|
Ilves kohtaa lauantaina Hakametsän kiekkopyhätössä Vladimir Machuldalla vahvistuneen Jokerit. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kolmesti, Ilves on ollut parempi kahdesti, Jokerit kerran. Pelikielloista ja loukkaantumisita kärsinyt Jokerit on juuri nyt haavoittumaisimmillaan, ja Ilveksen on kyettävä lauantaina käyttämään tilaisuus hyväkseen.
Aallonpohja ohitettu?
Jokerit pelaa kauden heikointa jaksoaan juuri nyt. Viimeisissä viidessä pelissään joukkue on kyenyt voittoon vain kerran, viime tiistaina Bluesia vastaan. Narripaidat ovat tehneet viimeisissä viidessä pelissään ainoastaan kuusi maalia, ja joukkue on paininut suurien maalintekovaikeuksien kanssa. Kun huipputähtiä täynnä oleva joukkue ei saa peliä kulkemaan, seuraa usein turhautuminen, näin myös Jokereissa. Kaikkien räikeimmin turhautuneisuus ilmentyi viime viikon tappiopelissä Turussa, jonka seurauksena neljä Jokeri-pelaajaa sai pelikiellon. Lauantaina pelikiellossa on enää tehotykki Pavel Rosa, jonka sikamainen mailanisku Pasi Petriläisen pohkeeseen oli päättää nuoren puolustajan uran.
Ei Jokerit Tampereelle kuitenkaan aivan ilman ainakin ennen tehokkaita hyökkäjiä joudu matkaamaan. Suurella kohulla Helsinkiin muuttanut Vladimir Machulda on mies, jonka odotetaan johtavan Helsingin ykkösjoukkueen mestaruuteen. Odotukset ovat kovat, vaikka Machulda ei ole urallaan pelannut peliäkään SM-liigan pudotuspeleissä. Frank Banham on toinen mies, jolta on lupa odottaa huomattavasti enemmän kuin viime peleissä on nähty.
Lauantaina Jokereiden kokoonpanosta puuttuvat pelikiellossa olevan Rosan lisäksi varmuudella loukkaantumisia potevat puolustajat Rami Alanko ja Pasi Saarinen. Tuomas Luotonen puolestaan siirtyi loppukaudeksi SaiPaan. Jokerit pelaa ennen lauantain Ilves-peliä vielä kerran, kun se perjantaina kohtaa etukäteen kuumaksi veikatussa paikallispelissä rakkaan paikallisvastustaja IFK:n. Palautumisaikaa jää siis ainoastaan 20 tuntia, mikä sekin osaltaan parantaa Ilveksen osakkeita.
Miettisen johdolla
Ilves se jaksaa laittaa pelit jännäksi. Ei riitä, että ratkaistaan peli vasta muutama minuutti ennen loppua, vaan vastustaja päästetään mielellään vielä maalin päähän minuuttia ennen peliä. Viime aikoina tupsukorvat ovat usein menettäneet johtoasemansa viimeisessä erässä, torstaina johtoasema piti loppuun asti. Kaksi pistettä torstain paikallispelistä oli tasan kaksi pistettä enemmän kuin allekirjoittanut uskalsi odottaa. Ilveksen pahimmista kilpailijoista Blues hävisi ja JYP voitti. Nyt kummatkin joukkueet ovat enää kahden pisteen päässä. HIFK vaanii Ilveksen takana kolmen pisteen päässä, iskuetäisyydellä.
Ilveksen joukkue oli torstaina täynnä sankareita, mutta pakko on nostaa jälleen kaksi jo tuttua nimeä esiin. Tommi Miettinen pelaa nyt ehkä uransa parasta jääkiekkoa. Torstaina Toma jatkoi hienoja otteitaan tehden itse yhden maalin ja alustamalla kolme. Jos tahti pysyy lähellekään samana kuin viime aikoina, rikkoo Miettinen helposti neljänkymmenen pisteen rajapyykin, mitä pidetään jonkinlaisena huippupelaajan merkkinä. Miettinen on oikeastaan koko kauden ollut kriittisten Ilves-fanien kynsissä. Kun mietitään, millaisten ketjukavereiden kanssa Toma alkukauden pelasi, onko yllätys ettei tehot olleet aivan kohdallaan? Toki vikaa oli alkukaudella Miettisessäkin, mutta nyt vaikeudet on voitettu ja mies pelaa niin kuin osaa. David Nemirovsky ja Vesa Viitakoski ovat suurin syy Miettisen kohentuneisiin otteisiin. Kaksi liigan kuuminta hyökkääjää rinnalllaan Miettinen on saanut onnistumisia ja samalla itseluottamus on palautunut vanhalle tasolle. Nemirovsky on tehnyt seitsemässä viimeisessä pelissä vähintään yhden tehopisteen. Ainoastaan Ilves-debyytissään mies on jäänyt ilman tehomerkintöjä.
Miettisen ketju on tällä hetkellä Ilveksen tärkein avain menestykseen, mutta ei ole syytä unohtaa muita onnistujia. Allekirjoittanut on koko kauden peräänkuuluuttanut uusia ratkaisijoita, ettei kokeneiden pelaajien taakka kasva liian suureksi. Torstaina saatiin hyvä osoitus nuorte kyvyistä. Maalintekijöinä vilahtelevat nime Kuparinen, Snellman ja Vähä-Ruohola lämmittävät varmasti jokaisen Ilves-fanin, mutta eritoten valmennuskaksikko Selin-Pajuoja mieltä.
Hyökkäys kulkee juuri nyt paremmin kuin aikoihin. Kun joukkue tekee keskimäärin hieman yli neljä maalia per peli, se yleensä voittaa useammin kuin häviää. Siis yleensä. Ilves-puolustus on kuitenkin vielä liian haavoittuvainen, oman maalin verkko heiluu vieläkin liian usein. Tomi Källarssonin tulo Ilves-pakistoon on positiivinen uutinen, juuri Tomin kaltaista peruspakkia Ilves kaipasi, varsinkin kun Ivan Majesky on poissa seuraavista kolmesta liigapelistä olympiamatkan vuoksi. Teemu Jääskeläisen huilin pituudeksi on arvioitu kuukausi, muita poissaoloja ei loppukauden huilaavaa Jani Nikkoa lukuun ottamatta ei ole.
Seuraa heitä!
Tomi Källarsson, Ilves. Paketin viimeinen mies, nyt joukkue on ja pysyy samana kauden loppuun saakka. Elitserienin Timråssa alkukauden pelannut Källarsson on Tapparan kasvatti, mutta pelannut liigaa ainoastaan Hämeenlinnassa. Tuo jo ennestään kookkaaseen Ilves-puolustukseen lisää senttejä ja kiloja, sekä toivottavasti varmaa oman pään pelaamista. Teki debyyttinsä tupsukorvissa torstain paikallispelissä, mutta sen perusteella on liian aikaista sanoa, oliko viime hetken hankinnasta hyötyä.
Mika Nieminen, Ilves. Veikko teki torstaina paluun pelaavaan kokoonpanoon, tällä kertaa kolmosketjun sentteriksi. Valmennusjohto hyllytti Veikon osin heikkojen peliesitysten, osin kroonisen olkapäävamman vuoksi pelaavasta miehistöstä, mutta harjoituksissa olkapää kesti normaalisti ja valmennusjohto halusi antaa Veikolle näyttöpaikan.
Vladimir Machulda, Jokerit. Kovalla kohulla Lappeenrannasta Jokereihin loppukaudeksi siirtynyt Machulda on varmasti tyytyväinen päästessään taistelemaan mestaruudesta hyvään joukkueeseen. SaiPan kanssa mies ei päässyt haistelemaan edes pudotuspeli-ilmapiiriä. Kova vahvistus Jokereille, korvaa loukkaantuneen Ville Peltosen varmasti ainakin kaukalossa. Hensisenä johtajana kukaan ei Peltosta pysty korvaamaan.
Viihdyttävää peliä
Ilveksen pelit ovat viime aikoina olleet katsojia viihdyttäviä, mutta valmentajia kauhistuttavia. Kun maaleja tehdään vuoron perään kumpaankin päähän tasaiseen tahtiin, on se varmasti yleisölle mielenkiintoa ylläpitävää. Lauantaina on jälleen odotettavissa huippuviihdettä, kun liigakolmonen Jokerit tulevat vierailulle. Jos Ilves saa puolustuspelinsä edes kohtuulliseen kuosiin, on maalintekovaikeuksista kärsivä Jokerit suurissa vaikeuksissa.
Mika Rosenberg |
|
- 
Ilves - Jokerit 2.2.2002
Ilveksen viimeisin voitto Jokereista Tampereella:
Ilves-Jokerit 2-1 ja., 27.10.2001
Kautta aikojen vs Jokerit
117 55 15 47 457-446
Kausi 01-02 vs Jokerit
3 2 0 1 10-10
Kuntopuntari:
Ilves: 2-2-1 21-20
Jokerit: 1-1-2 6-8
Ilves, 2 ilman tappiota
Jokerit, 2 ilman tappiota
Parhaat pistemiehet 01-02:
Vesa Viitakoski Ilves 25+20=45
Vladimir Machulda Jokerit 20+21=41
Pavel Rosa Jokerit 20+19=39
Raimo Helminen Ilves 6+30=36
Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Antti Törmänen Jokerit 4+1=5
Vesa Viitakoski Ilves 4+0=4
Niko Mikkola Jokerit 0+4=4
Pavel Rosa Jokerit 3+0=3
Antti Bruun Ilves 1+2=3
Arto Tukio Ilves 1+2=3
Ilveksestä pisteputkessa:
David Nemirovsky, 7 peliä
Vesa Viitakoski, 4 peliä
Tommi Miettinen, 3 peliä
Ville Snellman, 2 peliä
Lähestyviä rajapyykkejä:
Raimo Helminen, 294 syöttöpistettä
Tomi Pettinen, 194. liigaottelu
Matt Smith, 94. liigaottelu
Vesa Viitakoski, 190 maalia
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jani Nikko
Teemu Jääskeläinen (olkapäävamma)
Ivan Majeský (Slovakian maajoukkueessa)
Jesse Niinimäki ?
|
|
|
|