|
Tiistaina Turussa paikalliselle Palloseuralle kahden maalin tappion kärsineen Ilveksen liigaurakka jatkuu torstaina, kun Hakametsän kaukalossa vastaan luistelee Saimaan Pallo. Loistavan alkukauden pelannut SaiPa on ollut liigakauden ehdoton yllättäjä, varsin rajallisella materiaalilla pelaava joukkue ei ole kärsinyt vielä ainuttakaan tappiota varsinaisella peliajalla. VIELÄ.
Duban ja Machuldan johdolla
Kuka olisi ennen kauden alkua uskonut, että kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen viimeistä pudotuspelien kotietuun oikeuttavaa paikkaa pitää hallussaan viime kauden liigajumbo SaiPa? Tuskin kukaan.
Maalinsuulla lappeenrantalaiset luottavat parivaljakkoon Tomas Duba - Juha Kuokkanen. Selkeänä ykkösvahtina pääosan vastuusta kantava Duba on osoittanut alkukaudesta loistavia otteita, sijoittuen torjuntaprosentillaan 91,78 liigan maalivahtien joukossa neljänneksi. Hieman yllättäen jopa neljässä pelissä maalin suulle päässyt Kuokkanen ei ole pekkaa pahempi, torjuntaprosentti 91,35 oikeuttaa tilastossa viidenteen sijaan. Vertailun vuoksi Ilveksen Tuomas Nissisen lukema tiistain kamppailun jälkeen on 89,91.
SaiPan puolustuskalusto on ylittänyt itsensä hyvin muutenkin sujuneella alkukaudella. Kahdeksassa pelissä omaan maaliin kiekko on mennyt ainoastaan 21 kertaa, mikä on koko liigassa neljänneksi pienin lukema. Pelkästään Duban ja Kuokkasen hyvyydeksi pientä takaiskujen määrää ei voida laskea, nimettömän pakkikaluston jokainen jäsen on nostanut profiiliaan viime kaudesta. Tehopisteet 4+2=6 kahdeksassa liigapelissä kerännyt Antti Hulkkonen on yksi parhaiten onnistuneista puolustajista. Viime kaudella tehot 5+6=11 kerännyt kovaotteinen johtajapelaaja onkin yksi tärkeimmistä miehistä SaiPan hienon syksyn takana. Myös vuosimallia –81 oleva SaiPan oma kasvatti Harri Tikkanen on esittänyt lupaavia otteita. Pienestä koostaan huolimatta tilanteisiin rohkeasti kiitävän puolustajan parhaat avut ovat hyökkäyspäässä, ja ylivoimalla katse kannattaa kiinnittää Vladimir Machuldan ohella tähän lahjakkuuteen.
Viime kaudella hyökkäyksen yksinäiseksi sudeksi Lappeenrannassa jäänyt Vladimir Machulda pelasi viime kauden lopun Jokereissa, nappasi mestaruuden ja palasi takaisin Lappeenrantaan. Moni kyseenalaisti huipputaitavan tshekin motivaation liigan häntäpään joukkueeksi arvioidun joukkueen riveissä, mutta ensimmäiset pelit ovat osoittaneen Vallun haluavan nostaa SaiPan jälleen pudotuspeleihin. Helppoa se ei hyvästä alusta huolimatta tule olemaan, sillä hyökkäyskalusto hienoisesta vahvistumisestaan huolimatta on melko kokematon ja tiukoissa paikoissa testaamaton. Machuldan ohella tehoja odotetaan erityisesti Helsingin IFK:ssa viime kaudella täydellisesti flopanneelta Aigars Ciprussilta, kesken viime kauden Lappeenrantaan hankitulta Lubomir Vaicilta sekä sentterikonkari Pekka Tirkkoselta. Torstaina mitä ilmeisimmin kokoonpanosta poissa olevat Aki Uusikartano ja Joni Yli-Torkko ovat myös miehiä, joilta odotetaan muutakin kuin 0-0-pelaamista.
Haalarihommiin
Turun taika ei siis vieläkään murtunut, ja Ilveksen pistesarake näyttää siis edelleen viittä saavutettua pistettä. Se on kaikkea muuta kuin joukkue, valmennus ja fanit ennen kautta odottivat. Surkutteluun ei kuitenkaan auta ryhtyä, nyt on aika heittää haalarit niskaan, rukkaset käteen ja käydä härkää sarvista kiinni. Jokaisen pelaajan on kyettävä oman tasonsa nostamiseen.
Ilveksen puolustuskalusto on kovilla. Tomi Källarsson on pitkään poissa, Tapio Sammalkangas ainakin ensi viikkoon ja Antti Bruunin otteita haittaa sitkeä syysflunssa. Ville Koistisen olkapää vihoittelee, eikä Mikko Kuparisen nilkkakaan varmasti aivan parhaassa kunnossa ole. Loukkaantumiset eivät voi olla näkymättä peliesitykissä. Vahvistusta puolustukseen kaivataan kipeästi, mutta suomalaisia vapailla markkinoilla olevia liigatason puolustajia ei tällä hetkellä ole liiemmin saatavilla. Ilves-paidassa tiistaina debytoinut Kimmo Lisko otettiin helpottamaan pakkien urakkaa Suomi-sarjan KooVeesta, mikä osaltaan kertoo pakkitilanteesta kaiken.
Menneitä ei kannata nyt surkutella, virheistä on opittava nopeasti ja jälleen keskityttävä seuraavaan peliin. Kiihkeätempoisessa liigassa harjoitteluun ei juurikaan aikaa jää, harjoitukset ovat miltei aina joko otteluun valmistavia tai ottelusta palauttavia. Raiteiltaan mennyttä peliä tuossa tahdissa on todella vaikea saada raiteilleen nopeasti, varsinkin kun loukkaantumistilanne on mikä on.
Huomenna Ilves tarvitsee voiton. SaiPan ensimmäinen tappio lähestyy tunti tunnilta, ja Ilveksellä on huomenna hyvät mahdollisuudet lappeenrantalaisten lyömiseen. Nyt, jos koskaan, joukkue tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Ilves-fanien on siis herättävä unestaan ja huutamalla sytytettävä joukkue hurmioon. Joten eiköhän sovita, että huomenna otetaan Mynthonit halliin mukaan ja huudetaan Ilves voittoon!!!
Seuraa heitä!
Kalle Kerman, numero 21, SaiPa. Viime kaudella Mestiksen KalPassa tehot 17+16=33 kerännyt laituri ole keväällä ja kesällä monen muunkin liigajoukkueen kiikarissa, mutta Lappeenrannasta luvattu vastuu käänsi vaakakupin SaiPan hyväksi. Jo nyt tehot 3+2=5 kerännyt 23-vuotias hyökkääjä on noussut yhdeksi Kisapuiston suurimmista suosikeista.
Kimmo Lisko, numero 9, Ilves. Tiistaina liigadebyyttinsä tehnyt vahva puolustaja on Ilveksen kasvatti, jonka viime vuodet ovat kuluneet KooVeen riveissä. Paremmin rullakiekkoilijana tunnettua Liskoa on kuvailtu kiekollisesti taitavaksi pelaajaksi, jonka käsistä ja ylävartalosta voima ei hevillä lopu. Ero Suomi-sarjan ja SM-liigan välillä on kuitenkin huima, eikä mieheltä urotekoja kannatakaan odottaa.
Mika Rosenberg |
|
- 
Ilves - SaiPa 10.10.2002
Ilveksen viimeisin voitto SaiPasta Tampereella:
Ilves-SaiPa 7-1, 17.3.2002
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Bruce Racine (nivusvamma)
Tomi Källarsson (solisluumurtuma), 3 kuukautta
Tapio Sammalkangas (kylkiluumurtuma) 1-3 viikkoa
|
|
|
|