|
Jo neljän ottelun voittoputkessa kiitävä Ilves yrittää jatkaa putkeaan perjantaina Raumalla, kun vastaan luistelee paikallinen ylpeys, Lukko. Ilves jatkoi hyviä otteitaan tiistaina voittamalla paikalliskilpailija Tapparan maalein 4-1. Perjantainakin kahteen pisteeseen vaaditaan suuri määrä työtä ja kohdallaan oleva asenne. Takki on oltava visusti kiinni, muutoin tiistaina Ässiä vastaan kauden ensimmäisen kotivoittonsa ottanut raumalaisryhmä luistelee karkuun.
Aallonpohja ohitettu?
Ennakkoveikkauksiin nähden jopa loistavan kauden alun jälkeen Lukon tahti on palannut odotetulle tasolle. Ennen tiistaista Ässät-peliä raumalaisilla oli allaan viisi tappioon päättynyttä peliä. Hyvin kauden aloittaneet nuorukaiset hukkasivat tappioputkessa ainakin väliaikaisesti itseluottamuksensa, ja peli muuttui väkinäiseksi puurtamiseksi. Tiistaina Lukko kuitenkin kaatoi kahden kriisiryhmiksi arvioidun joukkueen mittelössä Ässät 5-2.
Voitto porilaisryhmästä oli kauden ensimmäinen voitto kotijäällä, Rauman Äijänsuolla. Perinteisesti vahvana kotijoukkueena tunnettu Lukko on alkukaudella pelannut huomattavasti paremmin vieraissa, voittamalla mm. TPS:n ja HIFK:n. Kokematon joukkue on kotijäällään puristanut liikaa mailasta odotusten perinteisessä kiekkokaupungissa ollessa tavallisen korkeat. Toki raumalaisyleisökin ymmärtää, ettei tämänkautisella joukkueella taistella mitaleista, mutta etenkin kotikaukalossa yleisö odottaa saavansa rahoilleen vastinetta.
Lukon alkukauden onnistujia ovat olleet nuoret Mika Viinanen, Teemu Normio ja Janne Niskala. Myös Hermanni Vidmanin panos on ollut kiitettävä. Viinanen, Normio ja Vidman pelasivat vielä viime kaudella Mestistä, mutta Lukon tarjottua paikkaa liigassa miehet eivät epäröineet. Alkukausi on näyttänyt, että Mestis on oiva paikka nuorille kehittyä. Viinanen on viimeistellyt jo nyt kahdeksan maalia, ollen Lukon tehokkain pelaaja. Nuori Janne Niskala on puolustuksen tärkein mies, vähäisestä kokemuksesta huolimatta mies on selkeä kiekollinen johtaja kovin kapeassa Lukko-puolustuksessa.
Loukkaantumisista Lukko ei pahemmin ole alkukaudella kärsinyt. Pohjevamman takia sivussa ollut Marko Toivonen palaa peliin jo ehkä Ilvestä vastaan perjantaina. Monista loukkaantumisista viime vuosina kärsinyt Tuomas Grönman sen sijaan on edelleen sivussa, puolustajajärkälettä odotetaan kaukaloon vasta joulukuussa. Polvivammasta kärsivä Grönman pystyy luistelemaan, mutta joukkueharjoituksiin Grönman ei vielä osallistu.
Vahvassa vireessä
Ilves otti tiistaina makeaakin makeamman voiton paikallisvastustaja Tapparasta maalein 4-1. Kurinalaisella viisikkopuolustamisella, maalipaikkojen tehokkaalla käyttämisellä ja aina tarvittavalla pienellä onnella tupsukorvat ottivat pitkästä aikaa kaksi pistettä paikallispelistä. Tiistain teho-Ilveksiä olivat kentän ehdottomasti paras pelaaja, Ilves-kapteeni Raimo Helminen (1+3) sekä Vesa Viitakoski (2+1).
Kuten kaikki jo varmasti tietävät, maalivahti Bruce Racine vahvistaa Ilvestä kuluvan kauden loppuun. Racine ei vielä perjantaina pelaa, ja tätä kirjoitettaessa ei vielä ole tietoa milloin Racine Ilves-paidan ensimmäisen kerran pukee päälleen. Mika Pietilä on pelannut hyvän alkukauden, ja myös tiistaina Body oli Ilveksen parhaimmistoa. Heti paikallispelin jälkeen kuitenkin alkoi kiertää huhu, jonka mukaan Mika on pelinsä Ilveksessä pelannut. Mikä asiassa on totuus, sen saamme tietää varmasti lähiaikoina. Kuka vartioi maalia Raumalla, siinä mielenkiintoinen kysymys. Jos Pietilää ollaan kauppaamassa, niin tuskin mies enää perjantaina pelaa. Näin ollen Juha Pitkämäki saanee näyttöpaikan.
Pelasi Raumalla maalissa kuka tahansa, on selvää että Ilves lähtee hyvistä asemista perjantain peliin. Neljä peräkkäistä voittoa on harvinaista herkkua tasaisessa nyky-liigassa. Kun voitot ovat tulleet vielä viime kauden mestarista, sekä kahdesta aivan liigan kärjen joukkueesta, voi Ilveksen sanoa seilaavan vahvassa myötäisessä. Mediassa on vähätelty Ilveksen otteita kertomalla voittojen tulleen poikkeuksetta tuurilla tai todella heikkoa vastustajaa vastaan, tiedä häntä. Jokainen joukkue pelaa aina Ilvestä vastaan kauden selkeästi heikoimman pelinsä. Jospa Ilveskin vaikuttaa asiaan jotenkin ja tekee vastustajasta heikon? Joka tapauksessa, Ilves on vahvassa vireessä, eikä ole mitään syytä olettaa nyt löytyneen toimivan systeemin romahtavan missään vaiheessa. Tappioita tulee, mutta vaikea on uskoa Ilveksen missään vaiheessa joutuvan pitkään tappioputkeen. Viime kaudellahan Ilves ei hävinnyt kertaakaan kolmea peliä peräkkäin, lukuun ottamatta välieräsarjaa rakasta paikallisvastustajaa vastaan.
Seuraa heitä!
Teemu Normio, Lukko. Tappara-kasvatti, joka vietti viime kauden Kokkolan Hermeksessä. Lukko tarjosi kesällä sopimusta ja paljon jääaikaa, eikä tamperelainen epäröinyt tarttuessaan syöttiin. Pelannut alkukaudella yhdessä kahden muun tulokkaan, Hermanni Vidmanin ja Mika Viinasen kanssa muodostaen Lukon ehjimmän ketjukokonaisuuden. Jo nyt koossa on tulokkaalle hyvät tehot (2+6), ja lisääntyneen peliajan myötä tehojen ei uskoisi ainakaan laskevan.
Mika Viinanen, Lukko.Turussa A-junnujen mestaruuden kaksi vuotta sitten voittaneelle Viinaselle ei liigapaikkaa Turusta löytynyt, ja viime kausi kuluikin Mestiksen Vaasan Sportissa. Hyvin menneen kauden jälkeen useampikin liigajoukkue osoitti mielenkiintonsa hyökkääjää kohtaan, mutta Lukon tarjoama suuri rooli ratkaisi valinnan raumalaisten hyväksi. Alkukausi on liigatulokkaalla sujunut todella hyvin, mistä kertoo miehen hallussa oleva kultainen kypärä, merkkinä joukkueen sisäisen pistepörssin kärkipaikasta. Jo tässä vaiheessa tilille on kertynyt kahdeksan liigamaalia, ja mies taisteleekin varmasti vuoden liigatulokkaan tittelistä.
Tommi Miettinen, Ilves. Alkukaudella hieman vaisusti esiintynyt, ja fanien silmätikuksikin joutunut Toma on viime peleissä osoittanut olevansa joukkueelleen todella tärkeä pelaaja. Harjoituspeleissä mies oli todella hyvä, mutta Tshekin maajoukkueturnauksen jälkeen otteet eivät ole aivan viimeisiä pelejä lukuun ottamatta olleet odotetun kaltaisia. Kokenut liigapeluri, jolla aika ottaa askel kohti tähtiluokkaa, muuten vaarassa jäädä ”vain” tasaiseksi sarjajyräksi.
Jarkko Nikander, Ilves. Kuten Miettinenkin, on Niksukin parantanut otteitaan huomattavasti vaikean alkukauden jälkeen. Nikander on saanut jälleen normaalin sähäkkyyden takaisin jalkoihinsa, ja mies aiheuttaa usein kärkikarvaajana harmaita hiuksia vastustajan puolustukselle. Myös alivoimapelaamisessa Nikander on ollut tutun luotettava.
Taistelupari, Arto Tukio vs. Janne Niskala
Joukkueidensa lupaavimmat puolustajat. Tulevaisuuden maajoukkuepakkeja.
Arto Tukio nousi jo viime kaudella suureen rooliin Ilves-puolustuksessa, eikä tämän kauden alkukaan ole huonosti liikkeelle lähtenyt. Toki maajoukkueturnauksessa tulleen silmävamman vaatima lepo harjoittelusta vielä tuntuu, mutta pitkän talven aikana mies palaa takuuvarmasti tutulle, korkealla tasolleen.
Janne Niskala on todella lupaava puolustaja, josta Raumalla odotetaan seuraavaa raumalaista huippupelaajaa. Omaa loistavan liikkeen ja hyvän laukauksen, luottamus omiin kykyihin on ajoittain jopa liian kova. Tekee rohkeita nousuja, uhkarohkeitakin, joiden päätteeksi usein maaliverkko heiluu, joko omassa tai vastustajan maalissa. Pahoja menetyksiä kesän aikana kokeneessa Lukko-puolustuksessa Niskalan rooli on todella suuri. Mies saa vastuuta niin yli- kuin alivoimillakin.
Edellinen kohtaaminen: 7.10.01 Ilves-Lukko 3-2
Ilves lähti vajaa kaksi viikkoa sitten pelattuun TV-peliin kaksi kirvelevää tappiota niskassaan. Puhuttiin paljon ns. pakkovoitosta. Lukko olikin alussa potkun edellä, mutta Ilves pyristeli pelissä mukana puolustaja Arto Tukion tykittäessä avauserässä kaksi tärkeää maalia. Kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta, mutta aivan erän alussa, pelikellon näyttäessä aikaa 40.33 ratkaisi Tony Salmelainen maalillaan pistepotin jäämisen Tampereelle.
Mainittujen Tukion ja Salmelaisen lisäksi Ilveksen parhaimmistoa olivat Roman Vopat ja Mika Nieminen. Lukon maaleista vastasivat Mika Viinanen ja Janne Niskala.
Hurmoksen syntyminen estettävä
Ilves lähtee perjantain koitokseen lievänä suosikkina, mutta helppoa peliä ei ole odotettavissa. Lukko on hurmoksen päälle saadessaan vaikeasti voitettava joukkue, jonka nuorissa pelaajissa piilee paljon voimavaroja. Jos Ilves kykenee kuitenkin jälleen tiiviillä viisikkopuolustamisella pitämään Lukon poissa vaarallisista maalipaikoista, niin tupsukorvien voittoputken jatkuminen on todennäköistä.
Mika Rosenberg |
|
- 
Lukko - Ilves 19.10.2001
Kautta aikojen vs Lukko
141 84 13 44 656-488
Kausi 01-02 vs Lukko
1 1 0 0 3-2
Kuntopuntari:
Ilves: 4-0-1 15-13
Lukko: 1-0-4 11-16
Ilves, 4 voittoa
Lukko, 1 voitto
Parhaat pistemiehet 01-02:
Raimo Helminen Ilves 4+12=16
Vesa Viitakoski Ilves 9+2=11
Mika Viinanen Lukko 8+3=11
Pasi Saarela Lukko 6+3=9
Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Arto Tukio Ilves 2+0=2
Tony Salmelainen Ilves 1+1=2
Teemu Normio Lukko 0+2=2
Tommi Miettinen Ilves 0+2=2
Ilveksestä pisteputkessa:
Raimo Helminen 4 peliä
Vesa Viitakoski 2 peliä
Matt Smith 2 peliä
Lähestyviä rajapyykkejä:
Timo Koskela, 100. liigaottelu
Arto Tukio, 93. liigaottelu
Raimo Helminen, 391 tehopistettä SM-liigassa
Jani Nikko, 92 syöttöä SM-liigassa
Jarkko Nikander, 91 syöttöä SM-liigassa
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Karri Takko (polvi), 2-3 viikkoa
Jani Nikko (kyynärpää), viikko
|
|
|
|