www.ilves.com
 
   
RAPORTTI

Blues vs IlvesTyönteko palkittiin lopussa
31.10.2008 / Toni Hyytinen

Bluesia vastaan harvoin noustaan kahden maalin takaa voittoon, mutta taisteleva petolauma onnistui tässä tempussa perjantai-illan liigakamppailussa. Ilves joutui tekemään hurjan määrän töitä yhden maalin eteen, mutta ottelun lopussa onni hymyili viimein kotijoukkueelle. Tupsukorvat iskivät maalin sekä toisen että kolmannen erän loppuun ja kuittasivat niillä Bluesin kaksi aikaisempaa, helposti syntynyttä osumaa. Lopullisesti kotiyleisön vei hurmokseen Masi Marjamäki jatkoajalla viimeistelemällään 3-2 -voittomaalilla.

Miettinen yllättää vanhanaikaisella

Ilves sai kylmän suihkun välittömästi ottelun alkuun. Peli ehti vanheta ainoastaan minuutin verran kun Bluesin Camillo Miettinen yllätti helponnäköisesti vanhanaikaisella Hannu Toivosen.

Kotijoukkue otti nopean takaiskumaalin jälkeen isännän otteen pelistä. Petolauma painoi limpun tauotta hyökkäyspäähän ja tekopaikkojakin syntyi.

Lauri Tukonen pääsi viiden minuutin kohdalla vasemmasta laidasta puolittaiseen läpiajoon, kun Bluesin puolustaja kompuroi kriittisellä hetkellä. Tukosen ratkaisuyritys suuntautui suoraan päin Bernd Brucklerin rintapanssaria ja näin tasoitus jäi syntymättä.

Hetkeä myöhemmin Ilves karkasi 2-1 -ylivoimahyökkäykseen. Turo Järvisen syöttö tuli kuitenkin polvenkorkuisena kohti Marko Anttilaa ja tilanne kuivui kokoon. Seuraavassa 2-1 -hyökkäyksessä syöttö napsahti kohdalleen, mutta Masi Marjamäki ohjasi kumilaatan avopaikasta maalin ohi.

Bruckler sylki avauserässä paljon kiekkoja eteensä, mutta tupsukorvat eivät olleet riittävän teräviä irtokiekoissa, jotka eivät toisaalta pomppineetkaan isäntien kannalta suotuisasti. Erän viimeisellä viidellä minuutilla Blues paransi peliään ja sai itsekin ajoittain painettua pelin hyökkäyspäätyyn. Kokonaisuutena avauserä oli selvää Ilveksen hallintaa, mutta tästä huolimatta Miettisen nopea avausmaali riitti espoolaisille erävoittoon.

Plattin kavennus herättää toiveet

Toisessa erässä Blues nousi hallitsemaan pelitapahtumia. Suurena syynä tähän olivat Ilveksen ottamat viisi kaksiminuuttista. Ilves pelasi siis käytännössä lähes puolet erästä alivoimalla. Erän alussa Hannu Toivonen esitti yhden upean kopin. Camillo Miettinen tarjoili loistosyötön maalin nurkalta, mutta Jari Tolsa joutui toteamaan Toivosen kobrakäden kaapanneen limpun räpyläänsä.

Erän puolivälissä Ilves pelasi erinomaista alivoimaa ja oli pariin otteeseen lähellä jopa alivoimamaalia. Petolauma karkasi muun muassa 3-1 -ylivoimahyökkäykseen. Turo Järvisen laukaus oli hyvä, mutta vielä parempi oli Bernd Brucklerin räpylätorjunta.

Bluesin ylivoima tuotti viimein tulosta ajassa 32.01, kun Dale Clarken voimaton laukaus livahti yllättävästi hieman unessa tilanteessa olleen Hannu Toivosen längistä sisään.

Ilves tappoi tämän jälkeen vielä kaksi alivoimaa ja iski erän loppuun todella tärkeän kavennusmaalin. Masi Marjamäki passasi kiekon maalin takaa ja Geoff Plattin suoraan syötöstä lähtenyt laukaus painui Brucklerin selän taakse. Kotijoukkueen oli huomattavasti mukavampi lähteä erätauolle 1-2 kuin 0-2 -tilanteessa.

Ottelun loppuhetket petolauman juhlaa

Kolmannessa erässä Ilves antoi odotetusti kovaa painetta Bluesin kiekolliseen pelaajan ja pyrki luomaan päätykiekkojen kautta tilanteita. Erän ensimmäisellä puoliskolla isännät saivatkin hyvää painetta hyökkäyspäätyyn. Laukaisupaikkoja syntyi lähinnä siniviivaan ja liian usein tupsukorvien kuti kilpistyi ensimmäiseen espoolaiseen.

Erän puolivälissä Miikka Männikkö sai onnistuneen pitkän avauksen myötä harvinaisen paljon tilaa hyökkäysalueella. Männikkö harhautti hienosti ainoan jäljellä olleen Blues-pakin jäihin, mutta suti kotiyleisön pettymykseksi tämän jälkeen vain lumet kiekon päältä.

Erän toisella puoliskolla Blues pelasi erittäin vahvasti ja piti kiekkoa pitkät tovit Ilveksen kannalta väärässä päässä kenttää. Kotijoukkueen peli näytti aseettomalta ja espoolaiset vaikuttivat etenevän vääjäämättä kohti yhden maalin rutiinivoittoa.

Erkki Rajamäki otti täysin turhan keskialueen rangaistuksen, kun peliaikaa oli minuutti jäljellä. Tämä tarjosi Ilvekselle tilaisuuden tasoitukseen eivätkä tupsukorvet mahdollisuutta hukanneet. Markus Seikolan lämäri ohjautui matkalla Lauri Tukosen mailan kautta verkkoon ja räjäytti kotiyleisön vapautuneeseen tuuletukseen.

Jatkoajalla Ilves hyökkäsi alusta alkaen joukkueista vaarallisemmin ja kolmen minuutin kohdalla Hakametsä räjähti toistamiseen. Masi Marjamäki lakaisi Arto Tukion lämäristä seuranneen reboundin häkkiin ja näin Ilves saalisti Bluesista komean 3-2 -taisteluvoiton.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Camillo Miettinen kuritti Ilvestä heti ottelun alussa Hannu Toivosen piikkiin menneellä vanhanaikaisella. Tämän jälkeen petolauma otti väkevän otteen pelistä, mutta hukkasi tukun hyviä tekopaikkoja. Blues nappasi näin 1-0 -erävoiton.
Toisessa erässä Ilves joutui jäähyvaikeuksiin ja Blues nousi hallitsemaan peliä. Dale Clarken ylivoimamaali oli paha takaisku isännille, mutta kotiyleisön toiveita herätti Geoff Plattin erän lopussa iskemä kavennusosuma.
Ilves aloitti kolmannen erän hyvin, mutta Blues paransi erän edetessä peliään ja näytti marssivan kohti niukkaa vierasvoittoa. Erkki Rajamäen rangaistus koitui lopulta espoolaisten kohtaloksi, sillä Lauri Tukonen ohjasi Markus Seikolan lyöntilaukauksen verkkoon vain 27 sekuntia ennen päätössummeria. Jatkoajalla ottelun ratkaisijaksi nousi Masi Marjamäki, joka napautti reboundin Bernd Brucklerin selän taakse.

OTTELUN RATKAISUT:
Blues on tunnettu joukkueena, joka blokkaa SM-liigajoukkueista eniten vastustajan laukauksia. Tänäänkin espoolaiset tuntuivat olevan koko ajan siniviivalta lähteneiden kutien tiellä. Ottelun viimeisillä hetkillä Markus Seikolan tykitys löysi viimein tiensä maalille saakka ja tämän seurauksena syntynyt tasoitusmaali käänsi lopulta ympäripyöreän kamppailun kotijoukkueen eduksi.

ILVEKSEN PARHAAT:
Ilveksen parhaiksi nostetaan tällä kertaa poikkeuksellisesti kaksi miestä tehoja keränneiden pelaajien ulkopuolelta. Jarkko Kauvosaarelle komennus sentterin tontilta laiturin paikalle tuntui tehneen hyvää. Kauvo teki tänään hienoja ratkaisuja hyökkäyspäässä ja pelasi kauden parhaan ottelunsa.
Kaukalossa ei tänään juuri taitureita nähty, mutta duunareita sitäkin enemmän. Illan työn sankariksi nostan Turo Järvisen, jonka taistelu etenkin alivoimien aikana oli komeaa katsottavaa.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Nousu kahden maalin takaa voittoon johtoasemaansa erinomaisesti puolustavaa Bluesia vastaan
+ Alivoimatilanteet pelattiin loistavasti, vaikka vastustaja yhden puolivahingossa syntyneen ylivoimamaalin tekikin
- Kaksi lahjaa maalivahdilta on yleensä aivan liikaa Bluesia vastaan

SEURAAVA OTTELU:
Ennen maajoukkuetauon alkua Ilves kohtaa vielä huomenna lauantaina SM-liigan jumbona majailevan TPS:n Turussa.

ILVES - BLUES 3-2 (0-1,1-1,1-0,1-0)
I erä
Maalit
01.04 Camilo Miettinen 0-1 (Jari Tolsa)
Rangaistukset
04.25 Toni Kähkönen - estäminen 2 min
08.47 Sami Sandell - kampitus 2 min
15.11 Matti Uusivirta - kampitus 2 min
II erä
Maalit
32.01 Dale Clarke 0-2 YV (Stefan Öhman, Ryan Keller)
39.07 Geoff Platt 1-2 (Masi Marjamäki, Lauri Tukonen)
Rangaistukset
20.28 Pasi Määttänen - koukkaaminen 2 min
25.58 Patrik Lostedt - estäminen 2 min
28.30 Matt Nickerson - estäminen 2 min
31.32 Masi Marjamäki - liian monta pelaajaa jäällä 2 min
33.08 Markus Seikola - koukkaaminen 2 min
35.55 Lauri Tukonen - pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon 2 min
III erä
Maalit
48.18 Markus Seikola 5-0 YV (Joonas Lehtivuori, Miikka Männikkö)
59.33 Lauri Tukonen 2-2 YV IM (Markus Seikola, Geoff Platt)
Rangaistukset
45.43 Mikael Kurki - kampitus 2 min
50.25 Pasi Määttänen - huitominen 2 min
59.01 Erkki Rajamäki - kampitus 2 min
Jatkoaika
Maalit
62.53 Masi Marjamäki 3-2 (Arto Tukio, Miikka Männikkö)
Rangaistukset
Ei rangaistuksia
Maalivahdit
Hannu Toivonen, Ilves, 5+8+10+2=25 torjuntaa
Bernd Bruckler, Blues 6+9+10+2=27 torjuntaa
Jäähyt
Ilves 7 x 2 min
Blues 5 x 2 min
Erotuomarit
Antti Boman - Jari Levonen (Sami Laaksonen - Pasi Nieminen)
Yleisöä
5002
Palkitut
Kolme tähteä: Masi Marjamäki, Ilves
Kaksi tähteä: Lauri Tukonen, Ilves
Yksi tähti: Rami Alanko, Blues
Ilveksen kentälliset
Marjamäki - Platt - Tukonen, Tukio - Milam
Kauvosaari - Määttänen - Männikkö, Kantee - Seikola
Järvinen - Keinänen - Anttila, Lehtivuori - Nickerson
Korhonen - Torkki - Uusivirta (Roppo), Näppilä
Toivonen (Pätsi)

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm