|
Lauantaina Ilves saa kotoiseen Hakametsään vieraakseen Idän Jättiläiset, SaiPan. Ilves keräsi alkuviikon kahdesta vieraspelistä mukavat kaksi pistettä, ja viikko olisi mukava kruunata kotivoittoon. SaiPa pääsi pitkästä aikaa voiton makuun torstaina kaatamalla Lukon, ja pahin ahdistus varmasti katosi. Helpolla ei Ilves lauantaina pääse, siitä pitää huolen hyvässä vireessä oleva kaksikko Machulda-Tirkkonen.
Syvällä
Lappeenrantalaisten kausi on alkanut surkeasti. Liigan jumbosijalla majaileva SaiPa ui syvällä, vaikka torstaina voittikin Lukon maalein 4-2. Jo nyt pudotuspeliviivaan on matkaa 11 pistettä, ja ihmeitä saa tapahtua jos SaiPa mielii kevään ratkaisupeleihin. Räikeimmin alavire näkyy kotiotteluissa, joista todella vahvana kotijoukkueena pidetty ryhmä on saalistanut ainoastaan kolme voittoa.
SaiPan päävalmentaja Teijo Räsänen on kovan paikan edessä. Pelin on alettava kulkemaan, jos viime kaudella vielä Hämeenlinnassa vaikuttanut ”Teisa” mielii Idän Jättiläisten peräsimessä jatkaa. Lappeenrannassa on jo puhuttu, että nyt kakkosvalmentajana toimiva Petri Skriko ottaisi ohjat käsiinsä pikapuoliin. SaiPa-johto kuitenkin vakuuttaa seisovansa Räsäsen takana ja torstainen voitto antoi varmasti ainakin hetken lisäaikaa Räsäselle.
Torstain voiton takuumiehiä olivat Vladimir Machulda ja Pekka Tirkkonen. Machuldan pistesaldo (13+13=26) on hurja, kun todetaan että SaiPa on tehnyt keskimäärin kaksi maalia per ottelu. Machulda on näin ollen ollut mukana lähes joka toisessa SaiPa-maalissa. Kokenut keskushyökkääjä Pekka Tirkkonen osoitti torstaina lieviä piristymisen merkkejä, ja muodostaa lauantainakin SaiPan vaarallisimman tutkaparin yhdessä Machuldan kanssa.
SaiPan kolmosketju Yli-Torkko-Kauppinen-Hämäläinen pelasi torstaina loistavan ottelun. Kovaan vauhtiin pelinsä perustava kolmikko uhkui näyttöhaluja ja taistelutahtoa. Viidesti kolmikon kentällä ollessa Lukko joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti, ja loistavan iltansa kolmikko kruunasi Joni Yli-Torkon tekemään 3-2-voittomaaliin.
Ylivoima kuntoon
Alkuviikon kahdesta vieraspelistä haettuja kahta pistettä voidaan pitää hyvänä suorituksena, vaikka eväät täyteen pistepottiinkin olisi ollut. Kuitenkin aina, kun vieraista haetaan piste, oli sitten ennakkoasetelmat mitkä tahansa, on oltava tyytyväinen. Lauantaina piste olisi kuitenkin jo pettymys, sillä SaiPan kaltaiset joukkueet on voitettava kotihallissa jos sarjataulukossa meinataan nousta ylöspäin.
Kärppä-pelin suurin plussa oli tehojen löytyminen ykkösketjun ulkopuolelta. Vieläkään muut ketjut eivät maali-iloitteluun yltyneet, mutta kakkosen ja kolmosen onnistumiset antavat uskoa eteenpäin. Etenkin kaksikko Vopat-Nieminen pelasi hyvin yhteen, kruununa Vopatin hieno 2-1-johtomaali. Myös nelosketju oli hyvässä vedossa, Ville Hirvosen johtama ketju laidoillaan Antti Hilden ja Ville Snellman saivat paineen miltei joka vaihdossaan Kärppä-alueelle.
Ilveksen ylivoimapeli ei kulje. Ei jaksaisi jokaisessa ennakossakaan asiaan takertua, mutta heikko ylivoimapelaaminen on suurin syy siihen, ettei alkuviikolta tullut kuin kaksi pistettä. Kolmessa viimeisessä pelissä Ilves ei ole tehnyt yhtä ainutta ylivoimamaalia. Joskus asiat ovat pienestä kiinni, niin nytkin. Laukauksia tulee edelleen liian vähän. Ilman laukauksia kiekko harvoin itsestään tiensä maaliin löytää. Jokaisen ylivoimapyörityksen tulisi päättyä laukaukseen, oli se sitten parhaalta sektorilta tai ei. Liekö Timo Jutilan ohjeet pelkästä kiekon toimittamisesta maalille menneet takaraivoon, vai miksei Ilves-pakit lauo kunnon tykkejä siniviivalta? Nyt tyydytään heittämään toivotaantoivotaan-kiekko kohti maalia, ja odotetaan että jollain ihmeellisellä tuurilla kiekko maaliin menee. Kun joukkueesta löytyy Ivan Majeskyn kaltainen liikkuva kiekkokatapultti, on ihmeellistä miksei häntä käytetä nykyistä enempää viivassa. Ylivoimapeliin on löydettävä kadotetut tehot, muuten haaveet sarjataulukossa ylöspäin nousemisesta saadaan haudata.
Lauantaina on voiton paikka, kaikki muut lopputulokset kuin kotivoitto ovat suuria pettymyksiä. SaiPa ei ole helppo vastus, sellaisia liigasta ei löydy. Mutta Ilveksen pelatessa edes lähellä omaa tasoaan vaikeuksia ei ole, eikä tule. Nyt Ilves-lauman on aika tarjota faneilleen viihteellinen kiekkoilta, jonka päätteeksi juhlitaan paluuta voittokantaan.
Seuraa heitä!
Petri Kokko, SaiPa. Oululaislähtöinen puolustaja, pelaa nyt toistamiseen SaiPassa. Kokko kävi pelaamassa vuoden Ruotsissa kaudella 99-00 ja palasi sitten takaisin SaiPaan. Suomessa Kokko on edustanut SaiPan lisäksi Oulun Kärppiä ja Tampereen Ilvestä. Kokko on hyvä luistelija ja pelaa perusvarmaa peliä omassa päädyssä. Kiekon kanssa Kokko on keskivertoa parempi puolustaja. Hänen laukauksensa on kohtuullisen hyvä ja mies hallitsee myös syöttöpelin. Törmäsi edellisessä joukkueiden kohtaamisessa seinään nimeltä Ivan Majesky, mutta selvisi tärskystä onneksi ilman vakavampia vammoja.
Pekka Tirkkonen, SaiPa. Lappeenrantalaisten hyökkäyksen ylivoimaisesti kokenein jäsen. Isokokoinen keskushyökkääjä on pelannut pitkän uransa aikana SM-Liigan lisäksi myös Saksan DEL-liigaa kahden kauden ajan. SaiPassa Tirkkonen on istutettu ykköskentän keskushyökkääjän tontille, jossa hänen pääasiallinen tehtävänsä on hoitaa puolustuspään pelaamista, jotta huipputaitava Vladimir Machulda saa häärätä vapaammin. Tässä tehtävässä Tirkkonen onkin parhaimmillaan. Koostaan huolimatta Tirkkonen ei ole fyysinen pelaaja ja ajoittainen pehmeys onkin Tirkkosen pahin ja selkein heikkous. Siitä huolimatta Tirkkonen on Sputnikeille erittäin tärkeä pelaaja.
Mika Nieminen, Ilves. Kesällä paluun Ilvekseen tehnyt Veikko on ollut lähiaikojen pirtein Ilves. Alkukauden miinukset ovat rasitteena tilastoissa, mutta tällä hetkellä Veikko on hyvässä vedossa. Puolustuspäässä on vieläkin vaikeuksia ajoittain, mutta ei samalla mittakaavalla kuin alkukauden katastrofipeleissä. Kärppä-pelin perusteella kaksikko Vopat-Nieminen sopii hyvin yhteen, ja tehoja on odotettavissa jatkossakin.
Jarkko Nikander, Ilves. Ilveksen joukkueen fyysisesti vahvimpia pelaajia. Voisi käyttää voimiaan kentällä enemmän myös fyysiseen peliin. Tietoista tai ei, mutta Niksu välttelee taklaustilanteita. Pääsi Oulussa pitkästä aikaa maalin makuun. Nopea luistelija, joka hieman fyysisemmällä pelityylillä voisi nousta uudella tasolle. Nyt jämähtämässä rivimieheksi.
Taistelupari, Ville Koistinen vs. Harri
Tikkanen
Joukkueidensa lupaavimmat puolustajat.
Ville Koistinen on tällä hetkellä Ilveksen paras kiekollinen puolustaja. Oikeastaan ainoa, jonka avaukset kestävät vertailun liigaeliittiin. Muilla osa-alueilla on vielä paljon tekemistä, omalla puolustusalueella vielä liian usein täysin hukassa. Pelaa hyvää tulokaskautta, noussut samalla tavalla luottopakiksi kuin Arto Tukio ja Antti Bruun viime kaudella. Kilpailee tiukasti paikasta nuorten MM-kisajoukkueeseen, ja ihme on, jos kahdeksan parempaa puolustajaa Suomesta nuorten kisoihin löydetään.
Tikkanen on SaiPan omia kasvatteja. Nuorukainen kehittyi harppauksin kaudella 00-01, ja pelasi itselleen paikan nuorten MM-kisoihin. Pääsi kisoihin Arto Tukion loukkaanuttua, mutta osoitti varmalla pelillään olevansa paikan arvoinen. Tikkanen on hyvä luistelija ja varma kiekonkäsittelijä. Hän on kuitenkin puolustajaksi varsin pienikokoinen ja voimaa tarvitaan vielä lisää aimo annos. Tikkanen lukee peliä hyvin, osaa hakeutua maalintekopaikkoihin ja pystyy myös viimeistelemään ne. Jos kehitys jatkuu samanlaisena Tikkasella on edessään hieno liigaura.
Edellinen kohtaaminen: 29.9.01 SaiPa-Ilves 1-3 (1-0,0-2,0-1)
Ilves nappasi kaksi pistettä vaikeasta paikasta, SaiPan tappioputki jatkui.
Ottelu alkoi ikävissä merkeissä, kun Petri Kokko tuli Ivan Majeskyn jyräämäksi ja joutui jättämään kentän. Onneksi mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut. Avauserä oli heikkotasoinen, eikä hienouksia nähty. Ilveksen pyöritettyä tehotonta ylivoimaa Saipa rankaisi Tony Salmelaisen jäähyn aikana erän viimeisellä minuutilla. Ville Immosen maalilla erätauolle lähdettiin SaiPa-johdossa.
Toisessa erässä Ilves käänsi pelin edukseen. 13 minuuttia oli pelattu, kun Ilves sai vahvan pyörityksen SaiPa-maalille, jonka päätteeksi Vesa Viitakoski nosti kiekon maaliin tasoittaen pelin tilanteeseen 1-1. Vain reilu minuutti, ja punavalo hehkui SaiPa-vahti Tomas Duban takana uudelleen. Ivan Majesky täräytti ylivoimalla Arto Tukion syötöstä kiekon verkon perukoille ja Ilveksen ensimmäistä kertaa johtoon.
Kolmas erä oli Ilvekseltä ehkä koko kauden taktisesti kypsintä peliä, SaiPalla ei ollut koko erän aikana yhtään vaarallista maalipaikkaa. Ilves onnistui erän neljännellä minuutilla vielä kerran, kun Tony Salmelainen viimeisteli ottelun loppunumeroiksi lukemat 1-3.
Ottelu kulki suurimman osan ajasta Ilveksen kontrollissa ja myös kakkosvalmentaja Juha Pajuoja oli ottelun jälkeen tyytyväinen Ilveksen peliesityksen. - Luistelimme tänään paljon paremmin kuin aikaisemmissa vieraspeleissä ja saimme pidettyä puolustuspelin tiiviinä. Ivan Majeskyn paluu ja Arto Tukion toipuminen loukkaantumisesta tukevoittavat selvästi meidän peräpäätämme, tuumi Pajuoja.
Kotivoiton paikka
Hyvin alkanut viikko on nyt aika kruunata kotivoitolla. Allekirjoittaneen Lukko-ennakossa asettama tavoite neljän pisteen viikosta on lähellä, jos oma peli saadaan kulkemaan edes kohtuullisesti. Kakkos- ja kolmoskenttien onnistuminen maalinteossa torstaina antaa uskoa tulevaan. Ykkösen tehojen ollessa väliaikaisesti kateissa on muista ketjuista noustava uusia ratkaisijoita. Juuri nyt tuokin asia näyttää olevan paranemaan päin.
Mika Rosenberg |
|
- 
Ilves - SaiPa 1.12.2001
Kautta aikojen vs SaiPa
81 52 6 23 384-229
Kausi 01-02 vs SaiPa
1 1 0 0 3-1
Kuntopuntari:
Ilves: 1-2-2 9-11
SaiPa: 1-0-4 10-19
Ilves, 3 ilman voittoa
SaiPa, 1 voitto
Parhaat pistemiehet 01-02:
Vesa Viitakoski Ilves 15+12=27
Raimo Helminen Ilves 4+23=27
Vladimir Machulda SaiPa 13+13=26
Ville Immonen SaiPa 3+11=14
Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Ville Immonen SaiPa 1+0=1
Vesa Viitakoski Ilves 1+0=1
Tony Salmelainen Ilves 1+0=1
Ivan Majesky Ilves 1+0=1
Ilveksestä pisteputkessa:
---
Lähestyviä rajapyykkejä:
Mika Nieminen, 392. ottelu
Tommi Miettinen, 190 tehopistettä
Jarkko Nikander, 93 syöttöä
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jani Nikko
|
|
|
|