Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

  Kestääkö JYPin kotitaika Ilveksen kynsissä?

 

 

 

Lauantaina 3. päivänä marraskuuta Ilves matkustaa "Suomen Ateenaan", maamme akateemisen urheilutieteen pääkallonpaikalle Jyväskylään, jossa paikallinen SM-liigajoukkue JYP vuodesta toiseen juottaa "nimettömällä" nipullaan karvaat kalkit useille vierailleen. Käynnissä olevan kauden kotiottelunsa JYP on klaarannut totuttuakin mallikkaammin; joukkue on hävinyt vasta yhden kotimatsin ja kuuluu liigan tylyimpiin isäntiin. Edellisessä ottelussaan pienen tauon jäljiltä vielä vetelästi liikkuneella Ilveksellä onkin lauantaina edessään varsin vaativa koitos.

Lokakuun joukkue

JYP pelasi taas kerran loistavan lokakuun. Lähes joka kauden alussa jyväskyläläisiä veikkaillaan sarjan häntäpäähän, ja lähes aina joukkue saa lokakuun loistavilla otteillaan kiekkoväen suitsuttamaan "kauden yllättäjälle" ylistystä. Viime vuosina JYPin potku on kuitenkin joulua ja varsinkin kevättä kohti tultaessa hiipunut, minkä seurauksena suuryllätykset ovat vaihtuneet jo tutuiksi tulleisiin ynnämuut-sijoituksiin.

Mika Saarisen valmentamalla JYPillä on nyt käynnissä monivuotisen rakennusprojektin toinen vuosi. Kesällä 2000 joukkue koottiin lähes kokonaan uusiksi, mutta kokeneiden liigapelaajien sijaan pelaajarekisteri täytettiin lupaavilla nuorilla kiekkoilijanaluilla, joita haalittiin Jyväskylään eri puolilta Suomea. Muualla omasta mielestään päähän potkittuja pelaajia kerättiin yhteen tarkoituksena luoda taisteleva ja näytönhaluinen joukkue, joka ajan kanssa hitsautuu voittavaksi yhdistelmäksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että projekti kantaa hedelmää jo odotettua aikaisemmin, mutta kestääkö JYPin hyvä vire tälläkään kertaa syksyä pidemmälle?

Tshekkiläinen turbokiituri Petr Ton on vihdoin saanut ympärilleen laadukkaat ketjukaverit. JYP tekikin erittäin viisaan hankinnan palkkaamalla liigakaukaloita pitkään kolunneen Harri Sillgrenin nuorten hyökkääjiensä suunnannäyttäjäksi. Sillgren on alkukaudella muodostanut Tonin kanssa erinomaisesti toimineen parivaljakon, jonka kurissa pitämisessä Ilveksenkin pakeilla riittää lauantaina hommia. Ketjun sentterinä ovat vuorotelleet Olli Ahonen ja Tomi Hirvonen, jotka pelasivat nelosketjujen keskusmiehinä vastakkain HIFK:n ja Ilveksen tulikiven katkuisissa kohtaamisissa muutama kausi sitten.

JYPin peli perustuu aggressiiviseen liikkeeseen ja äärimmäisen yksinkertaiseen, nöyrään puolustuspelaamiseen. JYPin pakit eivät haudo kiekkoa, vaan toimittavat sen keskialueelle tyylipisteistä välittämättä aina mahdollisuuden saadessaan. Hyökkääjien tehtävä on repiä ja raastaa peliväline takaisin oman joukkueen haltuun ja kääntää pelin suunta nopeasti vastahyökkäykseksi. Tässä lauantain kotijoukkueen pelin kuva periaatteellisesti yksinkertaistaen. Aivan näin yksinkertaista mikään ei kuitenkaan käytännön kiekkokaukaloissa ole, ja JYPiltäkin löytyy muutama pelaaja, joilla on lupa poiketa peruspelikonseptista ja toteuttaa kiekon kanssa luovasti itseään. Tshekkipakit Angel Nikolov ja Martin Cech, hyökkääjät Ton ja Sillgren, sekä kakkosketjun laituri Tomas Chlubna pystyvät rakentamaan näyttäviä kiekollisia sommitelmia. Heidän kanssaan Ilveksen onkin oltava erityisen varovainen.

Tauko vei terävyyden

Ilveksen peli torstaina Lahden pussinokkalintuja vastaan ei kuulunut kauden parhaisiin suorituksiin. Joukkueen liike ei avaushetkien jälkeen ollut lähelläkään sitä, mihin Ilves parhaimmillaan pystyy. Tupsukorvien pelistä puuttui suoraviivaisuus, eikä hyökkäyksiä saatu millään ajettua vastustajan maalin eteen. kiekollinen pelaaminen meni hippasteluksi hyökkäysalueen kulmissa, kun röyhkeyttä ja juonikkuutta tekopaikkoihin nousemiseksi ei löytynyt. Terävyyden ja tasapainoisen peliotteen löytyminen ovatkin Ilveksen tärkeimmät painopistealueet valmistauduttaessa lauantain JYP-koitokseen.

Maestro Raimo Helmisen johtama ykkösketju on "tulessa", mutta muut hyökkäyskolmikot tuskailevat taas tehottomuutensa kanssa. Tällä kaudella näin ei pitänyt käydä, vaan Raipen ja Veskun takaa piti vihdoin nousta uusia ratkaisijoita. Viime otteluissa on kuitenkin menty pitkälti vanhan kaavan mukaan: jos Ilves tekee maalin, sen tekee Viitakoski, tai ainakin syöttäjä on Helminen. Mahtavaan vireeseen jälleen yltynyt Vesku onkin kerännyt kolmessa viimeisessä pelissä tehot 3+2. Ilves on näissä otteluissa tehnyt yhteensä 5 maalia!

Puolustuspeli Ilveksellä on kunnossa. Jani Nikon pitkäaikainen ja Ville Koistisen toivottavasti lyhytaikainen poissaolo heikentävät pakkikaluston kiekollista pelaamista tuntuvasti, mutta kiekottomana osasto toimii mallikkaasti. Torstaina loisto-ottelun pelannut, hurjan minuuttimäärän jäällä huhkinut Ivan Majeský, perushommia perusvarmasti puurtava Tomi Pettinen ja kahteen suuntaan erinomaisesti pelaava Arto Tukio pääsevät ottamaan paljon vastuuta loukkaantumisten verottamassa Ilves-puolustuksessa. Kolmikon otteet ovatkin illasta toiseen sitä tasoa, jota valmennusjohto odottaa. JYPiä vastaan on pidettävä huoli, että vastustajan kärkkäät hyökkääjät pysyvät parhaan maalintekosektorin ulkopuolella. Ton ja kumppanit ovat erittäin vaarallisia päästessään käyttämään tyhjää tilaa hyväkseen. Iholla on pysyttävä, ja annettava kiekon mennä menojaan. JYPin hyökkääjät eivät ole parhaimmillaan joutuessaan vääntämään irtokiekoista laidan tuntumassa.

Seuraa heitä!

Jarkko Glad, JYP. Ilves-lähtöisen peruspakin peli on kuin malliesimerkki suoraan JYP-puolustuksen oppikirjasta. Gladin konstit vastustajan pysäyttämiseksi ja kiekon toimittamiseksi turvallisemmille vesille eivät useinkaan kestä kriittistä tyylitarkastelua (tai sääntöjen kirjaimellista tulkintaa), mutta mies hoitaa hommansa pomminvarmasti illasta toiseen. Glad kahvaa, ronkkii, roikkuu, taklaa, huitoo ja sitoo vastustajaa väsymättä ja voittaa useimmat kaksinkamppailut laitojen läheisyydessä. Vauhtia mieheltä ei liiaksi löydy, ja niinpä hän onkin ohitettavissa hyvällä liikkeellä ja nopeilla, yllättävillä kiekollisilla ratkaisuilla.

Mika Lehto, JYP. Sensaatiomaista kautta pelaava nuori veskari on torjunut pisteitä JYPille useammin kuin kerran tällä kaudella. Lehdon uuden tulemisen takana on hänelle annettu luottamus ja takuu siitä, että penkki ei kutsu parin epäonnistumisen jälkeen. Nuorukainen on nopea, hyvin peliä lukeva maalivahti, jonka vahvuudet tulevat parhaiten esiin juuri JYPin kaltaisen tiukkaa puolustusmuuria oman maalin eteen rakentavan joukkueen veräjän suulla. Lehto ei pidä trafiikista partansa alla, joten Ilves-hyökkääjien olisikin kyettävä horjuttamaan miehen varmuutta pelaamalla tilanteet röyhkeästi maalin eteen.

Roman Vopat, Ilves. En tiedä, onko "Romun" kypärän alla on/off -kytkin, mutta tshekin peliesityksissä eri otteluiden välillä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Varsinkin kiekollisena Vopat on esittänyt koko skaalan divaritasoisesta NHL-luokkaan. Parhaimmillaan mies on äärimmäisen vahvasti vääntävä, suoraviivaisesti kiekkoa ylös tuova voimahyökkääjä, joka vakuuttaa kaukalon molemmissa päissä. Ryminää Romanilta kaivataan lisää, sillä Ilveksen hyökkäyskalustossa ei ole montaakaan kovaan taklauspeliin kykenevää pelaajaa. Jyväskylässä Vopatilta vaaditaan vahvaa panosta niin hyökkäys- kuin puolustuspelissä. Tehoja on löydyttävä myös ykkösviisikon ulkopuolelta.

Matt Smith, Ilves. Harjoituspeleissä loistanut puhelinkopin kokoinen "Matti" ei ole vielä saanut liigaväännöissä parastaan irti. Liian usein Smith on huomannut oman miehensä karanneen jo silloin, kun mies itse on vasta kääntymässä. Oman maalin edessä Matt on mies paikallaan, kuten myös 1-1 -tilanteissa kaistan sulkijana. Lisää terävyyttä vaaditaan kiekottoman pelaajan vartiointiin ja irtokiekkojen hoitamiseen oman joukkueen haltuun. JYPiä vastaan Smithille on tarjolla iso rooli fyysisenä pelotteena kotijoukkueen nopeita höyhensarjan hyökkääjiä vastaan. Mattin viime kauden kuumeneminen Jyväskylässä on varmasti kotiyleisön muistissa.

Taistelupari, Petr Ton vs. Tony Salmelainen

Kaksi pikakiituria, jotka pystyvät nopeisiin suunanmuutoksiin ja vaarallisiin irtiottoihin.

Vaikka Tonilla on ympärillään paremmat ketjukaverit kuin viime kaudella, saa Salmelainen vierustovereiltaan silti selvästi enemmän apuja. Pelaajina miehet muistuttavat toisiaan myös muutoin kuin kovan vauhtinsa ansiosta. Molemmat pyrkivät arvaamattomiin, mutta silti suoraviivaisiin ratkaisuihin kiekon kanssa ja hakevat kiekottomana hyökkäysalueella koko ajan vapaata paikkaa. Kummankin laukaus lähtee nopeasti asennosta kuin asennosta, mutta Tonin kudeissa on huomattavasti parempi sihti kuin Tonyn sutaisuissa.

JYPin liukas tshekki ei tarvitse kuin puolikkaan maalipaikan pystyäkseen heiluttamaan verkkoa. Hän pystyy ottamaan vaikeankin syötön haltuunsa ja käynnistämään ylivoimahyökkäyksen yhdellä oikein ajoitetulla pyrähdyksellä. Ominaisuuksiltaan hyvin paljon Tonia muistuttavan Salmelaisen soisikin ottavan oppia siitä, miten Ton liikkuu, mihin tämä liikkuu, ja miten tällä on aina ratkaisu valmiiksi mietittynä jo ennen kuin kiekko tulee lapaan. Mikäli Salmelaisen kehitys jatkuu, saavat Ilves, Suomen maajoukkue ja Edmonton Oilers hänestä loistavan, "tonmaisen" ratkaisijan. Jo lauantaina Salmelainen saattaa Helmisen ja Viitakosken tukemana vetää pidemmän korren tässä vauhtikoneiden kaksintaistelussa.

Edellinen kohtaaminen: 20.9.01 Ilves-JYP 5-2 (1-0, 2-1, 2-1)

Tampereella käydyssä joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Ilves oli hivenen parempi ja otti tärkeän voiton keskellä alkukauden takelteluaan. Tuolloin ratkaisijoita löytyi kiitettävän laajalta rintamalta, sillä Ilveksen maaleista vastasivat Antti Hilden, Jarkko Nikander, Antti Bruun, Kimmo Vähä-Ruohola ja Mika Nieminen.

Vaikka maaliluvut näyttivät lopulta Ilveksen selvää voittoa, oli joukkue välillä pahoissa vaikeuksissa ahnaasti luistelleen JYPin kanssa. Ottelun ratkaisuiksi muodostuivat Ilveksen osin onnekkaatkin maalit pelin kriittisissä vaiheissa. Kaksi maalia tehneen Antti Virtasen kavennus 3-2:een aivan päätöserän alussa kuitattiin nopeasti iskemällä vapauttavat 4-2 ja 5-2 -osumat puolentoista minuutin sisään Virtasen kavennuksesta.

Viimeinen rutistus ennen taukoa

JYP-ottelu on Ilveksen viimeinen ennen maaottelutaukoa. Tästä pelaajien luulisikin saavan virtaa kauden toistaiseksi parhaaseen vierasesitykseensä. Ainakin lähelle parastaan Ilveksen tulee päästä, sillä JYPin voittaminen Hippoksen hornankattilassa on jäänyt useimmilta muilta vierailijoilta vain yritykseksi. Räväkkä, oman tekemisen laatuun luottava asenne, kurinalainen viisikkopuolustus ja hyvä erikoistilannepelaaminen ovat voiton avaimet. JYP ei todellakaan etenkään kotonaan ole mikään helppo vastus, mutta ei toisaalta materiaaliltaan läheskään Ilveksen veroinen. Ilves-pakiston loukkantumiset tasoittavat puntteja, mutta sitkeällä taistelulla ja määrätietoisella pelillä tupsukorvat pystyvät saalistamaan kaksi pistettä. Sen jälkeen voidaan hieman hengähtää ennen kuin aletaan hioa kuvioita kuntoon syyskauden loppurutistusta varten.

Mikko R.

 

 

  - 

JYP - Ilves 3.11.2001


Kautta aikojen vs JYP
69 32 14 23 245-229

 

Kausi 01-02 vs JYP
1 1 0 0 5-2

 

Kuntopuntari:
Ilves: 2-1-2 12-10
JYPs: 2-1-2 17-12

Ilves, 2 ilman voittoa
JYP, 2 ilman voittoa

 

Parhaat pistemiehet 01-02:
Raimo Helminen Ilves 4+19=23
Vesa Viitakoski Ilves 13+7=20
Petr Ton JYP 10+8=18
Harri Sillgren JYP 4+11=15

 

Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Antti Virtanen JYP 2+0=2
Raimo Helminen Ilves 0+2=2

 

Ilveksestä pisteputkessa:
Vesa Viitakoski 6 peliä
Raimo Helminen 2 peliä
Toni Salmelainen 2 peliä

 

Lähestyviä rajapyykkejä:
Arto Tukio, 100. liigaottelu
Raimo Helminen, 398 tehopistettä SM-liigassa
Jani Nikko, 93 syöttöä SM-liigassa
Jarkko Nikander, 92 syöttöä SM-liigassa

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Karri Takko (polvi), 1-2 viikkoa
Ville Koistinen (olkapää), 1-2 viikkoa
Jani Nikko, ?

 

 

 

 

 

Sivun alkuun