|
Tuskien taivalta SM-liigassa tällä hetkellä tarpova Ilves saa seuraavan mahdollisuuden voittojen tielle palaamiseen keskiviikkona, kun bussin nokka suunnataan kohti pussinokkien kotipesää. Illan kotijoukkue Lahden Pelicans on kuulunut liigasyksyn suurimpiin yllättäjiin ja keikkuu edelleen sarjataulukon yläoksilla, vaikka joukkueen yliäänilento korkeuksissa onkin pikkuhiljaa kääntynyt odotetummaksi liitelyksi normaalisfääreissä. Ilves ei ole Pelicans-nimiselle joukkueelle SM-liigassa hävinnyt, eikä tilastotappioon varmasti huomennakaan taivuta taistelutta.
Vieraskoreutta lahtelaisittain
Pelicansin kotiottelut ovat viime aikoina sujuneet tuloksellisesti erittäin heikosti. Joukkue on luovuttanut sarjapisteet yllättävänkin usein vierailleen, vaikka onkin useimpia otteluita hallinnut näennäisesti. Valmentaja Kari Elorannan mukaan vastustajat tulevat nykyisin Lahteen rikkomaan kotijoukkueen peliä ja sumputtamaan keskialueen sen sijaan, että lähtisivät haastamaan kotiryhmää aktiivisella kiekollisella pelaamisella. Tyyli on toiminut, sillä pussinokkien peli on viime kotiotteluissa mennyt näpertelyksi ja vastuun siirtelyksi, kun vierailijat ovat maltilla pitäneet viisikkonsa kasassa ja tukkineet vapaat kaistat. Tilaa saadessaan Pelicans hyökkää erittäin vaarallisesti, eikä Ilveksenkään kannata päästää lahtelaisia vapaasti pyörittämään kiekollista karuselliaan.
Keskiviikko-illan kotijoukkueen kaksi ensimmäistä ketjua muodostuvat pelaajista, jotka on aina tiedetty kyvykkäiksi, mutta jotka eivät edellisissä seuroissaan ole saaneet itsestään parasta irti. Ilveksestäkin tuttu Mikko Peltola yltyi huimaan vireeseen jo viime kaudella, ja kesällä Bluesista hankitut Toni Koivunen sekä Joonas Jääskeläinen ovat tänä syksynä säestäneet erinomaisesti. Tommi Turunen ja Lasse Jämsen ovat tätä nykyä vakionimiä ottelupöytäkirjojen maalisarakkeissa, eikä kukaan enää ihmeemmin yllättyisi, vaikka Lukosta muutama peli sitten siirtynyt Petri Lättikin löytäisi Lahdessa uuden vaihteen uralleen. Pelicansin ykkös- ja kakkosvitjojen aisoissa pitelemisessä Ilveksellä on kova urakka, sillä mainitusta kuusikosta kuka tahansa pystyy hyvänä päivänään ratkaisemaan ottelun.
Kari Eloranta on luonut ja harjoittanut joukkueelleen persoonallisen, täysin liigan valtavirroista poikkeavan pelitavan. Pelicans pelaa kiekollisena jopa vanhanaikaiselta näyttävää hitaan varmistelevaa rakentelupeliä, jossa huolellisuus syötöissä ja riskien välttäminen korostuvat. Mikäli etenemisväyliä ei ole vapaana, lintulauma pyöräyttää pelin takaisin puolustusalueelleen ja koittaa syötellen aukaista vastustajan viisikon. Hyökkäyksiä rakennellaan välillä jopa hartaan oloisesti oman maalin takaa mieluummin kuin pusketaan suoraviivaisesti päin puolustusmuureja. Pelikaanien peliä on moitittu tylsäksi peruuttelemiseksi, mutta allekirjoittaneen mielestä pelitapojen moninaisuus on rikkaus ja lahtelaisten kontrolloitu syöttöpeli piristysruiske välillä liiankin suoraviivaisen SM-liigakoohotuksen seassa.
Aukeaako peli ketju- ja roolimuutoksilla?
Ilves lähtee keskiviikon peliin uusin kuvioin. Joukkueen pelillisen takalukon aukaistakseen valmennusjohto on tehnyt siirtoja, joita moni kannattaja on odottanut. Tommi Miettisen istuttamista laitahyökkääjän tontille on ehdoteltu pitkin syksyä Ilves.comin keskustelupalstalla, ja nyt nähdään, miten Toma uuteen rooliinsa sopeutuu. Sentterinä mies ei onnistunut varsinkaan kiekollisessa pelissä, jossa ratkaisut jäivät liian kaavamaisiksi. Laidassa Miettinen pääsee toivottavasti eroon perisynnistään, kiekon kuljettamisesta keskikaistaa pitkin suoraan siniviivan lihamuuriin. Roman Vopatin, Mika Niemisen ja Miettisen muodostamalta kakkosketjulta odotetaan nyt paljon. Viime aikoina joukkueen parasta hyökkäyspeliä esittäneen Vopat-Nieminen –kaksikon on pystyttävä hyödyntämään Miettisen hyviä luistelu- ja kiekonpito-ominaisuuksia. Paperilla kolmikko on Ilveksen ykkösvitjan tavoin ihanteellinen sekoitus voimaa, taitoa ja nopeutta.
Vaikka huolellinen puolustuspeli korostuu Pelicansin kaltaista kiekon kontrolloimiseen pyrkivää joukkuetta vastaan, pitää Ilveksen uskaltaa pelata kykyjensä edellyttämällä tavalla myös hyökkäyssuuntaan. Joukkueen suurin ongelma on ollut se, että hyökkäysten rakentelu on ollut hidasta ja epätarkkaa. Hyökkäykset ovat puuroutuneet keskialueelle tai hyökkäysalueen kulmiin. Pelaajien itseluottamus on onnistumisten puuttuessa romahtanut, minkä seurauksena luovat ja yllätykselliset ratkaisut ovat jääneet tekemättä. Niiden sijaan kiekkoa on pelattu jäykästi maalintekosektorin ulkopuolelle ja tuhlattu energiaa kulmavääntöihin. Kuten valmentaja Ari-Pekka Selin totesi, painimisen Ilves hallitsee. Nyt pitäisi löytyä luovuutta ja uskallusta kääntää kaksinkamppailuvoitot vielä maalintekopaikoiksi.
Ykkösketju Viitakoski-Helminen-Salmelainen on viettänyt viime peleissä hiljaiseloa ja vaipunut osaksi harmaata massaa. Hetkellinen hiipuminen on ymmärrettävää, sillä troikka on koko alkukauden ajan kannatellut muuta joukkuetta onnistumisillaan. Voittaakseen otteluita Ilves kuitenkin tarvitsee ”helmisiltä” vahvaa panosta, eikä pisteiden ottaminen ilman ykkösnyrkin heräämistä ole kovin todennäköistä huomennakaan. Toivomuslistan kärjessä on ylivoiman onnistuminen, sillä vahvaa erikoistilannepelaamista on kaavailtu Ilveksen tärkeimmäksi aseeksi SM-liigan parhaimmistoa vastaan. Tuntevatko muut joukkueet jo liian hyvin Raipen yv-kiemurat ja osaavat näin puolustaa Ilveksen pääaseen tehottomaksi? Ehkä Raipen pitäisi kaivaa käyttöön muutama uusi kikka valtavasta valikoimastaan.
Seuraa heitä!
Pasi Kuivalainen / Mikko Rämö, Pelicans. Kumpi lahtelaisten maalivahdeista luistelee veräjän suulle Ilvestä vastaan? Ykkösveskari Kuivalainen on päästänyt muutaman helpohkon maalin Ilves-peleissä, mutta on yksi joukkueensa tärkeimmistä luottomiehistä. Nuori Rämö on tällä kaudella pelaamaan päästessään esiintynyt vahvasti ja saattaa saada yllätysvetona käskyn maalille keskiviikkona. Ilves tuntee Kuivalaisen vahvuudet ja heikkoudet, ja tämän Elorantakin ottaa varmasti huomioon pohtiessaan maalivahtivalintaansa.
Veli-Pekka Laitinen, Pelicans. Maajoukkuedebyyttinsä Ruotsin turnauksessa tehnyt Laitinen kuuluu SM-liigan aliarvostetuimpiin puolustajiin. Laitinen oli joukkueensa plusmiinuskärki viime kaudella ja on kuluvan liigasesongin aikana päässyt usein myös pistetilastoihin. Vaikka mies ei pystynyt leijonapaidassa vielä kovinkaan kummoisiin näyttöihin, kuuluu hän SM-liigan parhaisiin allround-pakkeihin tasapainoisen luistelunsa ja hyvän pelinäkemyksensä ansiosta. Laitisella on myös ”pehmeät kädet” ja rutkasti itseluottamusta, mistä esimerkkinä muutama jäätävä maaliin johtanut yksilösuoritus tällä kaudella.
Bruce Racine / Juha Pitkämäki, Ilves. Aivan kuten kollegansa Eloranta, joutuu A-P Selinkin puntaroimaan keskiviikon maalivahtivalintaansa huolellisesti. Selväksi ykkösvahdiksi hankittu Racine on pelannut hyviä otteluita, mutta epäonnistui HPK:ta vastaan, eikä onnistunut ottamaan ratkaisevia koppeja SaiPa-pelissä. Pitkämäkikin tarvitsee peliaikaa pystyäkseen ylläpitämään edes jonkinlaista virettä. Ykkösmaalivahdin loukkaantuessa on elintärkeää, että tuuraajan pelituntuma on kunnossa. Pitkämäki pelaa pian, mutta torjuuko hän jo äärimmäisen tärkeässä Pelicas-pelissä?
Jari-Pekka Pajula, Ilves. Paluun liigajoukkueen kokoonpanoon tekevä Pajula onnistui Mestis-visiitillään jopa yllättävän hienosti. Viidessä ottelussaan FPS:n paidassa ”Paju” keräsi todella komeat yhdeksän tehopistettä. SM-liigassa nuoren miehen liike ei ole vielä riittänyt säännöllisiin hyökkäyspään onnistumisiin, mutta taitoa ja silmää J-P:llä on nähtyä selvästi isompaankin rooliin, kunhan vain jalat alkavat käydä liigavauhtiin. Pajula suojaa kiekkoa erinomaisesti ja pelaa varmoin ottein kiekottomana hyvän ennakointinsa ansiosta. Kokoa olisi huomattavasti fyysisempään peliin ja liiasta kiltteydestä onkin päästävä eroon. Kolmosketjussa Pajulalla on loistava näyttöpaikka keskiviikkona.
Taistelupari, Tomi Pettinen vs. Mikko Peltola
Ilves-pakiston oman pään tukipilari vastaan Pelikaanien ykköshyökkääjä. Puolustajapari Pettinen-Tukio pelannee etupäässä lahtelaisten ykkösketjua vastaan.
Tomi Pettinen on säilyttänyt oman tasonsa Ilveksen viime aikojen haparoinnin aikana. Peran vahvat esitykset ovat poikineet jo paikan kakkosylivoimassa, vaikka tätä kovaluista maalinedustan siivoajaa ei ole vuosien saatossa pistetilastoissa juuri nähty. Pitkäaikaisen parinsa Matt Smithin virheitä viime aikoina paikkailemaan joutunut Pettinen pelaa erittäin kovaa sääntöjen rajamailla ja hoitaa joukkueen puolustajista nöyrimmin velvoitteensa omassa päässä. Luisteluaan ja sijoittumistaan parin viime kauden aikana rutkasti parantanut Pera kantaakin suuren vastuun Ilveksen takalinjojen tilkitsemisestä. Mikäli kehitys jatkuu, ei kutsu New York Islandersin varsinaiselle NHL-leirillekään ole kaukana ensi kesänä.
Erittäin hyvällä tasapainolla ja kovilla vääntöominaisuuksilla varustettu Mikko Peltola pystyy laittamaan Pettisen, Smithin ja Ivan Majeskýn koville Ilves-päädyn kulmauksissa. Lahdessa Mikko on Ilves-ajaltaankin tutun vahvan vääntämisen lisäksi onnistunut erinomaisesti sekä hyökkäysten rakentelijana että päättäjänä. Peltola kuuluu monipuolisuutensa ansiosta SM-liigan vaarallisimpiin hyökkääjiin, sillä mieheltä ei juuri heikkouksia löydy. Jalat voisivat tikata nopeammin, mutta puutteita liikkeessään Peltola paikkaa kokeneen pelimiehen ottein kypsällä pelinäkemyksellään. Luulisi, että päävalmentaja Hannu Aravirtakin olisi kiinnittänyt huomionsa Peltolaan, sillä SM-liigasta ei tätä nykyä löydy montaa vahvaa ja kokenutta, hyvään kiekolliseen peliin pystyvää laitahyökkääjää.
Edellinen kohtaaminen: 1.11.2001 Ilves-Pelicans 2-2
Joukkueet kohtasivat kuukausi sitten Hakametsässä tasaisissa merkeissä. Pistejako olikin lievästä Ilves-hallinnasta huolimatta varsin oikeutettu lopputulos, sillä pussinokat pystyivät huolellisen viisikkopuolustuksensa turvin iskemään ajoittain erittäin vaarallisia vastahyökkäyksiä. Ilveksen sankareita olivat kahden tehopisteen miehet Viitakoski ja Salmelainen. Pelicansin kahdesta johtomaalista vastasivat Toni Saarinen ja Joonas Jääskeläinen.
Ari-Pekka Selin kritisoi ottelun jälkeen omiaan huolimattomasta pelaamisesta ja ilmaisi huolensa maalintekovastuun kasautumisesta liian harvojen pelaajien harteille. Selin jakoi myös tunnustusta vastustajalle, joka hänen mukaansa puolusti johtoasemassa erittäin tarkasti.
Uskottavuus puntarissa
Ilves lähtee huomenna Lahteen paitsi metsästämään kahta sarjapistettä, myös palauttamaan uskottavuuttaan ja itseluottamustaan. Pisteet olisivat toki tuiki tarpeellisia, mutta tasapainoiseen peliesitykseen pystyminen nousee illan pääteemaksi lopputuloksesta välittämättä. Ilveksen materiaali riittää taisteluun liigan ylemmän keskikastin sijoituksista, mutta etenkin kiekollisen pelin kipsi on saatava murrettua, jotta noususta voitaisiin haaveilla. Nähtäväksi jää, onko ketjumuutoksilla toivottu vaikutus peliin. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Ilves ei ole parina viime kautena luopunut pisteistä taistelutta, enkä usko asennepuolella olevan vikaa keskiviikkonakaan.
Mikko R. |
|
- 
Pelicans - Ilves 5.12.2001
Kautta aikojen vs Pelicans (ent. Reipas)
68 41 9 18 333-243
Kausi 01-02 vs Pelicans
2 1 1 0 6-4
Kuntopuntari:
Ilves: 1-2-2 10-12
Pelicans: 2-0-3 13-14
Ilves, 4 ilman voittoa
Pelicans, 1 tappio
Parhaat pistemiehet 01-02:
Vesa Viitakoski Ilves 16+12=28
Mikko Peltola Pelicans 8+20=28
Raimo Helminen Ilves 4+24=28
Tommi Turunen Pelicans 10+12=22
Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Vesa Viitakoski Ilves 2+1=3
Raimo Helminen Ilves 1+2=3
Roman Vopat Ilves 2+0=2
Ilveksestä pisteputkessa:
Tommi Miettinen 2 peliä
Roman Vopat 2 peliä
Mika Nieminen 2 peliä
Lähestyviä rajapyykkejä:
Mika Nieminen, 393. ottelu
Juha Pitkämäki, 91. ottelu
Tommi Miettinen, 192 tehopistettä
Jarkko Nikander, 93 syöttöä
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jani Nikko
Oliver Setzinger (Itävallan nuorten maajoukkueen mukana)
Karri Takko (FPS)
Timo Koskela (FPS)
Riku Rahikainen (K-Vantaa)
|
|
|
|