Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

  Hallitseva mestari Ilveksen vieraaksi

 

 

 

Torstaina Ilves saa kotoiseen Hakametsään vieraakseen viime kevään loppuotteluissa Tapparan lyöneen TPS:n. Turkulaisten alkukausi ei ole lähtenyt liikkeelle odotetulla tavalla, mutta kauden vanhetessa TPS noussee lähemmäs liigan kärkipäätä. Ilves katkaisi orastavan tappioputkensa lauantain TV-pelissä Lukkoa vastaan. Lauantaina otteissa oli nähtävissä jo pieniä heräämisen merkkejä, mutta hyvät hetket ovat vieläkin turhan harvassa.

Vaikea alkukausi

Alkukausi on ollut hallitsevalle mestarille pettymys. Toki jo etukäteen tiedettiin, ettei Palloseuran peli voi valmista suuren muutoksen jälkeen olla, mutta silti turkulaisten otteet ovat olleet alkukauden suurimpia pettymyksiä. Yhdentoista pelin jälkeen turkulaisilla on tilillään vasta kolme voittoa.

Maalinsuulla TPS luottaa mestaruuden tuoneeseen kaksikkoon. Fredrik Norrena ja Antero Niittymäki muodostavat kenties valtakunnan tasokkaimman maalivahtikaksikon. Takana kärkkyy vielä oma kasvatti Tuomo Karjalainen, josta odotetaan Jani Hurmeen ja Miikka Kiprusoffin tasoista veräjänvartijaa.

Puolustuksen menetykset olivat tuntuvia. Martti Järventie suuntasi Montrealiin, Henrik Tallinder Buffaloon, Jouni Loponen ja Tommi Rajamäki Ruotsiin sekä Ilkka Mikkola Jokereihin. Paikkaamaan hankituista puolustajista vain Pasi Petriläinen on samaa tasoa lähteneiden kanssa. Muut uudet puolustajat Marko Kauppinen, Markku Paukkunen ja Pekka Kangasalusta omaavat toki kaikki liigakokemusta, mutta mainittavia meriittejä ei miehiltä löydy. Puolustus onkin osoittautunut ainakin vielä alkukaudesta turkulaisten heikoimmaksi osa-alueeksi.

Myös hyökkäyspäässä Palloseuran menetykset olivat merkittävät. Niklas Hagmanin ja Timo Pärssisen piti muodostaa yhdessä Niko Kapasen kanssa TPS:n ykkösnyrkki, mutta kuten odotettavissa oli, kaikki kolme suuntasivat matkansa kohti Pohjois-Amerikan rahakaukaloita. Kun lähteneiden listaa jatketaan vielä nimillä Rintanen, Lius, Sahlstedt ja Virta, on vaikea uskoa hyökkäyksen ainakaan vahvistuneen. Toki hankinnatkin olivat kovia. Kai Nurminen palasi Turkuun ja on taas valmis taistelemaan maalipörssin kärkipaikoista. Myös Mika Alatalolta, Miika Elomolta ja Coloradon farmista saapuneelta Rob Shearerilta odotetaan vastuunkannon lisäksi myös tehopisteitä. Alatalo ja Shearer ovatkin muodostaneet alkukaudella turkulaisten tehokkaimman kaksikon. TPS-hyökkäys koki tiistaina pahan menetyksen Mikko Rauteen sormen murruttua Ässien Eric Perrinin mailaniskusta.

Valmennuksessa koettiin myös muutos, kun Palloseuran kolmeen perättäiseen mestaruuteen jo toisen kerran urallaan valmentanut Hannu Jortikka astui sivuun ja ohjakset otti jo Jortikan apumiehinä toimineet Kari Jalonen ja Hannu Virta. Palloseuran pelityyli ei ole muuttunut oleellisesti, mutta oman silauksensa entiset huippupelaajat varmasti joukkueeseen tekevät.

Paluu oikeille raiteille

Ilves palasi voittojen tielle sunnuntaina Lukon kustannuksella. TV-valojen loisteessa pelatussa pelissä tupsukorvat olivat raumalaisia maalin verran parempi pelin päättyessä Ilveksen 3-2 voittoon. Voitto oli ansaittu, mutta mitään ihmeellistä Ilves ei sunnuntaina esittänyt. Pelissä on vielä paljon tekemistä, mutta itseluottamuksen kannalta niukkakin voitto oli todella tärkeä.

Torstaina Ilves saa siis vastaansa Hakametsässä hallitsevan Suomen mestarin, Turun Palloseuran. Viime kaudella Ilves otti pitkästä aikaa ensimmäisen voittonsa TPS:sta, eikä mitään peikkoa enää pitäisi olla. Vieraspeliä Turussa Ilves ei tosin ole voittanut miesmuistiin. Nyt pelataan kuitenkin kotikentällä, ja normaaliesityksellään Ilves taistelee takuuvarmasti pisteistä viime kaudesta heikentynyttä Palloseuraa vastaan.

Jälleen on mielenkiintoista nähdä, minkälaisilla ketjukoostumuksilla torstain koitokseen lähdetään? Lauantain epäonnistuneen Hämeenlinnan vierailun jälkeen valmennusjohto teki jälleen muutoksia hyökkäysketjuihin. Etenkin Tony Salmelaisen siirto kakkosesta ykköseen toi virtaa myös Raimo Helmiseen ja etenkin Mika Niemiseen. Veikko pelasi kauden parhaan pelinsä sunnuntaina, eikä tunnu todennäköiseltä, että hyvin toiminutta ykkösketjua hajotettaisiin ennen TPS-peliä. Kakkosketjun sentteri Tommi Miettinen oli kuin uudesti syntynyt. Oliko syynä sitten uudet ketjukaverit, Vesa Viitakoski ja Oliver Setzinger, sitä on vaikea sanoa. Viitakoski oli ainakin hieman normaalia vaisumpi uudessa ympäristössä, mutta oman ruutunsa Veskukin hoiti hyvin.

Muista lauantain onnistujista, ja heräämisen merkkejä esittäneistä hyökkääjistä on mainittava Jarkko Nikander. Niksun luistelu on ollut alkukaudella, kenties kovan harjoittelun takia, hieman normaalia kankeampaa. Lauantaina Nikanderkin pelasi selkeästi kauden parhaan pelinsä. Nopeana luistelijana ja hyvänä kärkikarvaajana tunnettu Nikander väläytteli muutaman kerran hyvillä nousuillaan ja järkevällä alivoimapelaamisellaan. Nikanderin kaltaisia herääjiä Ilves tarvitsee kipeästi, sillä tehot lepäävät tällä hetkellä valitettavan harvoilla harteilla.

Seuraa heitä!

Pasi Petriläinen, TPS. Tapparan kasvatti, jonka nousua Suomen puolustajaeliittiin on odotettu. Tapparassa jopa kapteenina ja isossa roolissa, huhut Ruotsista kertovat Petriläisen kehittyneen edelleen. Pelasi viime kaudella Elitserienin Timråssa, mistä etenkin kiekolliseen peliin tarttui kaivattua varmuutta. Otteet ailahtelevat vielä yllättävän paljon, vaikka kokemusta löytyy. Välillä täysin hukassa, välillä huikeita yksilösuorituksia. Turussa isossa roolissa.

Kai Nurminen, TPS. Kultaranne, jonka maalijyvä vielä alkukaudella hieman hukassa. Odotukset paljon nähtyä korkeammalla. Viime kausi vierähti rapakon takana, Minnesotan farmiseura Clevelandissa. Hyvistä farmitehoista ( 28+46=74) huolimatta kunnon näyttöpaikkaa Wildin joukkueesta ei löytynyt, ja SM-Liiga ja Turku viehättivät enemmän kuin toinen farmivuosi. Nyt hieman oudossa asemassa, sillä todellista huippusentteriä Nurminen ei Turussa vierelleen saa. Tottunut tekemään maaleja huippusenttereiden rinnalla, nyt on pystyttävä itsekin luomaan maalipaikkoja.

Arto Tukio, Ilves. Vakavasta silmävammasta lopulta säikähdyksellä selvinnyt Tutka on pelaamissaan otteluissa ollut Ilveksen parhaimmistoa. Viimeksi lauantaina Lukkoa vastaan Tutka piti Ilveksen mukana pelissä kahdella maalillaan. Muodostaa Ivan Majeskyn kanssa hyvin toimivan puolustajaparin. Suuressa roolissa Ilves-puolustuksessa, peliaikaa runsaasti niin yli- kuin alivoimallakin.

Oliver Setzinger, Ilves. Lauantaina Lukkoa vastaan jälleen pienen tauon jälkeen kokoonpanossa. Pelasi uudistetussa kakkosketjussa yhdessä Tommi Miettisen ja Vesa Viitakosken kanssa. Rooli vielä haussa, koska ketjukokoonpanot vaihtuvat vielä tiuhaan tahtiin. Kesän aikana voimaa rutkasti hankkinut Olli on Ilveksen lupaavimpia nuoria, jolle soisi kunnon näyttöpaikan vakituisten ketjukavereiden kanssa ilman epäonnistumisen pelkoa.

Taistelupari, Tomi Pettinen vs. Kimmo Eronen

Joukkueidensa parhaita puolustavia puolustajia. Todella vahvoja oman maalin suojelijoita, jotka eivät ole suurissa otsikoissa tottuneet esiintymään. Joukkueilleen lähes korvaamattomia, joukkueissaan todella arvostettuja likaisen työn tekijöitä. Jotkut näkevät miesten pelityylin rumana pikkusikana, eivätkä välttämättä ole aivan väärässä. Tosin ainakin Pettisen pelityyli on parissa vuodessa muuttunut aika paljon, koska luistimiin tulleen potkun ansiosta mailaa ei tarvitse enää käyttää niin paljoa muuhun kuin kiekon käsittelyyn.

Kimmo Eronen on jo usean kauden ajan ollut tärkeä osa TPS:n menestysjoukkueita. Julkisuudessa miehen nimeä ei kovinkaan montaa kertaa ole nähty, eikä suuri kiekkoyleisö tunnu arvostavan muita kuin suurten otsikoiden miehiä. Tarkemmin kiekkoa seuraavien ihmisten keskuudessa Erosen kaltaiset pelaajat on toki noteerattu korkealle. Vaikka Erosen parhaat ominaisuudet ovat puolustuspäässä, pystyy hän pelaamaan myös hyökkäyssuuntaan. Varsinkin ylivoimapelissä Eronen on saanut tällä kaudella paljon vastuuta. Turussa tiedetään, että vaikka Eronen ei ihmeitä esitäkään, niin todella harvoin hän myös pettääkään.

Tampereella kovaakin arvostelua osakseen saanut Tomi Pettinen on parin viime kauden aikana laittanut arvostelijoilleen jauhot suuhun. A-P Selinin pakkikoulussa todella suurin harppauksin kehittyneestä Perasta on viime talven ja tämän syksyn aikana tullut Ilves-pakistolle todella tärkeä mies. Juuri ennen kauden alkua harjoituksissa murtunut nilkka hieman hidastaa täyteen pelikuntoon pääsyä, mutta kauden mittaan Pettisen rooli Ilveksen puolustuksessa kasvaa entisestään. Moneen kertaan menetetyksi lupaukseksi nimetty Pettinen noussee tällä kaudella mukaan myös Hannu Aravirran maajoukkuelistoille.

Kovalla asenteella mestarin kimppuun

Ilves on saanut jo useaan otteeseen huomata, kuinka käy kun peliin lähdetään edes hieman heikolla asenteella. Yhtäkään liigajoukkuetta vastaan ei voi lähteä puolilla valoilla, vaan tahtotaso on oltava korkeimmillaan joka pelissä. Torstaina vastaan luisteleva TPS murskasi tiistaina Ässät Porissa maalein 9-2, eikä Ilvekselle ole taaskaan luvassa mitään ilmaiseksi. Allekirjoittanut ainakin uskoo vakaasti, että Ilves on oppinut virheistään, eikä voiton metsästys kaadu ainakaan asenteen puutteeseen.

Mika Rosenberg

 

 

  - 

Ilves - TPS 11.10.2001


Kautta aikojen vs TPS
155 66 17 72 634 597

 

Kausi 00-01 vs TPS
4 1 0 3 7-15

 

Kuntopuntari:
Ilves: 2-0-3 16-19
TPS: 2-1-2 19-10

 

Ilves, 1 voitto
TPS, 1 voitto

 

Parhaat pistemiehet 01-02:
Mika Alatalo TPS 4+6=10
Rob Shearer TPS 4+5=9
Raimo Helminen Ilves 2+7=9
Vesa Viitakoski Ilves 6+1=7

 

Ilveksestä pisteputkessa:
Tommi Miettinen 2 peliä
Tony Salmelainen 2 peliä
Arto Tukio 2 peliä

 

Lähestyviä rajapyykkejä:
Timo Koskela, 100. liigaottelu
Jani Nikko, 92 syöttöä SM-liigassa
Jarkko Nikander, 90 syöttöä SM-liigassa

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Karri Takko (polvi), 2-3 viikkoa
Jani Nikko (kyynärpää), ?

 

 

 

 

 

Sivun alkuun