Helpot pinnat Turusta

Lauantaina lopulta vaille mahdollisuuksia Helsingin IFK:ta vastaan jäänyt Ilves matkaa tiistaina Turkuun, josta ei pisteitä ole ihan vähään aikaan haettu. Ilveksen viimeisin voitto Turusta TPS:n vieraana on niinkin kaukaa kuin lokakuulta 1995. Tuolloin Ilves haki 1-3-vierasvoiton, mutta sen jälkeen Ilves on kokenut jo 17 perättäistä tappiota Elysée Arenalla. 9.12.1990 jälkeen Ilves on onnistunut voittamaan Tepsin vieraissa peräti kolme kertaa turkulaisten ollessa saman aikavälin aikana 24 kertaa Ilvestä etevämpi. Tilastovoitto on siis jälleen kohta tulossa, mutta tuleeko se tiistaina, jää nähtäväksi. Paljon Ilves peliään saa parantaa, jos mielii edes taistella pisteistä.

Terävin kärki puuttuu

Turkulaisten alkukausi on ollut odotetun tahmea, kaksi voittoa seitsemästä pelistä ei turkulaisyleisöä tyydytä. Tosin tappioitakin on kertynyt vasta kaksi, ja ennen tiistain Ilves-matsia alla on viisi liigapeliä ilman tappiota. TPS on tasainen joukkue, jolla ei kuitenkaan ole todellisia syömähampaita, jotka pystyisivät nostamaan turkulaiset keväällä mestaruustaistoon.

Maalinsuulla TPS luottaa vierastyövoimaan, kun perinteisesti suomalaisvahtien kasvupaikkana tunnettua Palloseuran maalin edustaa vartioi kanadalainen Jason Elliott. Urallaan lähinnä farmisarjoja kolunnut maalivahti oli loisti aikoinaan Yhdysvaltain yliopistosarjoissa, mutta harppaus NHL:een on jäänyt tekemättä. Torjuntatyyliltään peruskanadalainen, ottaa ykköskiekon millä tahansa ruumiinosalla luottaen puolustajien hoitavan kakkoskiekon väljemmille vesille. Tiistaina Ilves-hyökkääjien on oltava erityisen ärhäkkänä TPS-maalilla, mikäli Elliott maalille luistelee. Kakkosvahtina kauteen lähti oma kasvatti Tuomo Karjalainen, josta Turussa odotetaan seuraajaa sarjaan Hurme – Kiprusoff – Norrena.

TPS menetti viime kauden jälkeen neljä tärkeintä puolustajaansa, kun kesken viime kauden NY Islandersin organisaatiosta palannut Marko Kiprusoff muutti Sveitsiin, pitkään Turussa pelannut Mika Lehtinen Ruotsiin, myös kesken kauden joukkueeseen liittynyt isähahmo Chris Joseph vaihtoi maisemaa. Kun Mika Lehtinen vielä pakkasi laukkunsa ja vaihtoi TPS:n Elitserienin MoDoon, oli puolustuksen muodonmuutos täydellinen. Runkopakeista joukkueeseen jäivät ainoastaan Pasi Petriläinen, Marko Kauppinen ja lupaavan kauden pelannut Markus Seikola. Uusina kasvoina turkulaisten peräpäähän liittyivät Tuomas Grönman (Lukko), Kimmo Peltonen (HPK), Jussi Timonen (KalPa) sekä Sergei Jerkovitsh (Novokuznetsk). Paljon TPS-puolustuksessa on laskettu Peltosen, Kauppisen ja Petriläisen varaan. Jos kolmikko ei onnistu esimerkiksi ylivoimalla odotetusti, on turkulaisten jälleen lähdettävä kesken kauden kaupoille.

Hyökkäyspää selvisi pienemmin muutoksin, kun viime kaudella turkulaisseuraa vahvistaneet Rob Shearer ja Peter Schaefer korvattiin ennestään tutuilla Joni Liuksella ja Niko Mikkolalla. Hyökkäyspäässä suurimmat odotukset kohdistuvat ilman muuta kaksikkoon Alatalo-Nurminen, joiden harteilla ylivoimatehot paljolti lepäävät. On miehistössä silti muitakin ratkaisijakandidaatteja, joista eturivin paikoille ovat tyrkyllä superlahjakas Mikko Koivu, divarijyrästä hyväksi liigapelaajaksi noussut Ville Vahalahti, Lappeenrannasta kesken viime kauden tullut Ville Immonen ja Jokereissa viime kaudella mestaruuden voittanut Mikkola.

Syvissä vesissä

Ilves siis kärsi lauantaina toisen peräkkäisen tappion, eikä pelistä juurikaan lupauksia herättäviä mietteitä varmasti kenellekään jäänyt. Korhon-Vala-Nemirovsky-kolmikko on huippuvireessä, mutta kolmistaan he eivät joukkuetta pysty kantamaan. On karmeaa edes ajatella, millaiseksi Ilveksen peli menisi Valan tai Nemirovskyn joutuessa pitemmällä sairaslomalle. Joka tapauksessa Ilveksellä ei ole kuin yksi suunta – ylöspäin.

Joukkueessa on tällä hetkellä liian monta oman taito- ja etenkin tahtotasonsa alle pelaavaa jääkiekkoilijaa. Allekirjoittanut ei antaisi esimerkiksi viime viikon otteiden perusteella puhtaita papereita kuin kuudelle pelaajalle: Tuomas Nissiselle, Bert Robertssonille, Timo Peltomaalle, David Nemirovskylle, Petr Valalle ja Lubomir Korhonille. Mainittu viiden miehen rypäs on hoitanut oman ruutunsa kunnialla. Samaa ei voi sanoa kenestäkään muusta. Kritiikkiä ovat osakseen saaneet oikeutetusti niin kokenut kaarti Helmisen, Viitakosken ja Laamasen johdolla kuin nuoriso etunenässä Snellman, Bruun ja Sammalkangas. Kun peli ei kulje, katseet kääntyvät miltei aina kokeneeseen kaartiin, jonka odotetaan johtavan joukkueen yli karikoiden. Näin tuntuu odottavan ainakin joukkueen nuorisokaarti, niin suuri pettymys sen laiskanpulskea esitys on alkukaudella ollut. Helmisen ja Viitakosken selän taakse mennään piiloon kuin pikkupojat tarhassa tarhantätien helmoihin. Samalla tavalla pelaajien pitää tehdä töitä ja ottaa vastuuta, on ikää sitten 40 tai 20. Hyvänä esimerkkinä HIFK, jossa Simicekin ja Pärssisen hieman vielä hakiessa itseään Grünnin, Viitaluoman, Vihkon ja Pikkaraisen kaltaiset nuoret ovat johtaneet joukkueen jo kahdeksan tappiottoman ottelun putkeen. Ei syytä Ilveksen pelin tahmeuteen saa kaataa yksin kokeneiden tai yksin nuorison piikkiin, jokaisella on paikka syvälliselle itsetutkiskelulle.

Sarjataulukkoa katsomalla tilanne ei vielä näytä pahalta, vaikka sijoitus onkin vasta toiseksi viimeinen. Ero kuudenteen sijaan on kaksi pistettä, joten aihetta suureen hätään ei sen valossa ole. Oma peli on kuitenkin tällä hetkellä asia, josta pitää olla huolissaan. Vaikka alkavan viikon kolmesta pelistä kerättäisiin vaikkapa neljä pinnaa heikolla pelillä, ei se kantaisi joukkuetta pitkään. Viime kauden alussa Ilves keräsi pisteitä mukavaan tahtiin, vaikka peli oli välillä totaalisen heikkoa. Nyt peli on ollut aivan samanlaista, osittain parempaakin, mutta pinnoja ei ole kertynyt. Jos, korrrrrostan sanaa JOS, peli saadaan kulkemaan, ei Ilveksellä ole kiire mihinkään. Tasaisessa sarjassa kymmenenkin pisteen kaula otetaan kiinni nopeammin kuin uskoisikaan, kun oma peli kulkee tasaisesti. Peli ei kuitenkaan lähden kulkemaan nappia painamalla, vaan koko joukkueen, valmennuksesta nelosketjun vasempaan laituriin on tehtävä joka päivä, jokaisessa harjoituksessa, jokaisessa pelissä, jokaisessa vaihdossa parhaansa itseään säästämättä. Oikotietä ei ole, ainoastaan työnteon kautta odottaa menestystä.

Seuraa heitä!

Jason Elliott, TPS. Harjoituspeleissä todella ailahtelevasti esiintynyt kanadalaisvahti on pikkuhiljaa löytämässä virettään. Vieläkään torjuntatyöskentely ei ole loistaviin maalivahteihin tottuneelle turkulaisyleisölle kyllin loistokasta, mutta huomattavasti paremmalta vahdin otteet ovat näyttäneet viime peleissä kuin ennen kauden alkua. Viime kaudella Detroit Red Wingsin kolmosvahtina lähinnä farmisarjaa pelanneen Elliottin harteilla on hyvinkin pitkälti se, minne joukkue tasaisessa runkosarjassa yltää.

Jani Kiviharju, TPS. ”Stouni” Kiviharjua on verrattu monesti Aurajokeen – onhan sekin hieman likainen ja Kiviharjun lailla ilahduttaa turkulaisia takuuvarmasti vuosi toisensa jälkeen. Kiviharju on yksi liigan mielipiteet jakavimmista pelaajista. Toiset rakastavat ja toiset eivät voi käsittää, miten Kiviharju voidaan yleensäkään päästää jäälle. Oma joukkue rakastaa ja arvostaa, vastustajat kiroavat alimpaan helvettiin.

Petr Vala, Ilves. Huh, huh. 23-vuotias pienikokoinen tshekkisentteri ensimmäistä kertaa ulkomaalaisessa seurassa, Euroopan fyysisimmässä liigassa, ja peli kulkee silti. Ei voi kuin ihailla tapaa, jolla Petr Vala on noussut Ilves-fanien suureksi suosikiksi. Huikea luistelutaito, pehmeät kädet ja hieno puolustuspelaaminen yhdistettynä maalien jälkeisiin tuuletuksiin on nostanut miehen jalustalle fanien silmissä. Vielä harjoituspelien aikana kovaakin kritiikkiä osakseen saanut Petr on näyttänyt, että pystyy se pienikin, jos vain tahtoa riittää. Ja sitähän riittää.

Mika Rosenberg

Sivun alkuun