|
Pitkään odotettu kotimainen SM-liiga alkaa tiistaina, jolloin Hakametsän kiekkopyhätössä kohtaavat paikalliskilpailijat Ilves ja Tappara ensin mainitun isännöidessä. Kahden viime kauden hopeajoukkue Tappara lähtee avaukseen hienoisena suosikkina, joskin joukkueiden välinen ero, niin paperilla kuin harjoituspelienkin perusteella on kaventunut viime kaudesta.
Vähän muutoksia
Jälleen kerran Tapparaa on veikattu mediassa aivan kärkipäähän, jopa viime kauden mestarin Jokereiden pahimmaksi haastajaksi. Joukkue on uusiutunut melko vähän, ainakin jos vaihtuvuutta verrataan muihin viime kauden kärkipään yhdistelmiin.
Kirvesrintojen maalia vartioi Jyväskylästä Tampereelle muuttanut maalivahtilupaus Mika Lehto, jonka odotetaan Jaakko Sirenin koulussa nousevan liigan huippuvahtien luokkaan. Helsinkiin siirtyneen Tom Draperin paikan täyttäminen on kova tehtävä, jossa onnistuessaan Lehto nousee liigan tähtitaivaalle. Paineet ovat kovat, eikä nuorukaisen paineensietokykyä ole tätä ennen miesten tasolla vielä todella päästy testaamaan. Ässissä ja JYPissä ei menestyspaineita, ainakaan samalla mittakaavalla kuin Tapparassa, ole viime vuosina ollut.
Tapparan alakerta pysyi maalivahtiosastoa lukuun ottamatta hyvin kasassa. Puolustuspään tukipylväinä jatkavat NHL-varauksestaan huolimatta Mikko Luoma, Janne Grönvall ja Jyrki Välivaara. Muina runkomiehinä jatkavat Pasi Puistola, Miska Kangasniemi sekä Tuukka Mäntylä. Ainut pois Tapparan kirjoista siirtynyt puolustaja on Mikko Pukka, jolle peliaikaa ei Tapparassa juurikaan herunut.
Hyökkäyspäässä Tappara koki pahimman menetyksensä, kun viime vuonna loistavan kauden Janne Ojasen rinnalla kirvesrintojen ykkösketjussa pelannut Jani Hassinen lähti hakemaan uusia haasteita Ruotsista. HV-71:een siirtynyt hyökkääjä jätti suuren aukon, jota ei ainakaan vielä ole kyetty paikkaamaan, ellei Helsingistä takaisin Tampereelle siirtynyt Toni Mäkiaho yllä uransa parhaaseen kauteen. Muita uusia Tappara-hyökkääjiä ovat SaiPasta tullut Ville Hämäläinen ja Oulusta kaapattu polkukone Kimmo Koskenkorva.
Luottavaisena uuteen kauteen
Ilveksen viimeiset harjoitusottelut antoivat jo merkkejä siitä, että uusi pelityyli ja taistelevampi ilme on saatu iskostettua joukkueeseen varsin hyvin. Osittain uusi ilme on muualta hankittujen pelaajien tuomaa, mutta jo viime kaudellakin Ilves-paidassa esiintyneissä pelaajissa on aivan uudella ilmeellä esiintyviä taistelijoita. Ilves voi lähteä kauteen luottavaisena, vaikka peli ei vielä varmasti valmista olekaan. Millään joukkueella se ei sitä voi ollakaan.
Ilveksen maalivahtiosasto on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin kertaakaan viime kaudella. Selkeänä ykkösvahtina kauteen lähtevä Bruce Racine on kuin uusi mies. Viimekautisesta hapuilevasta ja epävarmasta Racerista ei ole jäljellä kuin muisto. Mailapelaaminen on edelleen melko heikkoa, mutta nyt mies tiedostaa paremmin heikkoutensa ja pysyttelee maalin suullaan huomattavasti maltillisemmin kuin viime kaudella.
Puolustuksesta ei varsinaisia tähtiä löydy, mutta tasaisen ja luotettava se silti kokonaisuutena on. Viimeisissä harjoituspeleissä pakiston varmuus kiekon kanssa vakuutti ainakin allekirjoittaneen, ja uskonkin joissakin ennakkokaavailuissa heikoksi arvioidun puolustuksen yllättävän monet pitkän kauden aikana. Puolustuksen ykkösnimiä ovat eittämättä kesken viime kauden joukkueeseen liittyneet Tomi Källarsson ja Mikko Kuparinen. Isoiksi miehiksi hyvän liikkeen omaavat puolustajat ovat kesän aikana ottaneet ison askeleen eteenpäin, eikä maajoukkuekomennuksetkaan kauden aikana tulisi täytenä yllätyksenä. Jukka Laamanen hankittiin ylivoiman pyörittäjäksi ja pakiston liideriksi, mutta ainakaan vielä tuon tason vaatimia esityksiä ei olla nähty.
Hyökkäys on vahvistunut oleellisesti. Tommi Miettinen jäi ainoaksi varsinaiseksi menetykseksi, jonka Petr Vala, Lubomir Korhon ja Timo Peltomaa korvaavat moninkertaisesti. Hyökkäys on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta sekä taitoa ja taistelua. Nimet Viitakoski, Helminen ja Nemirovsky takaavat jo kolmistaan mukavia hetkiä Ilves-faneille. Kun joukkoon lisätään loukkaantumisestaan hyvää vauhtia toipuva Jesse Niinimäki, lopullisen läpimurtonsa liigan tähtitaivaalle tällä kaudella tekevä Ville Snellman sekä tsekkikaksikko Vala-Korhon, on ihme jos Ilveksen peleissä on tylsää. Unohtaa ei missään nimessä sovi myöskään nelosketjua Luomala-Niemi-Jäminki, jonka otteet ovat ihastuttaneet kaikkia Ilvestä läheltä seuranneita koko harjoituskauden ajan.
Tiistaina Ilveksen on päästävä ahdistamaan Tapparan kiekon kanssa melko kädettömiä puolustajia. Jos Kirvesrintojen pakistolle antaa tilaa, osaavat he santaa syötön lapaan, mutta jos Ilves-hyökkääjät Viitakosken, Korhonin, Peltomaan ja Luomalan johdolla saavat hyvän liikkeen päälle ja pystyvät ottamaan Tappara-pakeilta ajan pois, on Tappara vaikeuksissa. Toinen tiistain perusteema on jäähyttömyys. Tapparaa vastaan ainoaankaan turhaan jäähyyn ei ole varaa. Janne Ojasen ja Aleksander Barkovin johtamat ylivoimaviisikot ovat liigan pelätyimpiä. Tapparan pakkeihin painetta ja jäähyt pois, siinä Ilveksen eväät tiistain liiga-avaukseen.
Seuraa heitä!
Toni Mäkiaho, Tappara. Kesällä Helsingistä takaisin Tampereelle muuttanut Ilves-kasvatti hakee uutta nostetta paikallaan polkevalle uralleen Rautakorven kuulusta pelaajahiomosta. Hämeenlinnan aikojen jälkeen mies on ollut otsikoissa lähinnä loukkaantumisten ja ylilyöntien vuoksi, samaa maaleilla herkuttelevaa ja lujaa taklaavaa Mäkkäriä ei IFK:ssa nähty kuin väläyksittäin. Alku Tapparassakaan ei ole mennyt aivan nappiin, loukkaantumisilta ei ole taaskaan vältytty. Terveenä pysyessään
arvokas osa Tapparan rymy-nelosta.
Kimmo Koskenkorva, Tappara. Liigan nopeimmaksi luistelijaksikin nimetty Koskenkorva sai Oulusta tarpeekseen ja päätti lähteä kokeilemaan rahkeittensa riittävyyttä liigan kärkiryhmään. Osoittanut harjoitusotteluissa vauhtinsa ja maalivainunsa, otteiden ailahtelu kuitenkin taitaa estää läpimurron liigaeliittiin.
Tomi Källarsson, Ilves. Kesken viime kauden Ilveksen joukkueeseen liittynyt Tomi on kesän aikana loikannut melko askeleen kohti liigan pakkieliittiä. Jo viime kaudella Källarsson toi yhdessä Mikko Kuparisen kanssa ryhtiä Ilves-puolustukseen, ja hyvä ote näyttää jatkuvan. Tomi oli harjoituspeleissä joukkueen tasaisin ja varmin puolustaja, täyttänyt vahvasti Tomi Pettisen jättämän aukon. Tehnee maajoukkuedebyyttinsä kauden aikana.
Marko Luomala, Ilves. Vaasan Sportista tehty löytö, joka on osoittautunut melkoiseksi kultakimpaleeksi. Vahva, tekninen, nopea, sitkeä. Tuli pienin odotuksin, mutta yhdessä Mika Niemen ja Tomi Jämingin kanssa muodostanut harjoituskauden ehjimmän hyökkäyskokonaisuuden. Kamppailee tosissaan vuoden tulokkaan tittelistä.
Tervetuloa kiekkokauteen 2002-03!
Tiistain avauspeli antaa varmasti jonkin verran osviittaa siitä, mihin suuntaan Ilves-merkkinen pursi on seilaamassa. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, oli tuloksena sitten makea voittoa tai katkera tappio, ole kuitenkaan syytä vetää.
Pitkä liigakausi on siis alkamassa. Matkan varrelle mahtuu aivan varmasti niin riemukkaita voittoja, tappiolle maistuvia tasapelejä kuin todella karvaita tappioitakin. Kaiken Ilvekseen liittyvät asiat löydät ensimmäisenä Ilves.comista. Hyvää kiekkokautta 2002-2003!!!
Mika Rosenberg |
|
- 
Ilves - Tappara 17.9.2002
Ilveksen viimeisin voitto Tapparasta (kotipelissä):
Ilves-Tappara 4-2, 26.2.2002
Kautta aikojen vs Tappara
178 67 31 80 630-665
Kausi 01-02 vs Tappara
8 3 0 5 23-28
Parhaat pistemiehet 01-02:
Janne Ojanen Tappara 20+41=61
Vesa Viitakoski Ilves 34+26=60
Jussi Tarvainen Tappara 24+26=50
Raimo Helminen Ilves 7+34=41
Lähestyviä rajapyykkejä:
Raimo Helminen, 298 syöttöpistettä
Bruce Racine, 98. liigaottelu
Jukka Laamanen, 97. liigaottelu
Timo Peltomaa, 91 maalia
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jesse Niinimäki (reisi), ?
|
|
|
|