Nuoret Ilves-vahdit vireessä valtameren takana
15.10.2007 / Mikko Rainio
Ilveksestä viime kauden jälkeen Pohjois-Amerikkaan suunnanneet nuoret maalivahdit ovat aloittaneet kautensa vakuuttavasti nykyisissä sarjoissaan. Etenkin WHL:n Seattle Thunderbirdsissä pelaava Riku Helenius uhkuu huikeaa torjuntavirettä.
Tampa Bay Lightningin kanssa NHL-sopimuksen kesällä tehnyt Helenius, 19, on kivikovan junioriliiga WHL:n tämän hetken kuumin maalivahti. Viidessä pelaamassaan ottelussa yhteensä vain 8 maalia päästäneen Rikun torjuntaprosentti (93,8) ja päästettyjen maalien keskiarvo (1,58) ovat koko liigan parhaat. Ilves-kasvatin tilillä on neljä voittoa.
NHL-seura Boston Bruinsin palkkalistoilla oleva Tuukka Rask, 20, on pelannut kaksi ottelua AHL:n Providencessa ja torjunut molemmissa joukkueelleen voiton. Tuukka pysäytti Providencen kauden avauspelissä 27 laukausta 28:sta ja johdatti joukkueensa 2-1 -voittoon Manchester Monarchsista. Kauden toisessa kamppailussaan SaPKon kasvatti joutui antautumaan kolmesti, mutta Rochester Americans kaatui lukemin 4-3.
WHL:n Lethbridge Hurricanesissa torjuva Juha Metsola, 18, on saanut pelivuoron viidessä ottelussa, joista nuorukaisen tilille on kertynyt kaksi voittoa. Metsolan päästettyjen maalien keskiarvo (2,65) ja torjuntaprosentti (88,5) ovat paremmat kuin joukkueen toisella veskarilla, Michael Maniagolla, joka on päässyt tolppien väliin kuudessa kamppailussa.
|