Bluesia Hakametsän perjantai-illassa
30.10.2008 / Mikko
Rainio
Loistavia kotiotteluita tänä syksynä
pelannut Ilves saa perjantaina Hakametsässä
vastaansa Espoon Bluesin, joka on aloittanut kautensa
odotetun vahvasti. Sinipaidat ovat esittäneet
voitokkaita otteita kotoisen SM-liigan lisäksi
myös kansainvälisissä kehissä.
Tupsukorvien kova kotikunto joutuukin perjantai-iltana
tiukkaan testiin, jonka selvittäminen voitokkaasti
olisi sekä Ilveksen kannattajille että
pelaajille itselleen tervetullut todistus joukkueen
iskukyvystä.
Asetelmat
Ilves teki tiistaina jo kolmannen tuloksettoman
vierailunsa Lappeenrantaan tänä syksynä.
Kelvollinen peliesityskään ei juuri
lohduta, kun vieraspistetili näyttää
edelleen pyöreää nollaa. Reissun
positiivisimmaksi anniksi voisikin ironisesti
laskea sen, että se oli ainakin runkosarjan
osalta Ilveksen viimeinen vieraspeli SaiPaa vastaan
tällä kaudella. Joukkueen katseet on
kuitenkin käännetty jo tiukasti perjantain
haastavaan Blues-mittelöön, josta olisi
ehdottomasti saatava pisteitä.
Blues voitti kauden yhdestätoista ensimmäisestä
ottelustaan peräti kahdeksan, mutta viime
viikkoina joukkue on hieman ailahdellut otteissaan.
Kuudesta edellisestä SM-liigapelistään
sinipaidat ovat voittaneet kaksi ja hävinneet
kaksi varsinaisella peliajalla. Kotiottelut HPK:ta
ja KalPaa vastaan ratkesivat vasta jatkoajalla
- ensin mainittu vierasvoittoon ja jälkimmäinen
espoolaisjuhliin. Ailahteluun on helppo löytää
syyt Bluesin vaativasta otteluohjelmasta europeleineen
ja joukkuetta piinaavasta loukkaantumissumasta.
Ilves ja Blues ovat kohdanneet tällä
kaudella jo kertaalleen. Hieman yli kuukausi sitten
käydyssä kamppailussa tupsukorvat yltyivät
yhteen kauden toistaiseksi parhaista esityksistään
ja painoivat vieraansa erittäin ahtaalle,
mutta tuloksena oli silti kirvelevä maalin
tappio. Joukkueet lähtivät 2-2 -tasatilanteessa
päätöserään, jota Ilves
hallitsi täysin suvereenisti pitkät
tovit, kunnes Blues iski erän ainoan painostuksensa
päätteeksi voittomaalin ylivoimalla
vain kolmisen minuuttia ennen päätössummerin
pärähdystä.
Kuumat pelaajat
Useiden runkopelaajiensa loukkaantumisista kärsineen
Bluesin kultakypärä on Lukosta keväällä
kaapattu laitahyökkääjä Petri
Lammassaari, jolla on kasassa 9 maalia ja 3 syöttöpinnaa
17 ottelusta. Lammassaari ja Sami Ryhänen
ovat viime kierroksilla muodostaneet Blues-hyökkäyksen
toimivimman tutkaparin. Suomalaistunut ruotsalaissentteri
Stefan Öhman on pelannut vain 12 ottelua,
mutta tehoillut niissä pisteen per peli.
Sinipaitojen tehokkain puolustaja on ollut Dale
Clarke, joka on kuitenkin joutunut huilaamaan
muutaman ottelun joukkueen käyttämän
ulkomaalaispelaajien kierrätyssysteemin takia.
Hyökkääjä Ben Eavesin loukkaannuttua
Bluesin pelaavan ulkomaalaiskolmikon muodostavat
Clarke, laituri Ryan Keller ja maalivahti Bernd
Brückler, joka on joukkueensa takalinjojen
ehdoton avainpelaaja. Puolustustehtävissä
on onnistunut erinomaisesti myös laituri
Erkki Rajamäki, jonka jäällä
ollessa vastustajat eivät ole vielä
kertaakaan tehneet maalia tasaviisikoin.
Ilveksessä tryout-sopimuksella kiekkoileva
kokenut sentteri Jani Keinänen tunnetaan
tarkasti puolustussuuntaan pelaavana ketjunjohtajana,
mutta mies on viime kierroksilla onnistunut mukavasti
myös hyökkäyspäässä.
Pitkään sivussa ollut suoraviivainen
hyökkääjä Sami Torkki on esittänyt
yllättävänkin hyvää peliä
saman tien sairaslistalta kokoonpanoon palattuaan.
Hyökkäyksen kärkipelaajaksi hankittu
Geoff Platt on väläytellyt vaarallisuuttaan
ja alkaa takuulla heilutella säännöllisesti
maaliverkkoa, kunhan saa vielä paremmin pelituntumasta
kiinni.
Tupsukorvien maalia kauden jokaisessa ottelussa
vartioinut Hannu Toivonen on viime aikojen tappiopeleissäkin
ollut mies paikallaan ja pitänyt monesti
joukkuetta pystyssä sen vaikeimpina hetkinä.
Takalinjojen muita onnistujia ovat olleet edelleen
huikeaa syysvirettä uhkuva Markus Seikola
ja varmaa työtä illasta toiseen tekevä
Arto Tukio, jotka molemmat ovat plusmiinus-tilastossa
tukevasti plussan puolella. Kohuhankinta Matt
Nickerson on täyttänyt oman ruutunsa
mallikkaasti ja saanut valmennusjohdolta paljon
luottoa.
Arvio
Blues on erittäin kova joukkue, joka lähtee
Ilveksen hyvästä kotisaldosta huolimatta
perjantai-illan kamppailuun hienoisena ennakkosuosikkina.
Pystyäkseen kamppailemaan voitosta Ilveksen
on saatava päälle viime lauantaina HIFK:ta
vastaan nähty intensiteetti ja liike, joilla
Bluesinkin puolustus saadaan sekaisin. Tupsukorvien
paras ase, kaksinkamppailuvoima, täytyy saada
valjastettua hyötykäyttöön
aktiivisuuden ja oikea-aikaisuuden kautta.
Vaikka Ilveksen tulee pelata perjantaina mahdollisimman
kovaa ja taklata paljon, on turhia jäähyjä
kuitenkin vältettävä, sillä
Blues pystyy ratkomaan pelejä ylivoimalla,
vaikka olisi tasaviisikoin alakynnessä. Tästä
saatiin kirvelevä osoitus joukkueiden edellisessä
kohtaamisessa. Ilveksen omakin ylivoima on viime
aikoina jauhanut tulosta melko tehokkaasti, ja
sen toimiminen olisi tärkeää myös
sinipaitoja vastaan.
Tupsukorvien isokokoiselta ja fyysiseltä
hyökkäyskalustolta toivoisi selvästi
nähtyä enemmän röyhkeyttä
ja suoraviivaisuutta maalin edustalla. Bluesia
ei kaadeta kaartelemalla, vaan toimittamalla pikkumustaa
verkolle ja hakkaamalla irtokiekot sisään. |