Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Blues vieraaksi kotiavaukseen

 

 

 

Ilves avasi kautensa torstaina hyvästä taistelusta huolimatta tappiolla Jokereille. ylivoimapelaaminen oli hyvässä kuosissa, ja jatkossakin on lupa odottaa tehoja. Pitkään ei avaustappiota ehditä murehtia, sillä jo lauantaina on vuorossa kotiavaus, johon Ilves saa vastaansa vahvistuneen Espoon Bluesin. Blues aloitti kautensa niukalla 2-1 voitolla Heikki Mälkiän luotsaamasta HIFK:sta. Voittomaalin Bluesille teki vain hieman reilu minuutti ennen loppua Jiri Zelenka.


Bluesin viime kausi oli suuri pettymys. Jääminen pudotuspelien ulkopuolelle ei pitäisi olla käytettyjen rahavarojen perusteella mahdollista. Kovaa satsauslinjaa on edelleen jatkettu, eikä omistaja Jussi Salonojan pussi pohjaa näy vielä pitkään aikaan. Vaihtuvuus Bluesissa on ollut suurta. Peräti 15 viime kaudella Espoossa pelannutta vaihtoi maisemaa ja tilalle hankittiin 12 uutta pelimiestä.

Alkaneella kaudella Bluesin maalinsuuta vartioi kokenut kehäkettu, maailmanmestari Jarmo Myllys. Jamo tuo Bluesin maalille kaivattua tasaisuutta, johon Tapparaan siirtynyt Tom Draper ei viime kaudella pystynyt. Myllyksen meriittilista on komeaa luettavaa, mutta Jamo haluaa silti osoittaa suomalaiselle kiekkoyleisölle olevansa edelleen maan huippumaalivahteja. Puolustuksen uusia nimiä ovat tsekki Lukas Zib, Hämeenlinnasta hankittu Jani Virtanen sekä Mestistä Forssassa viimeksi pelannut Matti Kuusisto. Pahin menetys puolustuksessa oli Peter Aholan lähtö Ruotsin Elitserienin Södertäljeen. Blues-puolustus on liigan keskitasoa. Jiri Vykoukal on loukkaantumisesta toivuttuaan selkeä alakerran liideri, jonka perässä nuoret Arto Laatikainen, Niklas Hedberg ja Juha Gustafsson ovat osoittaneet myös lupaavia otteita. Erityisesti maajoukkuedebyyttinsä viime viikolla tehneeltä Niklas Hedbergiltä voidaan odottaa vahvaa panosta etenkin kiekollisessa pelissä.

Hyökkäyspään mielenkiintoisin nimi on Jan Caloun. Ongelmapelaajaksi leimattu Caloun on herännyt uuteen kevääseen Bluesin ykköskentässä, jossa taitava tsekki saa rinnalleen Valeri Krykovin ja IFK:sta hankitun Markku Hurmeen. Harjoitusotteluissa ketju on näyttänyt pelottavan hyviä otteita, ja siitä voidaankin ennustaa yhtä liigan tehokkaimmista kokonaisuuksista. Jokereihin lähteneen Frank Banhamin, takaisin Ruotsiin muuttaneen Johan Davidsonin, Lahteen suunnanneen kaksikon Koivunen-Jääskeläinen, sekä loistavaksi voimahyökkääjäksi osoittautuneen Shayne Toporowskin kaltaisia menetyksiä ei ole helppo korvata, mutta ainakin kesän harjoituspelien perusteella Blues on onnistunut kohtuullisen hyvin. Calounin lisäksi Blues hankki kaksi muutakin tsekki-hyökkääjää. Avausvoiton Bluesille ratkaisseilta Jiri Zelenkalta ja Filip Turekilta odotetaan huomattavasti enemmän kuin viime kaudella flopanneilta Jiri Burgerilta ja Zdenek Sedlakilta. Muita hyökkäyspään hankintoja ovat Tapparassa hopeaa saavuttanut Tero Lehterä, Turusta tullut Teemu Elomo sekä Lukosta hankittu Ilves-kasvatti Janne Seva.
Ilves selvisi kesän ilman pahoja loukkaantumisia. Juuri ennen liigan alkua rouva Fortuna käänsi kuitenkin takapuolensa ja kaksi puolustuksen runkohahmoa, Tomi Pettinen ja Arto Tukio ovat arviolta kuukauden poissa joukkueen vahvuudesta. Pettinen parantelee murtunutta nilkkaa ja Tukio maajoukkuekomennuksella loukkaamaansa silmää.

Ilves aloitti kautensa torstaina kohtaamalla Jokerit Helsingissä. Hyvästä taistelusta huolimatta tupsukorville kirjattiin avaustappio lukemin 4-7. Seitsemän päästettyä maalia on pelissä kuin pelissä aivan liikaa. Tulevissa peleissä on löydettävä viimekautinen viisikkopuolustaminen, jotta pisteitä alkaa tulla. Puolustuksen kärsiessä luottomiesten loukkaantumisista on hyökkääjien pakko ottaa yhä suurempi vastuu myös puolustuspelaamisesta. Ylivoimapelin toimiminen oli avauspelin suurin positiivinen asia. Kolme tehtyä ylivoimamaalia on pelissä kuin pelissä hyvä saldo. Kauden aikana lukuisia pelejä tullaan ratkaisemaan nimenomaan erikoistilanteissa, joissa Ilveksellä on hyvää erikoisosaamista useamman pelaajan toimesta. Vesa Viitakoski ja Raimo Helminen osoittivat viimekautisen vireen olevan tallessa. Viitakoski viimeisteli kaksi ylivoimamaalia Helmisen saadessa kumpaankin maaliin syöttöpisteet. Myös nelosketjun sentterin J-P Pajulan liigauran toinen maali oli torstain iloisia asioita.
Blues-peliin Ilves lähtee täysin samalla ryhmällä kuin avaukseen. Ketjumuutoksia tuskin yhden pelin jälkeen tehdään. Maalivahtivalinta on sen sijaan mielenkiintoinen, seitsemän maalia taakseen laskenut Mika Pietilä ei ole varma valinta Bluesia vastaan. Uusia loukkaantumisia Jokerit-pelissä ei sattunut, ainoastaan pitkäaikaispotilaat Tukio ja Pettinen ovat lauantaina pois vahvuudesta. Helmisen viisikko löysi tehonsa Helsingissä jo ylivoimalla, ja nelosketjukin pystyi maalintekoon. Myös Tommi Miettisen johtamalta kakkosketjulta pitää löytyjä lauantaina tehoja, jotta Blues kaatuu.

Seuraa heitä!

Jarmo Myllys, Blues. Ruotsin vuosien jälkeen kotoiseen SM-Liigaan paluun tehnyt Jamo vakuutti harjoituspeleissä. Kokenut ja luotettava veräjänvartija. Vahvat näytöt annettu, haluaa kuitenkin todistaa suomalaiselle kiekkoyleisölle olevansa edelleen huippuveskari. Yleisömagneetti.

Janne Seva, Blues. Raumalta Espooseen uralleen uutta vauhtia hakemaan lähtenyt kookas sentteri. Taitava, todella vahva, hyvä aloittaja. Valmentaja Timo Tuomen haluama hankinta, Seva oli Tuomen luottomiehiä jo Raumalla. Jos välttyy loukkaantumisilta, on valmis nousemaan liigan sentterieliittiin.

Jan Kobezda, Ilves. Kirjoittamaton kortti. Testissä Ilveksessä syyskuun ajan, jonka jälkeen tehdään päätös jatkosta. Edelleen toipilas, liigavauhti ainakin toistaiseksi hakusessa. Mahdollisuudet nousta tärkeäksi pelaajaksi loukkaantumisista kärsivässä Ilves-puolustuksessa.

Antti Hilden, Ilves. Räväkkä nelosketjun laituri. Pelasi itsensä Ilves-fanien sydämiin viime kevään pudotuspeleissä taistelevalla pelityylillään. Myös kiekko alkanut pysyä vauhdissa mukana. Muodostaa JP Pajulan ja Riku Rahikaisen kanssa yhden liigan parhaista nelosketjuista. Todella tärkeä mies Ilvekselle jo nyt, vielä tärkeämpi tulevaisuudessa. Ilveksen harjoituspelien pistepörssin kärkinimi.

Taistelupari, Raimo Helminen vs. Valeri Krykov Kummankin joukkueen tehot lepäävät paljolti ykkösnyrkkiensä varassa. Valeri Krykovin johtama Bluesin ykkönen esitti hurjaa virettä jo Tampere-Cupissa, eikä ole mitään syytä odottaa tehojen katoavan. Jo liiga-avauksessa ketjun kaikille jäsenille merkittiin tehopiste. Ketjun kaikki kolme jäsentä pystyvät sekä rakentamaan peliä että päättämään hyökkäyksiä.

Ilveksen ykkönen on joukkueelleen elintärkeä. Mika Niemisen ja Vesa Viitakosken kanssa Raipe muodostaa yhden liigan parhaista ketjuista, etenkin ylivoimalla. 37-vuotiaalla Helmisellä putki kulkee yhä kuin kymmenen vuotta sitten, ja pelisilmä näyttää paranevan kuin vuosikertaviini.
Mielenkiintoista on myös seurata kaksikon aloitustaitoa. Helmistä on useaan otteeseen kehuttu jopa liigan parhaaksi aloittajaksi, etenkin puolustuspäässä. Myös Krykov on tullut tutuksi aloitustilastojen kärkipäässä. Aloitusvoitot harvoin pelejä ratkaisevat, mutta selkeitä maalipaikkoja hyvä aloittaja voi joukkuetovereilleen luoda.
 

Tärkeä kotiavaus


Ilves aloitti kautensa tappiolla, ja pistetilin avaaminen olisi tärkeää mahdollisimman pian, ettei henkinen takalukko pääse yllättämään. Ilveksen osalta katseet suuntautuu tehonsa osoittaneen ykkösnyrkin ohella loukkaantumisista kärsivään puolustukseen. Kuinka nuoret Koistinen, Jääskeläinen ja Takko kotiutuvat liigavauhtiin? Onko kiekkotaiteilija Caloun liian liukas Ilves-puolustukselle vai sekoittaako kiukutteluun taipuvainen tsekki koko Bluesin pelin? Tule paikanpäälle uudistettuun Hakametsään nauttimaan lauantai-illan parhaasta viihteestä ja kannustamaan taisteleva Ilves kauden avausvoittoon!

Ilveksen kokoonpano Ilves-Blues -ottelussa:

Maalivahdit:
Mika Pietilä
(Juha Pitkämäki)

1. kenttä:
Vesa Viitakoski-Raimo Helminen-Mika Nieminen
Teemu Jääskeläinen-Jani Nikko

2. kenttä:
Tony Salmelainen-Tommi Miettinen-Roman Vopat
Antti Bruun-Matt Smith

3. kenttä:
Jarkko Nikander-Ville Hirvonen-Timo Koskela
Jan Kobezda-Ville Koistinen

4. kenttä:
Antti Hildén-Jari-Pekka Pajula-Riku Rahikainen
Karri Takko

Ari-Pekka Selin: -Parannamme puolustuspeliämme. Ei mitään syytä lähteä vielä suuriin kokoonpanomuutoksiin. On ymmärrettävää, kun muutama päivä ennen liigan alkua pakkiparit menevät täysin uusiksi, niin merkkaus- ja sijoittumisvirheitä tulee. Yksilötasolla pojat pärjäävät hyvin.

Mika Rosenberg

 

 

  - 

Ilves-Blues 15.9.2001

 

Kautta aikojen vs Blues 


Kausi 00-01 vs Blues 

4 3 1 0 14-9


Kuntopuntari:

Ilves: 

0-0-1

 

Blues: 

1-0-0 

 

Parhaat pistemiehet kaudella 01-02: 

Jiri Zelenka 1+0=1
Valeri Krykov 1+0=1
Vesa Viitakoski Ilves 2+0=2
Raimo Helminen Ilves 0+2=2 

 

Lähestyviä rajapyykkejä:

Vesa Viitakoski 398. liigaottelu
Tommi Miettinen 393. liigaottelu
Raimo Helminen 392. liigaottelu
Timo Koskela 392. liigaottelu 

Mika Nieminen 395 tehopistettä

 

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta: 

Arto Tukio (silmä) 4 viikkoa 

Tomi Pettinen (nilkka) 4 viikkoa

 

 

 

 

 

 

Sivun alkuun