Caloun vai Nemirovsky?

Tiistaina Hakametsän jäähallissa kohtaavat kaksi kauden odotettua heikommin aloittanutta yhdistelmää. Kotijoukkue Ilves on neljän peliä pelanneena sarjataulukossa sijalla 12 kolmella pisteellään, tosin vähiten koko sarjassa pelejä pelanneena. Kovin odotuksin kauteen lähtenyt Blues on ennen tiistain peliä sijalla yhdeksän, neljä pistettä viidestä pelistä keränneenä. Kahden vaisusti pelanneen joukkueen välisessä kamppailussa on helppo ennustaa maalivahti- ja ylivoimapelin ratkaisevan. Palaako Racine, miten maalivahtitilastoa johtavan Mika Oksan vire kestää. Kumpi tutkapari, Helminen-Nemirovsky vai Ylönen-Caloun löytää paremmin toisensa? Kysymyksiin tarjolla vastauksia huomenna klo 18.30 alkaen Hakametsässä.

Pakko menestyä

Vuosi toisensa jälkeen Espooseen kootaan makkaramiljoonilla yhä kalliimpia ja nimekkäämpiä jääkiekkojoukkueita. Menestys on ainakin toistaiseksi vältellyt omaa identiteettiään hakevaa Bluesia, jota on kritisoitu ennen tätä kautta uuden nimen tuomasta värittömyydestä, perinteitä kun ei voi ostaa. Kiekko-Espoo pienessä Matinkylän kaukalossa pelatessaan oli huomattavasti sympaattisempi ja mielenkiintoisempi joukkue kuin kahden viime kauden Blues. Nyt joukkueesta, etenkin sen hyökkäyspäästä löytyy mielenkiintoisia nimiä, joiden johdolla Bluesin odotetaan taistelevan historiansa ensimmäisestä mitalista.

Joukkueen maalia vartioivat Mika Oksa ja Jarmo Myllys. Alkukaudesta Myllys, yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisvahdeista, on saanut tyytyä lähinnä luukkumiehen virkaan, Oksan verryttyä lupaavaan vireeseen. Viikonlopun jälkeen 26-vuotias Oksa pitää torjuntatilaston ykköspaikkaa torjuntaprosentilla 93,33. Maalivahtiosasto on kokonaisuutena vahva, Myllyksen viihtyminen kakkosvahtina on silti melkoinen kysymysmerkki, joka voi syödä henkeä pitkän kauden aikana.

Puolustuksen selkeä ykkösnimi ja kiekollisen pelin liideri on Jiri Vykoukal. Kiekolliseen peliin tukea antavat kesken viime kauden Espooseen saapunut Cory Murphy ja Tero Määttä, Sebastian Sulun, Rami Alangon ja Arto Laatikaisen vastatessa fyysisemmästä pelaamisesta. Puolustus pysyi viime kauden jälkeen hyvin koossa, ainoastaan pieneen rooliin jääneet Jermu Pisto ja Matti Kuusisto vaihtoivat suuremman vastuun perässä maisemaa. Uusina miehinä joukkueeseen liittyivät jo mainitut Alanko (Jokerit) ja Sulku (HPK).

Espoolaisten hyökkäyspäästä löytyy kaksi nimeä ylitse muiden, Jan Caloun ja Juha Ylönen. Espoolaiskasvatti Ylönen palasi NHL-kaukaloista miestä piinanneiden selkäkipujen, jotka kesällä diagnosoitiin selkärankareumaksi, takia Suomeen saamaan kunnon hoitoa kipuihinsa ja pelaamaan hieman rauhallisemmalla tahdilla kuin rapakon takana. Nyt mies on pystynyt harjoittelemaan normaalisti ja puhkuu intoa saatuaan Jan Calounin rinnalleen. Kolme ensimmäistä peliä viime kauden lopussa saamansa pelikiellon takia huilaamaan joutunut Caloun on pelannut tällä kaudella vasta kaksi peliä, mutta jo niiden aikana mies on osoittanut olevansa aivan hurjassa vireessä. IFK- ja Lukko-peleissä kerätyt tehopisteet 2+4=6 ja joukkueen saavuttavat kolme pistettä kertovat miltei kaiken miehen merkityksestä joukkueelleen. Calounin paluuta edeltäneissä peleissä Blues kykeni saalistamaan ainoastaan yhden tasapelipisteen. Uskallankin väittää, että tällä hetkellä Caloun on koko liigan arvokkain yksittäinen pelaaja joukkueelleen.

Muitakin mielenkiintoisia hyökkääjänimiä espoolaisten riveissä on. Pistepörssissä sijalla kuusi majaileva Teemu Elomo on löytänyt hyvän vireen ja paikallaan polkenut ura on lähtemässä uuteen nousuun. Rapakon takaa palannut voimalaituri ja maajoukkuesankari Marko Tuomainen ei vielä ole esittänyt kaivattuja otteita, eikä uutta alkua SM-liigassa ainakaan helpota IFK-pelissä tullut ilmarinta, jonka vuoksi mies oli poissa myös sunnuntaina Lukko-matsista. Yksi seurannan arvoinen hyökkääjä on myös numero 85 selässään viilettävä 20-vuotias Niko Nieminen, jonka otteet kautta edeltäneissä harjoituspeleissä antoi odottaa nähtyä selkeämpää läpimurtoa.

Pää pystyssä – edelleen

Ilves kävi siis lauantaina toteamassa viime kevään mestarit, Helsingin Jokerit, tässäkin vaiheessa kautta paremmakseen. Jokereidenkaan peli ei silmiä hivellyt, mutta tasaisen kovan materiaalin ja huikean rutiinitason ansiosta joukkue ottaa voittoja ilman tarvetta viimeiseen rypistykseen. Ilves ei heikon ensimmäisen erän jälkeen sekään ollut huono, mutta keskinkertainen ja viimeisen erän kohtuullisen hyvä esitys ei kuitenkaan riitä edes tässä vaiheessa kautta Jokereita vastaan mihinkään.

Toki tappiota voi, osittain aiheellisestikin, selitellä poissaoloilla. Ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö Ilves olisi parempi joukkue kun sillä olisi kaikki pelaajat, Källarsson, Kuparinen ja Racine mukaan luettuna, kokoonpanossaan. Loukkaantumisia tulee kuitenkin aina, eikä niitä parane sen enempää surkutella, niillä mennään mitä on. Tuomas Nissinen on onnistunut aivan kelvollisesti kolmessa kolmessa pelaamassaan liiga-taistossa. Suorilla laukauksilla mies ohitetaan aniharvoin, mutta jo otteluraportissa käsitellyssä rebound-kontrollissa on todella paljon kehittämistä. Liian usein kiekko pomppaa hyvän torjunnan jälkeen suoraan parhaalle maalintekosektorille, kun se pitäisi ehdottomasti ohjata kaukalon kulmaan. Nuori mies kuitenkin oppii Arto Koiviston johdolla koko ajan virheistään, eikä kovinkaan kaukana ole se päivä kun Nissinen pelaa liigajoukkueen ykkösvahtina. Kenties jo ensi kaudella.

Ilveksen heikoin osa-alue koko alkukauden ajan on ollut puolustus. Ville Koistista ja varauksin Bert Robertssonia lukuun ottamatta puolustajat eivät ole onnistuneet odotetulla tavalla. Mikko Kuparisesta ja Tomi Källarssonista ei arvioita voi antaa, mutta erityisesti herroilla Bruun, Laamanen, Sammalkangas ja Jääskeläinen on huikeasti parannettavaa. Ville Koistinen on tällä hetkellä, ja jopa Kuparisen ja Källarssonin palatessa Ilveksen ykköspakki. Huikealla itseluottamuksella pelaava nuorukainen on hieman yllättäen täyttänyt Arto Tukion saappaat todella mallikkaasti. Koistisessa Ilveksellä on yksi liigan lähivuosien kärkipakeista. Bert Robertsson tiedettiin jo Tampereelle saapuessaan hyvänä puolustavana puolustajana, ja sitä mies on ollutkin. Omassa päässä mies on varma ja vahva kaksinkamppailija, joka harvoin kiekkoja omassa päädyssä menettää. Kiekon kanssa mies ei edes suurempia yritä, laatan toimittaminen lyhyellä syötöllä hyökkääjän lapaan saa ainakin tässä vaiheessa riittää. Loukkaantumisestaan jo tämän viikon peleihin todennäköisesti toipuvan Kuparisen paluu toivottavasti ryhdistää koko puolustusta, sillä viikon kolmessa pelissä liikkeen ja tilannekovuuden on oltava aivan eri luokkaa kuin tähän asti on nähty, muuten Blues, HPK ja HIFK pyyhkivät Ilveksellä jäätä vuorotellen.

Jokaiseen ennakkoon taitaa tällä kaudella tulla oma kappaleensa erikoistilannepelaamisesta, niin tärkeäksi osaksi – valitettavasti – se on viime kausina jääkiekossa noussut. Ilveksen ylivoiman surkeudesta on puhuttu jo paljon, ja surkeus vain jatkuu. Ylivoiman surkeus konkretisoitui karmealla tavalla jälleen lauantaina, kun Jokerit viimeisteli kolmannen ja ottelun voittomaaliksi jääneen maalinsa – niinpä – Ilveksen pelatessa ylivoimalla. Jos Ilveksen ylivoima ei ala sujua, ei mieletöntä nousua sarjataulukossakaan voi ennustaa. Joukkueesta kuitenkin löytyy kaikki tarvittavat palaset hyvän ylivoiman rakentamiseen, mutta vielä niitä ei olla paikoillensa saatu. Alivoimapelaaminen Ilveksellä on kohtuullisen hyvää, huomattavasti aggressiivisempaa kuin parina viime kautena on nähty. Liian usein neliö kuitenkin juuri mainitun aggressiivisuuden ja ryntäilyn takia hajoaa, ja vastustaja saa ilmaiseksi hyviä maalipaikkoja. Tiistaina Ilveksen on pysyttävä boksista poissa, sillä Blues on ollut alkukauden paras ylivoimajoukkue. Jan Caloun, Juha Ylönen ja Jiri Vykoukal muodostavat kolmikon, jonka pyörityksen Ilveksen on tiistaina kestettävä.

Seuraa heitä!

Teemu Elomo, nro 49, Blues. Pistepörssissä tällä hetkellä sijalla kuusi tehoilla 3+4=7 keikkuva Elomo on saanut uransa uuteen nousuun. Viime kaudella pisteitä kertyi kohtuulliset 26 (12+14) ja tällä kaudella tahti näyttää vain parantuvan. Ei ehkä liigan nopeimpia luistelijoita, mutta yksi taitavimmista sellaisista. Tekee luistimilla ihmeellisiä asioita, tasapaino kuin nuoralla tanssijalla. Käyttänyt hyvää laukaustaan ennen tätä kautta liian harvoin, nyt laukausten lähtiessä hanakammin myös tehoja syntynyt.

Juha Ylönen, nro 36, Blues. Hieman yllättäen takaisin kotikaupunkiinsa Espooseen palannut Ylönen on SM-liigan kovin paluumuuttaja tällä kaudella. Viime kausi rapakon takana oli pettymys, 80 ottelussa tehot 4+11=15 olivat aivan muuta kuin Ylönen ja Tampa Bayn johto oli miehen hankkiessaan odottanut. Moni ei kuitenkaan ollut tietoinen Ylöstä piinanneista selkävaivoista, jotka on nyt siis diagnosoitu selkärankareumaksi, jota hyvin hoitamalla Ylönen pystyy pelaamaan ja harjoittelemaan aivan normaalisti. Ei vielä ole löytänyt aivan omaa tasoaan, Calounin paluu kuitenkin laskee kuitenkin paineita hartioilta, ja tehoja alkaa pikku hiljaa tulla.

Bert Robertsson, Ilves. Ruotsalaiskolossi on ottanut paikkansa Ilves-puolustuksessa, ja vastoin monien kriittisten fanien mielipiteitä pelannut juuri niin kuin hänen tiedettiin kykenevän pelaamaan. Ei loista, ei näy otsikoissa, ei aiheuta suuria tunteita, mutta pelaa joka ilta luotettavasti hyvällä tasollaan. Robertssonin kaltaisia illasta toiseen tasaisesti pelaavia pakkeja ei Ilveksessä ole viime vuosina liikaa ollut. Jos mies olisi suomalainen, häntä ylistettäisiin uskomattoman hyväksi kaappaukseksi. Nyt mies kuitenkin vie yhden paikan ulkomaalaiskiintiöstä, ja harva ymmärtää ulkomaalaisenkin voivan olla vain yksi tavallinen tallaajaa muiden joukossa. Roopesta ei saada Rafalskia tai Zidlickyä tekemälläkään, mutta paljon paljon muuta sellaista, mitä esimerkiksi Zidlickyllä ei ole.

Mika Rosenberg

Sivun alkuun