tuloksen.

- Pellinen pääsi laidassa paremmin hyökkäyspeliin ja iski kolme hienoa pussia.

Neljäs pudotuspeli pelataan Hakametsässä huomenna sunnuntaina. Ottelu alkaa jo kello 13.00.

- Huomisesta pelistä tulee varmasti tiukka henkien taisto, mutta uskon voittoon ja sarjan jatkumiseen tiistaina. Uskon, että lyhyt palautumisaika voi pelata meidän pussiimme, sillä pelasimme ehkä hieman HPK:ta leveämmällä materiaalilla.

Välieräpaikan ovat jo varmistaneet KalPa ja Ässät. KalPa voitti suoraan kolmessa ottelussa Tapparan, Ässät hoiteli kolmessa ottelussa Bluesin.

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm